Turun kaupunki§Päätöspöytäkirja1
Konsernihallinto 
Kansliapäällikkö29412.09.2022 

10317-2022 (07 02 01)

Turun kulttuurikaupunki -brändin rakentaminen ja kansainvälisen viestinnän vahvistaminen

Viestintäjohtaja Saara Malila:

Turun kaupunki on tehnyt ja tekee lähivuosien aikana strategiaansa pohjautuen ja historiallisia juuriaan kunnioittaen mittavia strategisia kulttuuri-investointeja. Taiteen talo on aloittanut keväällä 2022, kaupunkiin rakennetaan uusi vuonna 2025 avautuva Musiikkitalo, Turku tukee Elämyskeskuksen synnyttämistä, korkeakoulujen kanssa edistetään Kulttuurikampusta ja 800-vuotisjuhlavuonna 2029 valmistuu Historian ja tulevaisuuden museo.

Tuleva museo sijoittuu Linnanniemen alueelle, johon toteutetaan pilottikohteena taidekaupunginosa. Aluetta varteen ollaan laatimassa oma taideohjelma (Diaarinumero 14850-2021). Keskustavisiossa esitetyn kulttuurirannan kehittäminen on käynnistynyt syksyllä 2022.

Kulttuuri-investointien tavoitteena on edelleen vahvistaa kulttuurin merkitystä kaupungissa.

Investointihankkeiden lisäksi kaupunki panostaa kulttuurin vapaan kentän toimintaedellytysten parantamiseen, vahvistaa yhteistyötä kulttuuri- ja tapahtumatoimijoiden kanssa sekä kaupungissa jo toimivien museoiden, festivaalien ja muiden kulttuuritoimijoiden kesken. Toimintaa ohjaa kulttuurin kärkihanke, jonka osana on sidosryhmien ja vapaan kentän kanssa toteutettu kulttuurilupaus kaupunkilaisille. (Diaarinumero 8385-2021)

Turku on perinteisesti ollut suosittu matkailukohde. Kulttuurimatkailun merkityksen korostuessa toteutuneet ja suunnitteilla olevat kulttuuri-investoinnit varmistavat kaupungin pysymisen kilpailukykyisenä matkailukohteena kotimaan matkailussa, sekä nousemisen varteenotettavaksi kansainväliseksi matkailukohteeksi.

Matkailun aluetaloudellisen vaikuttavuuden lisäksi kulttuurin hyvinvointivaikutuksista ja niiden kustannushyödyistä tehtyjen tutkimuksien valossa kulttuuri-investoinneilla on laajaa positiivista vaikutusta myös sosiaali- ja terveyspuolelle.

Kaupunkikehityksen näkökulmasta uudet kulttuurilaitokset toimivat sijaintipaikkojensa kehitysvetureina tukien jo olemassa olevaa ja synnyttäen uutta yritystoimintaa. Kulttuuri on iso osa Turun kaupungin pito- ja vetovoimaa sekä kaupunkibrändiä.

Kansainvälinen viestintä ja Turun brändi kulttuurikaupunkina

Kulttuuri-investointien tavoitteita tukemaan on syytä käynnistää kansallisen ja kansainvälisen viestinnän suunnittelu syksyllä 2022 ja toteutus keväästä 2023 alkaen. Tavoitteena on saada näkyvyyttä Turulle kansallisessa ja kansainvälisessä mediassa sekä vaikuttajien parissa, sekä vahvistaa Turun brändiä kulttuurikaupunkina.

Kansainvälisesti Turun vahvuudet ovat osallisuudessa, yhteisöllisyydessä ja inklusiivisuudessa sekä isossa kuvassa kulttuurin roolissa kestävän yhteiskunnan rakentamisessa.Turku-brändin kansainvälisen ja kotimaisen vetovoiman houkuttelevuudessa onnistumisessa keskeistä on kulttuuri-investointien kytkeminen laajempaan kontekstiin, joka resonoi nykyisen globaalin kaupunkipolitiikan, kulttuurikeskustelujen, meneillään olevien teemojen (esim. ”second cities"), vastuullisuusnäkökohtien ja elämänlaatukysymysten kanssa. Kunkin kulttuuri-investoinnin tausta ja niiden tarina merkityksineen pitää tunnistaa, jotta ne ovat hyödynnettävissä brändityössä, ja ne yhdessä muodostavat Turku kulttuurikaupunkina -tarinaa.

