Turun kaupunki§Päätöspöytäkirja1
Konsernihallinto, tilapalvelut 
Tilapalvelujohtaja2924.05.2022 

2543-2022 (02 08 02)

Luolavuoren koulun Inkilän yksikön väistötilat, siirtokelpoisten väliaikaistilojen vuokrauksen kilpailutuksen keskeyttäminen

Toimitilojen rakennuttaminen, toimistoinsinööri Niklas Lilja 23.5.2022:

Kaupunginhallitus päätti 31.1.2022 §33 periaatepäätöksenä, että jatkossa akuutin väistötilahankinnan prosessi käynnistetään tilapalvelujohtajan päätöspöytäkirjalla. Luolavuoren koulun Inkilän yksikön ja Uittamon päiväkodin erityislasten väistötilojen hankinta on akuutti väistötilahankinta.

Tilapalvelut on pyytänyt lausuntoa kasvatus- ja opetuslautakunnalta Luolavuoren koulun Inkilän yksikön ja Uittamon päiväkodin erityislasten väistötilojen hankinnasta. Tilapalvelut on esittänyt, että väistötilat hankitaan tilaelementtiratkaisuna. Sijaintipaikaksi ehdotettiin Lausteen koulun tonttia.

Luolavuoren koulun Inkilän yksikkö on vaikeavammaisten lasten yksikkö, joka tarjoaa perusopetusta. Inkilän yksikön uusista tiloista tehtiin kasvatus- ja opetuslautakunnan päätös 2.6.2021 § 88. Päätöksessä todetaan, että uudet tilat tarvitaan pitkälti tilanahtauden vuoksi. Kesällä 2021 koulun kanssa neuvoteltiin asiasta ja ajatuksena oli lisätä aputiloja olemassa olevan koulurakennuksen kanssa samalle tontille.

Tilapalvelujohtaja päätti, että Luolavuoren koulun Inkilän yksikön väistötilojen vuokrakilpailutus voidaan käynnistää siten, että sijoituspaikaksi vahvistetaan Lausteen koulun tontti. Päätös 25.3.2022 kumosi aiemman tilapalveluiden tilapalvelujohtajan päätöksen 2.3.2022 § 11

Tilapalvelujohtajan päätöksen mukainen kilpailutus on suoritettu. Tilapalvelut julkaisi 8.4.2022  julkisten hankintojen ilmoituskanava Hilmassa hankintailmoituksen koskien Luolavuoren koulun, Inkilän yksikön siirtokelpoisten väliaikaistilojen vuokrauksen hankintaa. Hankinnassa käytettiin avointa menettelyä ja valintaperusteena halvinta hintaa.

Saatuja tarjouksia avatessa todettiin, että tilaajan asettamat tarpeet koskien rakennusta ja sen muodostamaa kokonaisuutta ei ollut tullut asiakirjoista täysin ilmi sillä rakennuksen ja välituntipihan sijoittelu tontilla johtivat hankintayksikön tarkoituksen vastaiseen lopputulokseen koulukokonaisuuden (Lauste ja Luolavuori) välituntipihojen osalta sekä tilakokonaisuuksien sijoitusratkaisut aiheuttivat toiminnallisia ongelmia tilojen saavutettavuuden ja käytettävyyden suhteen. Lausteen koulun lisätilojen (3 kpl OT2) sijoittelu kokonaisuudessa ei myöskään ollut toimiva eikä niitä ollut käsitetty omana kokonaisuutenaan käsiteltäväksi. Tilojen keskinäisiin yhteyksiin tulee antaa selvästi tilaohjelmaa tarkempia ohjeita, jotta kohteen hyvä toiminnallisuus voidaan varmistaa. Erityiskoulun toiminnassa tällä on erittäin suuri merkitys, kun liikutaan sairaalasängyillä ja apuvälineillä tiloissa päivittäin.

Hankintamenettelyssä on havaittu olennainen hankintayksiköstä johtuva virhe, eikä virhettä voida korjata muutoin kuin keskeyttämällä hankinta ja käynnistämällä kokonaan uusi tarjouskilpailu, jossa toiminnalliseen sijoitteluun annetaan tarkemmat ohjeistukset.

Julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain (1397/2016; jäljempänä hankintalaki) 125 §:n mukaan hankintamenettely voidaan keskeyttää vain todellisesta ja perustellusta syystä. Hankintamenettelyn keskeyttämistä koskevaan ratkaisuun sovelletaan, mitä hankintaa koskevasta päätöksestä säädetään hankintalain 123 §:ssä.

