Turun kaupunki§Päätöspöytäkirja1
Konsernihallinto, hankintapalvelut 
Hankintapäällikkö12031.10.2022 

4066-2022 (02 07 01)

Turun kaupungin omistamien ja kuljetuspalveluiden hallinnoimien ajoneuvojen omistuksesta luopuminen ja käytöstä poistaminen

Kuljetuspäällikkö Tomi Mustonen ja palveluasiantuntija Timo Haikola 26.10.2022:

Kansliapäällikkö on konsernihallinnon hallinnon järjestämispäätöksellä 6.7.2021 § 163 siirtänyt ajoneuvohallintaa koskevaa päätösvaltaa (5 luku 12 §) hankintapäällikölle muun ohella seuraavasti:

Hankintapäälliköllä on oikeus päättää käyttökelvottoman tai korjaustarpeiltaan merkittävän ajoneuvokaluston rekisteristä poistamisesta ja romuttamisesta sekä vaihtovuorossa olevien ajoneuvojen myynnistä, joko kilpailutusten yhteydessä tai erikseen esimerkiksi julkisella huutokaupalla.

Turun kaupungin ajoneuvohallinnan ja siihen liittyvät toimintaohjeen mukaisesti ajoneuvojen omistuksesta luovutaan tai ajoneuvot poistetaan käytöstä seuraavin menettelyin:

Ajoneuvon käytöstä poistamisesta sovitaan ajoneuvon yhteyshenkilön ja ajo-neuvohallinnan kesken. Käyttökelvottomuus todetaan kuljetuspalvelussa, jolloin ajoneuvohallinnasta vastaava laatii esityksen ajoneuvon poistamisesta ajoneuvorekisteristä. Perustelut ajoneuvon rekisteristä poistamisesta tulee käydä esityksestä ilmi. Poistoesityksissä esitetyt poistoperusteet tulee tosiasiallisesti tarkastaa ennen poistopäätösten hyväksymistä. Perusteisiin ottaa kantaa palveluasiantuntija sekä kuljetuspäällikkö jotka esittelee ajoneuvon rekisteristä poistamisen hankintapäällikölle.

Romutettavaksi toimitetuita ajoneuvoista tulee vaatia romutustodistukset. Romutustodistuksen tarkistaa ja säilyttää ajoneuvohallinnasta vastaava sekä päivittää tiedot irtaimistorekisteriin. Ajoneuvot poistetaan tieliikennekäytöstä ja luovutetaan romutettavaksi. Käytännön toimenpiteistä vastaa Suomen Kierrätys Oy:n valtuutettu poistettavien ajoneuvojen vastaanottopiste (Kuusakoski Oy, Turku).

Kuljetuspalvelut luovuttaa ajoneuvon romutettavaksi vastaanottopisteeseen ja samassa yhteydessä kirjoitetaan luovutustodistus sekä luovutetaan allekirjoitettu rekisteriotteen ilmoitusosa (osa 2) tai kopio poistopäätöksestä. Vastaanottopiste toimittaa kuljetuspalveluille allekirjoitetun romutustodistuksen luovutuksen jälkeen. Romutustodistusten asianmukaisesta säilyttämisestä vastaa ajoneuvohallinnasta vastaava.

Hankintapäällikkö tekee kirjallisen päätöksen ajoneuvojen käytöstä poistamiseksi annetun esityksen perusteella. sekä laatii valtakirjan ajoneuvohallinnasta vastaavalle romutettavien ajoneuvojen luovuttamiseksi vastaanottopisteelle.

Seuraavat kuljetuspalveluiden käytössä olleet ajoneuvot OHI-826 ja OHI-829 on luovutettu 10.5.2021 (diaari 6362-2021) Turun ammatti-instituutille opetuskäyttöön. Autot on poistettu luovutuksen yhteydessä liikennekäytöstä. Turun ammatti-instituutti on todennut 13.9.2022 että heillä ei ole enää tarvetta käyttää autoja opetuskäytössä lokakuun 2022 jälkeen.

Hankintapalvelut/ajoneuvohallinta on päättänyt autojen romuttamisesta seuraavien autojen osalta.

ja

Kuljetuspalvelut on todennut tarkastuksessa että ajoneuvot OHI-826 ja OHI-829 ovat tulleet käyttöikänsä päähän ja niiden hyödyntäminen Turun ammatti-instituutin opetuskäytössä on todettu tarpeettomaksi. Suositeltavaa on poistaa ajoneuvot käytöstä romuttamalla ja saada siten niistä saatavat hyötymateriaalit kierrätykseen.

Hankintapäällikkö Susanna Sarvanto-Hohtari:

PäätösPäätin, että edellä esitetyn mukaisesti kuljetuspalveluiden käyttämät ja sittemmin Turun ammatti-instituutin opetuskäytössä olleet ajoneuvot OHI-826 ja OHI-829, poistetaan kaupungin käytöstä ja luovutetaan romutettavaksi. Kuljetuspalvelut suorittaa ajoneuvojen käytöstä poistamisen edellä esitetyn ohjeistuksen mukaisesti.

 

Susanna Sarvanto-Hohtari

hankintapäällikkö

Jakelu

tiedKaupunginhallitus
tiedTurun ammatti-instituutti - Åbo yrkesinstitut
tpvXXXXX
tpvXXXXX