MAANKÄYTTÖSOPIMUS    

 

 

Sopijaosapuolet

 

Turun kaupunki    (jäljempänä Kaupunki)

Y-tunnus 0204819-8

 

XXXXX ja XXXXX

 

XXXXX

 

XXXXX

 

XXXXX

 

Sopimuksen kohde

 

Sopimuksen kohteena on Turun kaupungin XXXXX XXXXX XXXXX

 

Sopimuksen tarkoitus

 

Tällä maankäyttösopimuksella Kaupunki ja Kiinteistönomistaja sopivat maankäyttö- ja rakennuslain (5.2.1999/132) 12 a luvun mukaisesti Kiinteistönomistajan osallistumisesta asemakaava-alueen yhdyskuntarakentamisesta Kaupungille aiheutuvien kustannusten korvaamiseen ja muista asemakaavan muutoksen edellyttämistä toimenpiteistä sopimuksen kohteena olevalla alueella.

 

Sopijaosapuolet toteavat yhteisesti, että tämä maankäyttösopimus ei syrjäytä kaavoitukselle laissa asetettuja tavoitteita ja sisältövaatimuksia.

 

Sopimuksen peruste

 

Kaupunginhallituksen päätös xx.xx.2022 § xx,

päätös on tullut lainvoimaiseksi xx.xx.xxxx

 

Asemakaava-alue

 

Asemakaavaehdotus ”Itä-Skanssi” 9/2014 koskee Skanssin kauppakeskuksen eteläpuolella sijaitsevia niitty ja metsäalueita.

 

Sopimusehdot

 

1. Kunnallistekniikan suunnittelu ja rakentaminen

 

Sopimusaluetta palvelevien yleisten alueiden, kuten katujen ja puistojen sekä kunnan rakennettavaksi tulevan kunnallistekniikan, kuten vesi- ja viemärijohdot, kaukolämpöputket ja katuvalaistuksen sekä kaapeloinnit (kunnallistekniikka) suunnittelusta ja rakentamisesta vastaa kaupunki.

 

2. Sopimuskorvaus yhdyskuntarakenteenmuutoskustannuksista

 

Kiinteistönomistaja suorittaa kaupungille kolmensadanseitsemänkymmenentuhannen seitsemänsadanyhdeksänkymmenen euron (370.790) euron suuruisen sopimuskorvauksen.

 

Korvaus ja sille asemakaavan lainvoimaiseksi tulemisesta alkaen laskettava 2 % suuruinen vuotuinen korko erääntyy maksettavaksi seuraavasti:

 

92.697,50 euroa erääntyy maksettavaksi 6 kuukauden kuluttua siitä, kun sopimusaluetta koskeva edellä mainittu Itä-Skanssi 9/2014 asemakaavaehdotus saa lainvoiman.

 

278.092,50 euroa erääntyy maksettavaksi 3 kuukauden kuluttua siitä, kun asemakaavaehdotuksen mukaiselle AK-2 käyttötarkoitukseen osoitetulle alueelle kortteliin Skanssi-9 myönnetty ensimmäinen rakennuslupa uudisrakentamiselle tulee lainvoimaiseksi.

 

3. Vakuus

 

Sopimuksen mukaisten velvoitteiden täyttämiseksi kiinteistönomistaja luovuttaa kaupungille 370.790 euron suuruisen vakuuden. Kaupungin hyväksymä vakuus kuitataan vastaanotetuksi tämän sopimuksen allekirjoituksin.

 

4. Katu- ja virkistysalueiden luovutus

 

Kiinteistönomistaja luovuttaa kaupungille omistamastaan XXXXX Vallikadun katualueeksi osoitetun noin 299 m2:n suuruisen alueen ja Skanssinmetsä lähimetsäalueeksi (VM-1) osoitetun noin 446 m2 suuruisen alueen. Luovutettavien alueiden yhteenlaskettu arvo on 11.190 euroa. Luovutettavien alueiden yhteenlaskettu arvo on huomioitu maankäyttösopimuskorvauksen määrityksessä.

 

Luovutettavat alueet on osoitettu tämän maankäyttösopimuksen liitekartassa M 389 / 10.10.2022

 

5. Omistus- ja hallintaoikeus

 

Luovutettavan alueen omistus- hallintaoikeus siirtyy kaupungille vapaana kiinnityksistä, rasitteista ja muista maksuvelvoitteista kuin mitä tässä maankäyttösopimuksessa on mainittu tämän sopimuksen voimaantullessa.

 

6. Ympäristönsuojelulain mukainen ilmoitus

 

Ympäristönsuojelulain 139 §:n mukaisesti kiinteistönomistaja ilmoittaa, että luovutettava määräala on aikaisemmin ollut asumiskäyttötarkoituksessa. Kiinteistönomistajan taholta ei ole tutkittu, onko alueella ympäristönsuojelulaissa tarkoitettuja jätteitä tai aineita, jotka saattavat aiheuttaa maaperän tai pohjaveden pilaantumista. Mikäli alueelta löytyy pilaantunutta maa-ainesta vastaa kiinteistönomistaja alueen kunnostamiskustannuksista.

