Turun kaupunki§Päätöspöytäkirja1
Konsernihallinto, yhteiset palvelut 
Hallintojohtaja1830.09.2022 

11130-2022 (00 01 01, 01 01 03)

Henkilöstön sijoittuminen yhteisten palveluiden tilapalveluissa

Vs. tilapalvelujohtaja Leevi Luoto 22.9.2022:

Tilapalveluiden henkilöstö on ryhmitelty neljään eri yksikköön kansliapäällikön 6.7.2021 § 163 tekemän hallinnon järjestämispäätöksen mukaisesti.

Tilapalveluiden yksiköitä ovat:

1)toimitilajohtaminen, jonka lähijohtajana toimii toimitilapäällikkö

2)tilahallinta, jonka lähijohtajana toimii tilahallintapäällikkö

3)kohdejohtaminen, jonka lähijohtajana toimii ylläpitopäällikkö

4)tekninen huolto, jonka lähijohtajana toimii sairaalainsinööri

Kuluvan vuoden aikana Tilapalveluissa on tunnistettu tarve toteuttaa muutoksia yksiköiden kokoonpanoihin. Toimitilapäällikkö johtaa muun ohella kaupungin tarveselvitys- ja hankesuunnitteluprosessia. Tätä prosessia ollaan parhaillaan uudistamassa keskeisenä tavoitteena tarveselvityksien ja hankesuunnitelmien laadintaan käytettävän ajan lyhentäminen. Laajan toimintatapamuutoksen jalkautuminen vaatii toimitilapäälliköltä merkittävää ajankäyttöä. Tämän lisäksi toimitilapäällikön johtovastuulle on annettu usean vuoden kestoinen päiväkotien hallintamallin uudistushanke.

Edellä kuvatut toimitilapäällikön tehtävälisäykset kompensoidaan pienentämällä toimitilapäällikön lähijohtajavastuuta. Toimitilajohtamisyksikössä työskentelee neljä asiantuntijaa asiakkuusrajapinnassa. Näiden henkilöiden työssä on paljon yhtymäkohtia tilahallintayksikön vuoraustoiminnon kanssa. Näiden neljän henkilön siirto toimitilajohtamisyksiköstä tilahallintayksikköön pienentää toimitilapäällikön lähijohtamisvastuuta ja lisäksi selkeyttää yksiköiden välistä roolitusta.

Tilahallintayksikössä työskentelee kiinteistöturvallisuusasiantuntija, joka tekee jatkuvaa yhteistyötä kohdejohtamisyksikköön sijoitettujen sähköasiantuntijoiden kanssa. Lisäksi kiinteistöturvallisuusasiantuntija tekee työssään hankintavalmistelua, joka sijoittuu kohdejohtamisyksikön kustannuspaikoille. Tästä syystä on aiheellista siirtää kiinteistöturvallisuusasiantuntija kohdejohtamisyksikköön.

Edellä kuvatut lähijohtajajärjestelyt on käsitelty Tilapalveluiden johtoryhmässä 5.9.2022. Asia on esitelty siirron kohteena oleville henkilöille 16.9.2022 ja 19.9.2022. Kaikki osapuolet tunnistivat siirroilla saavutettavat toiminnalliset hyödyt. Siirron yhteydessä henkilöiden palvelussuhteen ehdoissa ei tapahdu muutoksia.

Esitän, että 1.10.2022 lukien Tilapalveluiden vakanssit 000925 asiakkuuspäällikkö, 000927 asiakasvastaava, 000926 asiakasvastaava ja 000889 palvelupäällikkö siirretään toimitilajohtamisen yksiköstä tilahallintayksikköön (045912 Tilahallinta) ja tilahallintapäällikön alaisuuteen. Lisäksi samasta ajankohdasta lukien vakanssi 505029 kiinteistöturvallisuusasiantuntija siirretään tilahallintayksiköstä kohdejohtamisyksikköön (045910 Kohdejohtaminen) ja ylläpitopäällikön alaisuuteen.

Henkilöstöjohtaja Sinikka Valtonen ja palvelussuhdepäällikkö Elina Reinikainen 28.9.2022:  

Tilapalveluiden henkilöstö on ryhmitelty neljään eri yksikköön kansliapäällikön 6.7.2021 § 163 tekemän hallinnon järjestämispäätöksen mukaisesti.

