Turun kaupunki§Päätöspöytäkirja1
Konsernihallinto, tilapalvelut 
Tilapalvelujohtaja4601.12.2022 

14272-2022 (02 08 00)

Jäkärlän koulun väistötilojen kilpailutuksen käynnistäminen

Valmistelijat, tilacontroller Johanna Koskinen-Koski, vs. tilahallintapäällikkö Eemeli Myllärinen & toimistoinsinööri Niklas Lilja 29.11.2022: 

 

Kaupunginhallitus päätti 31.1.2022 § 33 periaatepäätöksenä, että jatkossa akuutin väistötilahankinnan prosessi käynnistetään tilapalvelujohtajan päätöspöytäkirjalla.

 

Jäkärlän koulu on teknisen käyttöikänsä päässä ja kohteen tutkimuksissa on havaittu sisäilmaongelmia. Kohteessa on tehty käyttöä turvaavia toimenpiteitä, jotka mahdollistavat toiminnan tiloissa kesään 2023, jolloin väistötilaratkaisun tulisi olla valmis syyslukukauden 2023 alussa. Jäkärlän koulun tulevaisuus tuodaan myöhemmin päätöksentekoon alueen palveluverkkosuunnitelman valmistuttua. 

 

Kohteessa on arviolta lukuvuonna 2023-2024 noin 180 lasta, 12 luokkaa ja tilaohjelman mukainen tilatarve on noin 2100 hum2. Kohteelle ei ole löytynyt selvityksissä valmista korvaavaa tilaa. Jäkärlän koulu tarvitsee väistötilat, kunnes nykyisen kohteen korvaava uudisrakennus tai kohteen peruskorjaus on valmistunut. Arviolta valmista voisi olla aikaisintaan viiden vuoden kuluttua eli vuonna 2027. Suunnitelmien ollessa kuitenkin vielä auki, tulisi väistötilalle hakea tilapäisen rakennuksen rakennuslupaa viiden vuoden ajaksi, aina vuoteen 2027 asti. 

 

Tilapalvelut on selvittänyt nykyisen koulurakennuksen lähellä olevien sijaintien sopivuutta väliaikaisen koulurakennuksen sijoituspaikaksi. 

 

  

Kuva 1: Väliaikaisen koulurakennuksen sijoituspaikka.  

 

 

Nyt selvityksessä esiin noussut tontti Lunula sijaitsee nykyisen koulurakennuksen eteläpuolella. Tontti rajoittuu pohjoisessa Riipuspolkuun ja sen toisella puolella olevaan paikoitusalueeseen, idänpuolella kahteen omakotitalo tonttiin, eteläpuolella Asematiehen ja sen toisella puolella olevaan rata-alueeseen sekä länsipuolella Merovinkikatuun ja sen toisella puolella olevaan Jäkärlän Urheilupuistoon. Kaavan tontti Lunula on merkitty Liikennealueeksi (LP) ja sen käyttö pitkäaikaisena koulun tilaelementtien sijoituspaikkana vaatisi poikkeamisluvan. Ottaen huomioon alueen kaavoitus sekä maankäyttö- ja rakennuslain mukainen väliaikaisen rakennuksen rakennusluvan myöntämisen periaatteet, rakennuslupaa koululle on mahdollista hakea viideksi vuodeksi. Tontin rakennettavissa oleva osuus on pinta-alaltaan noin 2850m2 

 

Rakentamisen suhteen tulee huomioida myös koulun välituntipiha. Tähän käyttöön voidaan osoittaa pohjoispuolella oleva paikoitusalue ja viereisen Jäkärlän Urheilupuiston alueita. Jäkärlän koulun tontilla oleva liikuntahalli jää koulun käyttöön, samoin viereisen Urheilupuiston kentät. 

Kohteen mahdollista käyttöä koulun väistötilaelementin sijoituspaikkana on selvitetty moniammatillisesti kaupungin sisällä ja selvitysten perusteella kohteeseen on mahdollista sijoittaa koulun väistötilat viiden vuoden määräajaksi ottaen huomioon kiinteistöstä ja sen sijainnista johtuvat reunaehdot. 

 

Osapuolten kannanotot hankittavaan väistötilaelementtiin Lunulan tontille:

 

Liikennesuunnittelu 

 

Rakennuspaikalle on erityisen vaikeaa järjestää saattoliikenteen vaatimat tilat sekä huoltoliikenne. Autolla kulku kohteeseen tapahtuu pitkin Merovinkikatua. Asematien suuntainen liikenne ei edellytä muutoksia nykyiseen liikkumisjärjestelmään. 

 

Koulun liikenteen mahdollinen keskittäminen tarpeen vaatiessa Riipuspolulta, edellyttää jatkosuunnittelua ja riittävää vuorovaikutusta ja informointia lähialueen asukkaiden kanssa. 

