Turun kaupunki§Päätöspöytäkirja1
Konsernihallinto, talouspalvelut 
Talousjohtaja112.01.2023 

313-2023 (02 06 01)

Siirtyneiden toimintojen ostolaskujen hyväksyminen

Laskentapäällikkö Minna Nuotio ja ostopäällikkö Anja Mäkelä 12.1.2023:

Sosiaali- ja terveyspalvelujen ja pelastustoimen järjestämisvastuu on siirtynyt kunnilta hyvinvointialueille 1.1.2023. Hyvinvointialueet aloittivat toimintansa 1.1.2023 ja samassa yhteydessä merkittävä osa Turun kaupungin toiminnoista sekä henkilöstöstä siirtyi Varsinais-Suomen hyvinvointialueelle. Muutos vaikuttaa kaupungin talouspalveluihin ja ylimenokaudella tapahtumia käsittelevät sekä hyvinvointialueelle siirtyneet että kaupungin henkilöstöön edelleen kuuluvat henkilöt. Toiminnan jatkuvuutta ja sujuvuutta on pyritty varmistamaan Turun kaupungin ja Varsinais-Suomen hyvinvointialueen yhteistyöllä.

Lähtökohtaisesti siirtyneet henkilöt hoitavat vuotta 2022 koskevat tehtävät kuten tähänkin asti. Tämä on tärkeää, koska tapahtumiin liittyvä asiantuntemus on siirtyneellä henkilöstöllä. Asioiden valmisteluun ja käsittelyyn (mm. tiliöinti ja asiatarkastus) ei liity muodollista ongelmaa, mutta menojen hyväksyjän tulee olla Turun kaupungin viranhaltija.

Kansliapäällikkö on päätöksellään (9.1.2023 §15) oikeuttanut talousjohtajan hyväksymään hyvinvointialueelle siirtyneiden toimintojen vuotta 2022 koskevat ostolaskut, myyntilaskujen hyvityspyynnöt sekä muistio- ja menotositteet.

Järjestelmästä on ajettu raportti asiatarkastetuista ja hyväksynnässä olevista laskuista. Esitän, että talousjohtaja hyväksyy siirtyneiden toimintojen ostolaskut liitteen 1 mukaan ja tämän jälkeen kyseiset laskut voidaan ns. massahyväksyä SAP-järjestelmässä.

Liite 1​ ​Siirtyneiden toimintojen hyväksyttävät ostolaskut 12.1.2023

Talousjohtaja Valtteri Mikkola:

Päätös​Päätin hyväksyä siirtyneiden toimintojen ostolaskut liitteen 1 mukaan ja tämän jälkeen kyseiset laskut voidaan ns. massahyväksyä SAP-järjestelmässä.

Valtteri Mikkola​

Talousjohtaja

Jakelu

tiedVarsinais-Suomen hyvinvointialue
tiedKaupunginhallitus
tiedKonsernihallinto, hankintapalvelut
tiedKonsernihallinto, sisäinen tarkastus
tiedKonsernihallinto, talouspalvelut
tiedXXXXX


Liitteet:

Ktalpa § 1
Liite 1:Siirtyneiden toimintojen hyväksyttävät ostolaskut 12.1.2023