Turun kaupunki§Päätöspöytäkirja1
Konsernihallinto 
Kansliapäällikkö33817.10.2022 

11479-2022 (01 01 00)

Psykologin toimen perustaminen hyvinvoinnin palvelukokonaisuuteen

Henkilöstöpäällikkö Tuuli Lindström 30.9.2022:

Johtava koulupsykologi Petri Tiitta ja psykososiaalisten palvelujen johtaja Annie Turunen ovat esittäneet psykologin toimen perustamista 1.11.2022 lukien perhe- ja sosiaalipalveluiden perusopetuksen psykologit -yksikköön (py 255772).

Toimi esitetään perustettavaksi normaalikouluun ja kansainväliseen kouluun. Menettelystä on neuvoteltu hyvinvointialueen ja Turun yliopiston kanssa ja on tarkoituksenmukaista perustaa psykologin toimi hyvinvoinnin palvelukokonaisuuteen, josta se sitten siirtyy liikkeenluovutuksella hyvinvointialueelle 1.1.2023.

Nyt perustettavaksi esitettävä ä psykologin toimea ei ole hyväksytty henkilöstösuunnitelmaan 2022 eikä määrärahoja ole varattu talousarvioon. Esityksen kustannusvaikutukset ovat kuluvana vuonna 9 845 € ja jatkossa vuositasolla 59 071 €.

Psykologin tehtäväkuvaan kuuluu yksilökohtaista ja yhteisöllistä opiskeluhuoltoa sekä pedagogisen toiminnan tukemista (tehtäväkuva on sama, kuin yksikön muilla vastaavilla koulu- ja opintopsykologeilla) ennaltaehkäisevällä työotteella lakien velvoittamalla tavalla. Tehtäväkohtainen palkka on 3616,21 € /kk (SOTE-sopimus/99SOTE99 palkkahinnoittelun ulkopuolinen). Toimen kelpoisuusehto määräytyy terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain (559/94) mukaan. Työaikajärjestelmä on KVTES liitteen 18 mukaisesti 37,75 h/vko. 

Liite 1Lomake toimen perustamisesta

Vs. palvelualuejohtaja Riku Laurila puoltaa esitystä.

Sosiaali- ja terveysjohtaja Riitta Liuksa:

EhdotusEsitän, että

Edelleen esitän, että perustettava toimi saadaan täyttää ilman erillistä lupamenettelyä. 

Henkilöstöjohtaja Sinikka Valtonen, palvelussuhdepäällikkö Urpo Matilainen 12.10.2022:

Sosiaali- ja terveysjohtaja Riitta Liuksa on esittänyt, että hyvinvoinnin palvelukokonaisuuden perhe- ja sosiaalipalveluiden perusopetuksen psykologit -yksikköön perustetaan 1.11.2022 lukien psykologin työsopimussuhteinen toimi.

Opiskeluhuollon palvelut kootaan 1.1.2023 lukien yhden järjestäjän vastuulle hyvinvointialueelle. Turun normaalikoulussa on työskennellyt psykologi tehtävissä, joita tuotetaan jatkossa hyvinvointialueella. Hyvinvoinnin palvelukokonaisuus on neuvotellut hyvinvointialueen ja Turun yliopiston kanssa siitä, miten normaalikoulussa toteutetut opiskeluhuollon palvelut saataisiin sujuvimmin siirrettyä hyvinvointialueelle. Jotta tarvittavat opiskeluhuollon palvelut saataisiin turvattua vuoden vaihteessa, on tarkoituksenmukaista perustaa psykologin toimi hyvinvoinnin palvelukokonaisuuteen, josta se sitten siirtyy liikkeenluovutuksella hyvinvointialueelle 1.1.2023. Toimi pyritään täyttämään kuluvan vuoden aikana. Tällöin toimeen otettu henkikö siirtyy hyvinvointialueelle liikkeenluovutuksella vastaavalla tavalla kuin muukin sosiaali- ja terveyshuollon henkilöstö.

Esitettyä järjestelyä voidaan pitää perusteltuna ja tarkoituksenmukaisena eikä henkilöstöasioiden ohjaus -yksiköllä ole huomautettavaa tehtyyn esitykseen.

Liite 1Lomake toimien perustamisesta

Omistajaohjausjohtaja, kansliapäällikön varahenkilö Jarkko Virtanen:

PäätösPäätin, että:

- Turun kaupunkiin, ensimmäisenä sijoituspaikkana hyvinvoinnin palvelukokonaisuus, perustetaan 1.11.2022 lukien psykologin toimi, jonka tehtäväkohtainen palkka on 3.616,21 € /kk (SOTE-sopimus/99SOTE99 palkkahinnoittelun ulkopuolinen) ja jonka kelpoisuusvaatimus määräytyy terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain (559/94) mukaan,

- perustettava toimi saadaan täyttää ilman erillistä lupamenettelyä.

 

Jarkko Virtanen

omistajaohjausjohtaja,

kansliapäällikön varahenkilö

Jakelu

tpvHyvinvointi
tiedKaupunginhallitus
tiedKonsernihallinto, henkilöstöohjaus
tpvKonsernihallinto, operatiiviset henkilöstöasiat
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX


Liitteet:

Konha § 338
Liite 1:Lomake toimen perustamisesta