 

7. Rakenteiden purkaminen ja irtaimen poistaminen

Kiinteistönomistaja vastaa kustannuksellaan luovuttamallaan alueella mahdollisesti olevien rakennelmien purkamisesta ja poiskuljetuksesta sekä irtaimen omaisuuden poiskuljettamisesta

 

8. Lämpö- ja porakaivot

 

Kiinteistönomistaja on velvollinen ilmoittamaan Turun kaupungille tiedon, mikäli sopimuskohteelle maaperään porataan lämpö- tai porakaivo tai -kaivoja. Tieto tulee toimittaa viipymättä toimenpiteen suorittamisen jälkeen.

9. Pintavedet

 

Kiinteistönomistajan tulee huolehtia kustannuksellaan tonttiviemäröintinsä yhteydessä kiinteistöön rajoittuvilta puisto alueilta sekä jalankulkupoluilta, joilla ei ole yleistä viemäriverkkoa, kiinteistölle mahdollisesti valuvien pintavesien poisjohtamisesta

 

10. Luiskat

 

Mikäli katujen rakentaminen vahvistettujen suunnitelmien mukaan vaatii kadun ja kiinteistön pihatason korkeuseroista johtuen joko penger- tai leikkausluiskan ulottamista kiinteistölle, kiinteistönomistajan on sallittava tämä korvauksetta.

 

11. Rakentamiskelpoisuus

 

Mikäli sopimuksen kohteelle tullaan tulevaisuudessa kohdistamaan rakennushanke, on kiinteistönomistaja vastuullinen kiinteistön perustamistavan valinnasta, rakennushankkeen suunnitteluun liittyvien maaperätutkimusten suorittamisesta, maaperän edellyttämistä hankkeen rakenteellisien ratkaisujen sekä mahdollisten maanalaisten johtojen sijainnin selvittämisestä.

 

Mikäli sopimuksen kohteen uudisrakentamisen johdosta joudutaan sopimuksen kohteella ja/tai sen läheisillä alueilla (katu, puisto, virkistysalue, tontti) olevia putkia, johtoja ja vastaavia laitteita siirtämään, poistamaan ja/tai tulppaamaan, vastaa kiinteistönomistaja näiden toimien kustannuksista. Suunnitelmat on hyväksytettävä ao. johtolaitoksella ja/tai ostajan määräämällä taholla.

 

12. Kiinteistönmuodostuskustannukset

 

Kumpikin sopijaosapuoli suorittaa kustannuksellaan tarvittavat lainhuudatus ja kiinteistönmuodostustoimenpiteet.

 

13. Liittymismaksut

 

Kaupungilla on oikeus periä tontinomistajalta normaalit taksojen mukaiset kunnallisteknisten verkostojen liittymis- ja käyttömaksut, kun alueelle toteutettavat uudisrakennukset liitetään ko. verkostoihin näitä varten hankittavilla uusilla liittymillä.

 

Asemakaavanmuutoksen toteuttamisesta mahdollisesti aiheutuvista eri verkostojen siirroista Kiinteistönomistaja ja kunkin verkoston omistaja sopivat keskenään.

 

14. Edelleen luovutus

 

Jos Kiinteistönomistaja luovuttaa maansa tai osan siitä kolmannelle, hän vastaa luovutettujen alueiden osalta velvoitteiden suorittamisesta ja muista sopimusehdoista niin kauan, kunnes hän on toimittanut kaupungin kaupunkiympäristölle tämän sopimuksen perään tehdyn tai muun hyväksyttävän merkinnän siitä, että saaja vastaa kulloinkin kyseessä olevan luovutetun alueen osalta tämän sopimuksen mukaisten ehtojen ja velvoitteiden suorittamisesta.

 

15. Erimielisyydet

 

Mahdolliset ehtojen tulkinnasta ja korvauksista johtuvat erimielisyydet ratkai­see ensimmäisenä oikeusasteena Varsinais-Suomen käräjäoikeus.

 

16. Sopimuksen voimaantulo

 

Tämä sopimus tulee voimaan sopimusaluetta koskevan edellä mainitun asemakaavaehdotuksen tai sitä tältä osin vastaavan poikkeamishakemuksen saadessa lainvoiman.

 

Turussa x. päivänä xxkuuta 202x

 

TURUN KAUPUNKI

Turun kaupungin puolesta:

 

               

XX         XX

 

Tämän kaupan hyväksymme ja sitoudumme sen ehdot täyttämään.

Paikka ja aika edellä mainitut.

 

 

               

 

 

      

XX

 

JULKISEN KAUPANVAHVISTAJAN TODISTUS

 

Julkisena kaupanvahvistajana todistan, että Turun kaupungin puolesta

luovuttajana XX ja XX sekä luovutuksensaajana XX ovat allekirjoittaneet tämän luovutuskirjan ja että he ovat olleet yhtä aikaa läsnä luovutusta vahvistettaessa. Olen tarkistanut allekirjoittajien henkilöllisyyden ja todennut, että luovutuskirja on tehty maakaaren 2 luvun 1 pykälässä säädetyllä tavalla.

 

Turussa x. päivänä xxkuuta 202x

 

      

XX

xx

tunnus 8532/xx

 

Kaupanvahvistajan palkkio €.

Kuitataan tässä osuudelta ( €).