Tilapalveluiden yksiköitä ovat:

1)    toimitilajohtaminen, jonka lähijohtajana toimii toimitilapäällikkö

2)    tilahallinta, jonka lähijohtajana toimii tilahallintapäällikkö

3)    kohdejohtaminen, jonka lähijohtajana toimii ylläpitopäällikkö

4)    tekninen huolto, jonka lähijohtajana toimii sairaalainsinööri

Vs. tilapalvelujohtaja Leevi Luoto on esittänyt muutoksia tilapalveluiden yksiköiden lähijohtajavastuihin. Toimitilapäällikön tehtävät ovat lisääntyneet, joten toimitilapäällikön lähijohtajavastuiden pienentäminen ja tähän liittyvät tehtäväjärjestelyt on katsottu perustelluksi.

Esityksessä on todettu, että toimitilajohtamisyksikössä työskentelee neljä asiantuntijaa asiakkuusrajapinnassa. Näiden henkilöiden työssä on paljon yhtymäkohtia tilahallintayksikön vuoraustoiminnon kanssa. Näiden neljän henkilön siirto toimitilajohtamisyksiköstä tilahallintayksikköön pienentää toimitilapäällikön lähijohtamisvastuuta ja lisäksi selkeyttää yksiköiden välistä roolitusta.

Lisäksi esityksessä on todettu, että tilahallintayksikössä työskentelee kiinteistöturvallisuusasiantuntija, joka tekee jatkuvaa yhteistyötä kohdejohtamisyksikköön sijoitettujen sähköasiantuntijoiden kanssa. Lisäksi kiinteistöturvallisuusasiantuntija tekee työssään hankintavalmistelua, joka sijoittuu kohdejohtamisyksikön kustannuspaikoille. Tästä syystä on aiheellista siirtää kiinteistöturvallisuusasiantuntija kohdejohtamisyksikköön.

Edellä kuvatut lähijohtajajärjestelyt on käsitelty tilapalveluiden johtoryhmässä 5.9.2022. Asia on esitelty siirron kohteena oleville henkilöille 16.9.2022 ja 19.9.2022. Kaikki osapuolet tunnistivat siirroilla saavutettavat toiminnalliset hyödyt. Siirron yhteydessä henkilöiden palvelussuhteen ehdoissa ei tapahdu muutoksia.

On esitetty, että tilapalveluiden asiakkuuspäällikön toimi (vak. nro 000925), asiakasvastaavan toimi (vak. nro 000927), asiakasvastaavan toimi (vak. nro 000926) ja palvelupäällikön toimi (vak. nro 000889) siirretään toimitilajohtamisen yksiköstä tilahallintayksikköön (045912 Tilahallinta) ja tilahallintapäällikön alaisuuteen 1.10.2022 lukien. Lisäksi samasta ajankohdasta lukien kiinteistöturvallisuusasiantuntijan toimi (vak. nro 505029) siirretään tilahallintayksiköstä kohdejohtamisyksikköön (045910 Kohdejohtaminen) ja ylläpitopäällikön alaisuuteen.

Konsernihallinnon henkilöstöasioiden ohjaus –yksikön näkemyksen mukaan esitystä vodaan pitää perusteltuna ja tarkoituksenmukaisena eikä konsernihallinnon henkilöstöasioiden ohjaus –yksiköllä ole huomauttamista esitykseen.

Hallintopäällikkö, hallintojohtajan varahenkilö Päivi Ahvenainen:

PäätösPäätin, että konsernihallinnon yhteisten palveluiden tilapalveluiden seuraavat toimet: asiakkuuspäällikkö (vak. nro 000925), asiakasvastaava (vak. nro 000927), asiakasvastaava (vak. nro 000926) ja palvelupäällikkö (vak. nro 000889) siirretään toimitilajohtamisen yksiköstä tilahallintayksikköön (045912 Tilahallinta) ja tilahallintapäällikön alaisuuteen 1.10.2022 lukien.

Lisäksi samasta ajankohdasta lukien kiinteistöturvallisuusasiantuntijan toimi (vak. nro 505029) siirretään tilahallintayksiköstä kohdejohtamisyksikköön (045910 Kohdejohtaminen) ja ylläpitopäällikön alaisuuteen.

 

Päivi Ahvenainen

hallintopäällikkö,

hallintojohtajan varahenkilö

Jakelu

tiedKaupunginhallitus
tiedKonsernihallinto, henkilöstöohjaus
tpvKonsernihallinto, operatiiviset henkilöstöasiat
tiedKonsernihallinto, tilapalvelut
tiedXXXXX
tiedXXXXX