Lain perustelujen mukaan pykälä säilyy muuttumattomana aikaisemman hankintalain (348/2007) 73 a §:ään nähden. Entisen lain 73 a §:n perusteluiden (HE 182/2010) mukaan keskeyttämisen syyn arvioinnissa hankintayksikön tulee kiinnittää huomiota siihen, perustuuko hankintamenettelyn keskeyttäminen todellisiin syihin, ja siihen, vaikuttaako ratkaisu syrjivästi ehdokkaisiin tai tarjoajiin. Oikeuskäytännössä hankintamenettelyn keskeyttämiseen on suhtauduttu suhteellisen sallivasti, eikä uudella säännöksellä ole tarkoitus tiukentaa vallitsevaa tulkintakäytäntöä. Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen (1.12.2009 alkaen Unionin tuomioistuimen) oikeuskäytännön mukaan hankintaviranomaisen on keskeytyspäätöksen tehdessään noudatettava julkisia hankintoja koskevia yhteisön oikeuden perussääntöjä, kuten muun ohella syrjinnän kiellon ja yhdenvertaisen kohtelun periaatteita. Hyväksyttävänä hankinnan keskeyttämisen perusteena on yhteisön oikeuskäytännössä katsottu esimerkiksi se, että tarjouspyyntö on osoittautunut tulkinnanvaraiseksi. Kotimaisen oikeuskäytännön mukaan hankintamenettelyn keskeyttämistä ei ole pidetty julkisista hankinnoista annettujen säännösten vastaisena, kun tarjouskilpailun keskeyttäminen on perustunut todellisiin syihin (KHO 28.9.2006 taltio 2514). Hyväksyttävänä keskeyttämisperusteena on pidetty mm. hankinnan kohteen tai hankinnan tarpeen muuttumista hankintamenettelyn aikana ja epäonnistunutta tarjouspyyntöä, jonka perusteella on ollut mahdotonta suorittaa vertailua. Hankinnan keskeyttäminen tarkoittaa asiallisesti hankintamenettelyn päättämistä hankintaa tekemättä, vaikka hankintayksikön hankintatarve pysyisikin ennallaan.

Pykälän 2 momentin mukaan hankinnan keskeyttämistä koskevasta ratkaisusta tulisi hankintalain 73 §:n mukaisesti tehdä perusteltu päätös, joka annetaan valitusosoituksineen tiedoksi tarjouskilpailuun osallistuneille. Päätöksen perusteluista tulisi käydä ilmi keskeyttämisratkaisuun vaikuttaneet seikat sellaisella tarkkuudella, että ehdokas tai tarjoaja voi päätöksen ja sen perustelujen nojalla arvioida, onko keskeyttämisessä noudatettu lain velvoitteita. Hankinnan keskeyttämistilanteessa hankintayksikön tulee usein ottaa kantaa myös keskeytettyä menettelyä koskevien asiakirjojen julkisuuteen. Tulkintaohjeena voitaisiin pitää, että hankinnan keskeyttämistilanteessa asianosaisen tiedonsaanti-intressi ei koske kilpailevia tarjouksia, vaan hankintayksikön keskeyttämispäätöstä ja sen perusteluita. Näin ollen erityisesti tarjousasiakirjat voitaisiin pitää salassa asiakirjojen julkisuudesta annetun lain (612/1999) 24 §:n 1 momentin 17 kohdan perusteella aina siihen saakka, kunnes hankintayksikkö on tehnyt ratkaisunsa uudessa hankintamenettelyssä tai päättänyt luopua hankinnasta.

Edellä mainittujen perusteiden nojalla voidaan todeta, että hankintalain mukaiset edellytykset hankinnan keskeyttämiselle ja käynnistämiselle uudelleen ovat olemassa.

Vs. tilapalvelujohtaja Leevi Luoto:

PäätösPäätin, että Luolavuoren koulun Inkilän yksikön väistötilojen vuokrakilpailutus keskeytetään em. perusteilla ja että asiakirjojen tarkennuksien jälkeen hankinta käynnistetään uudelleen aiemmin hyväksytyillä kriteereillä.

Leevi Luoto

vs. tilapalvelujohtaja

Oikaisuvaatimusohje liitteenä

Jakelu

aoAdapteo Finland Oy
aoElementit-E Oy
aoParmaco Oy
tiedKasvatus ja opetus
tiedKaupunginhallitus
tpvKonsernihallinto, tilapalvelut
tiedXXXXX
tpvXXXXX