Saatto- ja huoltoliikenteen lisäksi suunnittelussa on huomioitava jalankulku- ja pyöräily-yhteydet kohteeseen Riipuspolun ja pohjoisesta Merovinkikadun suunnasta. Toimivassa saattoliikennejärjestelyssä autoilla ei ajeta koulun pihaan saakka, vaan erilliselle alueelle, jossa autoa ei tarvitse pysäköidä tai peruuttaa. Lisäksi täytyy varmistaa, että saattoliikennepaikalta on turvallinen kävely-yhteys koulun pihalle. Saattoliikenne, sekä pysäköinti ohjataan liikennemerkein ja fyysisin estein koulun välittömässä läheisyydessä. 

 

Koulun rakentamisen ja toiminnan aikana tulee jalankulkuyhteys Riipuspolulle säilyttää turvallisena. 

Myös pelastusajoneuvojen pääsy kohteeseen, eli pelastustiet tulee ottaa huomioon suunnittelussa. Pelastustie on erikseen liikennemerkein merkitty ajotie tai reitti. Pelastustie suunnitellaan, jotta hälytysajoneuvot pääsevät hätätilanteessa riittävän lähelle rakennusta. Suunniteltuja pelastusteitä käytetään onnettomuustilanteessa ihmisten, eläinten ja omaisuuden pelastamiseksi. Pelastamistehtävää voidaan joutua suorittamaan normaalista kulkureitistä poikkeavasta paikasta. Lisäksi sammutusyksiköiden on tärkeää päästä lähelle sammutusveden lisäsyöttöpaikkoja. 

 

Kaavoitus ja rakennusvalvonta 

 

Väistökoululle ehdotettu rakennuspaikka tulee sisältymään vireillä olevan Arkeologinkadun asemakaavan muutosalueeseen. Arkeologinkadun asemakaavan tavoitteellinen voimaantulovuosi on 2023. 

Maankäyttö- ja rakennuslain 176 § mukaisesti rakennusvalvontaviranomainen voi 171 §:n 2 momentissa säädetyin edellytyksin ja rajoituksin myöntää rakennusluvan, kun kysymys on tilapäisen rakennuksen rakentamisesta enintään viiden vuoden ajaksi. Tilapäisenä pidetään rakennusta, joka sen rakenne, arvo ja käyttötarkoitus huomioon ottaen on katsottava tarkoitetun pysytettäväksi paikallaan enintään mainitun ajan. Tilapäisenä rakennuksen on täytettävä rakennuksen perusasiat MRL176 § eli tutkittaessa tilapäisen rakennuksen rakentamista koskevaa lupahakemusta on otettava huomioon rakennuksen tarkoitus sekä lujuuden, terveellisyyden, liikenteen, paloturvallisuuden ja ympäristöön sopeutuvuuden vaatimukset.

 

 

Tilaelementin kilpailutuksen eteneminen 

 

Kaavan tontti Lunula on merkitty liikennealueeksi, jonka pima-maita ei ole tutkittu. Alueella ei ole MATTI-merkintää, joten asiantuntijanäkemyksen mukaa pima -tutkimuksille ei ole tarvetta.

 

Tilaelementin kilpailutus toteutetaan aiemmin tehtyjen linjausten, kaupunginhallitus 30.11.2020 § 521 ja 31.1.2022 § 33 päätösten mukaisesti. 

 

Tilaelementit ehdotetaan hankittavaksi viideksi vuodeksi, joten hankinta toteutetaan leasing-mallilla.

Periaate vuokra- ja leasinghankkeiden valinnalle muodostuu kaupunginhallituksen päätöksen 30.11.2020 § 521 mukaisesti: 

- Kohteista, joissa käyttöaika on alle 5 vuotta, toteutetaan elementtikohteet vuokrahankkeina. 

- Kohteista, joissa kohteiden käyttöaika on 5 vuotta tai mahdollisesti pidempi, hankitaan kohteet leasing-mallilla siten, että sopimuskausi on 5 vuotta, jonka jälkeen sopimusta voidaan tarvittaessa jatkaa tai velvoitetaan myyjä lunastamaan kohde takaisin itselleen. 

 

Tilaelementin kustannus varmistuu vasta kilpailutuksen kautta. Neliöperusteisesti arvioituna ja aikaisempiin kilpailutuksiin peilattuna tilaelementin hankinnan arvo olisi noin 5–7milj.€. Koulu on käyttöönotettavissa tarjouksen hyväksymisestä arviolta 7-8 kuukauden kuluttua. Valmistumisarviossa on otettu huomioon, että kohteen luvan saamiseen menee maksimissaan 60 päivää. Tämä tarkoittaa käytännössä äärimmäisen tiukkaa aikataulua ottaen huomioon, että nykyisten tilojen käyttö tulisi lopettaa kevätlukukauden 2023 jälkeen.

 

Hankintapäätöksen asiasta tekee kaupunginvaltuusto. 

 

Vs. tilapalvelujohtaja Leevi Luoto: 

 

Päätös 

 

Päätin, että Jäkärlän koulun väistötilojen leasing-hankinnan kilpailutus voidaan käynnistää siten, että sijoituspaikaksi vahvistetaan Kaavan tontti Lunula ja kilpailutuksen pohjana on KVR-urakka. 

 

Leevi Luoto 

vs. tilapalvelujohtaja 

 

 

Jakelu

tiedKaupunginhallitus
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tpvXXXXX
tpvXXXXX
tpvXXXXX