Turun kaupunki§Päätöspöytäkirja1
Konsernihallinto 
Kansliapäällikkö26312.08.2022 

8178-2022 (01 01 00)

Museopalvelujen museoassistentin toimen (vak. nro 403591) nimikkeen ja kelpoisuusvaatimuksen muuttaminen

Vastuualuepäällikkö Satu Pajarre ja kehittämispäällikkö Pekka Käär:

Museopalveluiden museoassistentin vakanssin 403591 hoitaja on sanoutunut irti tehtävästään 1.7.2022 lukien. Ennen vakanssin täyttämistä nähdään tarpeelliseksi ajanmukaistaa tehtävän nimike ja kelpoisuusvaatimus.

Vakanssille on laadittu uusi tehtävänkuvaus, jossa keskeisinä tehtävinä on museon opastustoiminnan koordinointi, suunnittelu ja kehittäminen sekä oppaiden kouluttaminen ja rekrytointi. Aiemmin vakanssin tehtävät ovat painottuneet opaspalveluiden tuottamiseen ja itse opastamiseen. Näissä tehtävissä museolla on käytössä nimikkeenä museoassistentti.

Uudeksi nimikkeeksi vakanssille esitämme yleisötyökoordinaattori (KEVA:n nimikekoodi 86305), koska tehtävänä on opastuspalveluiden järjestäminen ja koordinointi. Tämä nimike kuvaa paremmin tehtävän sisältöä. Vakanssin tehtäviä oikein kuvaava nimike on tärkeä myös rekrytointien onnistumisen kannalta, jotta tehtävään hakeutuisi henkilöitä, joiden osaaminen ja mielenkiinto kohdistuvat tehtävän todelliseen sisältöön.

Nimikkeenmuutoksen yhteydessä on syytä myös tarkistaa ja ajanmukaistaa vakanssin kelpoisuusvaatimus (liite 2). Tehtävän menestyksellinen suorittaminen edellyttää vähintään alempaa korkeakoulututkintoa ja tämä on siksi lisätty uuteen kelpoisuusvaatimukseen.

Vakanssin 403591 tehtäväkohtainen palkka on tarkistettu henkilöstöjohtajan päätöksellä 14.6.2022 (7445-2022). Nyt esitetyt nimikkeen- ja kelpoisuusvaatimuksen muutokset eivät vaikuta vakanssin tehtäviin eikä tehtäväkohtaista palkkaa ole tarpeen tässä yhteydessä tarkistaa.

Nimikkeen- ja kelpoisuusvaatimusten muutoksella ei ole vaikutusta museon henkilötyövuosien määrään eikä vuotuisiin palkkauskustannuksiin.

Esitämme, että 1.7.2022 lukien toimen (vak. nro 403591) nimike muutetaan muotoon yleisötyökoordinaattori ja samalla kelpoisuusvaatimus muutetaan muotoon ”Tehtävään soveltuva korkeakoulututkinto sekä hyvä tehtävään soveltuva työkokemus”. Samalla esitämme, että tehtävään saadaan palkata avoimen anonyymin hakumenettelyn kautta uusi vakanssin hoitaja.

Liite 1Tehtävänkuvauslomake vakanssi 403591

Liite 2Lomake-esitys toimen muuttamisesta

Museopalvelujohtaja Juhani Ruohonen:

Puollan esitystä.

Vs. vapaa-aikajohtaja Outi Kari-Granfors 23.6.2022:

Puollan esitystä.

Henkilöstöjohtaja Sinikka Valtonen ja palvelussuhdepäällikkö Tarja Kullanmäki 9.8.2022:

Vs. vapaa-aikajohtaja Outi Kari-Granfors ja museopalvelujohtaja Juhani Ruohonen ovat esittäneet museopalvelujen museoassistentin toimen (vak.nro 403591) nimikkeen muuttamista yleisötyökoordinaattoriksi ja toimen kelpoisuusvaatimuksen muuttamista. Vapaa-ajan palvelukokonaisuus on lisäksi esittänyt, että avoinna olevan toimen saa täyttää ilman erillistä palkkaamislupaa.

Esityksen mukaan avoinna olevalle toimelle on laadittu uusi tehtäväkuvaus ja henkilöstöjohtajan päätöksellä 14.6.2022 § 193 on toimen tehtäväkohtainen palkka tarkistettu 1.7.2022 lukien. Yleisötyökoordinaattorin nimike kuvaa paremmin tehtävän sisältöä, koska tehtävänä on opastuspalveluiden järjestäminen ja koordinointi. Vakanssin tehtäviä oikein kuvaava nimike on tärkeä myös rekrytointien onnistumisen kannalta, jotta tehtävään hakeutuisi henkilöitä, joiden osaaminen ja mielenkiinto kohdistuvat tehtävän todelliseen sisältöön. Konsernihallinnon henkilöstöohjaus -yksiköllä ei ole huomautettavaa esitetyn nimikkeen johdosta.

Vapaa-ajan palvelukokonaisuus on esittänyt po. toimen kelpoisuusvaatimukseksi tehtävään soveltuva korkeakoulututkinto sekä hyvä tehtävään soveltuva työkokemus. Konsernihallinnon henkilöstöohjaus -yksiköllä ei ole huomautettavaa esitetyn kelpoisuusvaatimuksen johdosta.

Esityksen mukaan nimikkeen- ja kelpoisuusvaatimuksen muutoksella ei ole vaikutusta museon henkilötyövuosien määrään eikä vuotuisiin palkkauskustannuksiin.

Hallintosäännön 78 §:n mukaan toimien tehtävänimikkeen ja kelpoisuusvaatimuksen muuttamisesta päättää kansliapäällikkö.

Liite 2                                  Lomake toimen muuttamisesta

Omistajaohjausjohtaja, kansliapäällikön varahenkilö Jarkko Virtanen:

PäätösPäätin, että:

- vapaa-ajan palvelukokonaisuuden museopalveluissa avoinna olevan museoassistentin toimen (vak. nro 403591) uusi tehtävänimike on yleisötyökoordinaattori 10.8.2022 lukien,

- toimen kelpoisuusvaatimus muutetaan samasta ajankohdasta lukien siten, että kelpoisuusvaatimukseksi vahvistetaan tehtävään soveltuva korkeakoulututkinto sekä hyvä tehtävään soveltuva työkokemus, ja  

- vapaa-ajan palvelukokonaisuus saa täyttää avoimen toimen tällä päätöksellä ilman erillistä palkkaamislupaa.

 

Jarkko Virtanen

omistajaohjausjohtaja,

kansliapäällikön varahenkilö

Jakelu

tiedKaupunginhallitus
tiedKonsernihallinto, henkilöstöohjaus
tpvKonsernihallinto, operatiiviset henkilöstöasiat
tiedVapaa-aika
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX


Liitteet:

Konha § 263
Liite 2:Lomake toimen muuttamisesta