Turku kulttuurikaupunkina -tarinan viitekehys ja positiointi nousevat 1) Turun strategiasta ja asemasta suhteessa kulttuuri- ja kaupunkikehitysarvoihin, 2) näistä mittakaavaltaan ja kunnianhimoltaan merkittävistä investoinneista, 3) koko Turun kulttuuriekosysteemin tuesta ja yhteistyöstä. Tarinan positioinnin lähtökohtana on, että 1) kulttuuri kuuluu kaikille ja 2) Turku on houkutteleva kulttuurimatkakohde.

Kriittisen massan luomiseksi tarinan ympärille viestitään Turun monipuolisesta ja laadukkaasta kulttuuritekemisestä, tarjotaan koukuttavia kokemuksellisia tarttumapintoja sekä toimitaan monikanavaisesti. Tavoitteiden saavuttamiseksi toimintaan otetaan mukaan kaikki Turun kulttuurilaitokset ja muut organisaatiot, ja hyödynnetään kaupungin koko ekosysteemiä.

Näkyvyys kansainvälisessä mediassa toimii parhaimmillaan porttina merkityksellisempään näkyvyyteen kotimaisessa mediassa. Positiointi ja tarina yhdistettynä huippuluokan kotimaiseen ja kansainväliseen mediatyöhön tähtäävät siihen, että Turun kulttuurimatkasta tulee median seuraama yhteisöilmiö vuosiksi eteenpäin.

Viestintäyhteistyö Milttonin ja ING Median kanssa

Viestinnän ja markkinoinnin tukipalvelu on pyytänyt Turun kaupungin strategiselta viestintätoimistokumppanilta Viestintätoimisto Milttonilta (hankintapäätös 3.6.2021, diaarinumero 784-2021) tarjousta ja ehdotusta etenemisestä. Hankinta tehdään suoraostona, koska Milttonin kanssa solmitun sopimuksen mukaan strateginen viestintätoimisto suunnittelee ja tuottaa kaupungille laajojen kokonaisuuksien, strategian edellyttämien toimien ja kaupungin imagonrakentamisten liittyviä toimeksiantoja.

Milttonin tarjous pohjautuu heidän toteuttamaan työhön sekä yhteistyössä Lontoossa toimivan viestintätoimisto ING Median avulla toteuttavaan osioon. ING Media on Milttonin yhteistyökumppani. ING on profiloitunut erityisesti rakennetun ympäristön, arkkitehtuurin, kulttuurin ja kaupunkikehittämisen viestintätoimistona. Esimerkiksi Helsingin kaupunki käytti ING Mediaa onnistuneesti isojen kulttuuri-investointien, kuten taidemuseo Amos Rexin ja keskustakirjaston Oodin kansainvälisen näkyvyyden saavuttamisessa niiden valmisteluvaiheessa.

Eteneminen

Kansainvälisen viestinnän suunnittelu alkaa syksyllä 2022 kaupungin työntekijöiden, luottamushenkilöiden ja tärkeimpien sidosryhmien työpajoilla, joissa kirkastetaan Turun kansainvälisen viestinnän tavoitteet, ydinviestit, aikataulu ja toimenpiteet. Toimenpiteet käynnistetään kevään 2023 aikana riippuen työpajojen annista.

Kustannukset jakautuvat syksyn 2022 suunnitteluvaiheeseen sekä syksyn 2022 aikana tehtävään PR-toimintojen rakennusvaiheeseen. Tällä päätöksellä ostetaan suunnitteluvaiheen työ 31 500 euroa sekä PR-toimistojen rakennusvaiheen työ 29 000 euroa. Kuukausittaiset toimenpiteet ja niiden kustannusten maksaminen käynnistetään erillisellä päätöksellä vasta keväällä 2023.

Liite 1Milttonin tarjous

Kansliapäällikkö Tuomas Heikkinen:

PäätösPäätin, että Turun kaupunki hankkii kaupungin kulttuuri-investointien kansallisen ja kansainvälisen strategisen viestinnän konseptin viestintätoimisto Milttonilta. Konseptin kustannus vuonna 2022 on 31 500 euroa ja vuonna 2023 aikana 29 000 euroa. Vuoden 2022 kustannuksista 19 500 euroa maksetaan viestinnän ja markkinoinnin tukipalvelusta (kp 13040), 12 000 euroa Historian ja tulevaisuuden museon budjetista (kp20111, tt 2207050). Vuoden 2023 kuluista 29 000 euroa maksetaan viestinnän ja markkinoinnin kustannuspaikalta 13040.

 

Tuomas Heikkinen

kansliapäällikkö

 

Oikaisuvaatimusohje liitteenä

Jakelu

aoMiltton Oy
tiedKaupunginhallitus
tiedKonsernihallinto, talouspalvelut
tiedXXXXX
tpvXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX


Liitteet:

Konha § 294
Liite 1:Milttonin tarjous