Turun kaupunki§Päätöspöytäkirja1
Konsernihallinto 
Kansliapäällikkö17213.05.2022 

5812-2022 (00 00 01)

Lasten ja nuorten hyvinvointiverkoston asettaminen

Vs. järjestämisjohtaja Minna Sartes, kehittämispäällikkö Maarit Luukkaa, kehittämispäällikkö Heini Parkkunen 11.5.2022:

Taustaa

Kaupungissa on useita lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämiseen liittyviä työryhmiä. Paikallisten viranomaisten yhteistyöstä lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämiseksi on säädetty nuorisolaissa, lastensuojelulaissa ja oppilas- ja opiskeluhuoltolaissa. Nuorisolaki velvoittaa, että kunnassa toimii viranomaisyhteistyön edistämiseksi monialainen lasten ja nuorten hyvinvointiryhmä (LaNu-ryhmä). LaNu-työryhmä on toiminut vuoden 2021 kevääseen asti Hyvinvoinnin ohjausryhmän alatyöryhmänä kaupunginjohtajan päätöksellä. Sitä on vetänyt perhe- ja sosiaalipalveluiden palvelujohtaja Sirpa Kuronen ja ryhmässä on poikkihallinnollisesti kaupungin toimijoita sekä poliisin, puolustusvoimien, te-hallinnon ja seurakunnan sekä järjestöjen edustajia. Lisäksi Turussa toimii useita muita teema-, aihe- tai muilla perusteilla koottuja lasten ja nuorten hyvinvointiin liittyviä ryhmiä.

Lasten ja nuorten hyvinvointiverkosto

Pormestaristo on todennut tarpeen perustaa ja päättänyt esittää asetettavaksi lasten ja nuorten hyvinvointiverkoston, jonka puheenjohtajina toimivat apulaispormestarit Piia Elo ja Elina Rantanen.

Verkoston tavoitteena on nivoa Turun palvelukokonaisuuksien ja hyvinvointialueen lasten ja nuorten hyvinvointia tukeva toiminta Turun päätöksentekoon ja koordinoida sitä yhteisesti. Verkosto kokoaa eri työryhmissä tehtävää työtä yhteen ja toimii ohjausryhmänä lasten ja nuorten hyvinvointikokonaisuuden johtamiselle.

Lasten ja nuorten hyvinvointiverkosto korvaa nykyisen LaNu-ryhmän ja toimii Turun lakisääteisenä lasten ja nuorten hyvinvointiryhmänä. Päivityksen myötä ryhmän kokoonpano tarkistetaan siten, että kokoonpano ja toiminta kattavat kaikki kaupungin palvelukokonaisuusuudet sekä tärkeät sidosryhmät.

LaNu-verkosto toimii asiantuntijaryhmänä sekä lasten ja nuorten palveluja yhteen sovittavana ryhmänä kaupunkitasolla. Tarvittavat päätökset toimenpiteistä tehdään linjaorganisaatiossa päätösvallan mukaisesti.

Sisältö

Vuosina 2022–25 verkostossa on neljä pääsisältöä:

1.     Uuden Turun hyvinvoinnin edistämistehtävän rakentaminen lasten ja nuorten osalta

·       Uuden Turun LaNu-työn määrittely ja tehtävän jatkokehittäminen

·       Lasten ja nuorten pahoinvoinnin ehkäisemisen ohjausryhmä (Uuden Turun toimintamallien kehittämispilotti)

2.     Olemassa olevien tavoitteiden toimeenpanon varmistaminen, tilannekuvan ylläpito ja ohjelmien raportointi

·       Lasten ja nuorten hyvinvoinnin ohjelma 20–23

·       Nuorten syrjäytymisen ehkäisyn ohjelma

·       Pormestariohjelman kirjaukset

3.     Lasten ja nuorten elämässä oleviin ajankohtaisiin ilmiöihin reagointi monitoimijaisesti, mm.

·       Pahoinvointi-ilmiö ml. koulukiusaamisen ja jengiytymisen ilmiöihin puuttuminen

·       Nuorisopalvelujen ja koulujen resurssien kohdennus vaikuttavasti

·       Mielenterveyspalvelukokonaisuuden hahmottaminen sote-uudistuksen yhteydessä

4.      LaNu-yhdyspinnat hyvinvointialueen kanssa

·       Perhekeskusmallin rakentaminen ja jalkauttaminen kaupungin ja hyvinvointialueen yhteistyönä

·       Oppilas- ja opiskelijahuolto

·       Muut yhdyspinnat mm. liikunta, kulttuuri, osallisuus

Kokoonpano

Ryhmän kokoonpanoon nimetään apulaispormestarit Elo ja Rantanen, konsernihallinnon järjestämisjohtaja ja palvelukokonaisuuksien lasten ja nuorten kannalta keskeisten palvelualueiden/vastuualueiden johtajat ja asiantuntijoita. Ryhmän puheenjohtajina toimivat apulaispormestarit Rantanen ja Elo. Ryhmään nimetään lisäksi edustajat seuraavilta tahoilta: TE-palvelut, poliisi, puolustusvoimat, Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt, Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä.

Lanu-ryhmän kokoonpanoksi esitetään:

- apulaispormestari Elina Rantanen, pj

- apulaispormestari Piia Elo, pj

- järjestämisjohtaja vs. Minna Sartes

- kaupunkisuunnittelu ja maaomaisuus/ Maankäyttöjohtaja Jyrki Lappi

- kaupunkirakentaminen / Kaupunkirakentamisjohtaja Kimmo Suonpää

- liikkumispalvelut / Joukkoliikennejohtaja Sirpa Korte

- kirjastopalvelut / Kirjastopalvelujohtaja Rebekka Pilppula

- liikuntapalvelut / Liikuntapalvelujohtaja Markus Kalmari

- museopalvelut / Museopalvelujohtaja Juhani Ruohonen

- nuorisopalvelut / Nuorisopalvelujohtaja Annina Lehtiö-Vainio

- varhaiskasvatus / Palvelualuejohtaja Vesa Kulmala

- perusopetus / Palvelualuejohtaja Tommi Tuominen

- lukiokoulutus ja yleissivistävä aikuiskoulutus / Palvelualuejohtaja Jussi Paavola

- ammatillinen koulutus / Palvelualuejohtaja Hannu Immonen

- ruotsinkielinen kasvatus ja opetus / Palvelualuejohtaja Liliane Kjellman

- terveyspalvelut / Palvelualuejohtaja Jane Marttila

- perhe- ja sosiaalipalvelut / Palvelualuejohtaja Sirpa Kuronen

- konsernihallinnon tuottaa tarvittavat palvelut ryhmän toiminnan tueksi

- asiantuntijoiksi ryhmään nimetään kehittämispäälliköt Parkkunen, Parantainen, Laurila ja Luukkaa

- sihteerin osoittaa nuorisopalvelut

- TE-palvelut, poliisi, puolustusvoimat, Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt, Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä nimeävät omat edustajansa

LaNu-ryhmä kokoontuu aiheen mukaisesti tarkoituksenmukaisissa kokoonpanoissa. Ryhmä toimii Unicefin Lapsiystävällinen kunta-toimintamallin ohjausryhmänä sekä LaNu-kehittämissalkun johtoryhmänä. Lisäksi verkosto voi perustaa tarkoituksenmukaiseksi katsottuja teema- tai aihekohtaisia määräaikaisia työryhmiä. Ryhmä nimetään tammikuun 2023 loppuun asti, jolloin kokoonpanoa ja toimintaa arvioidaan uudelleen. Jatkossakin ryhmän kokoonpanoa ja tehtävää tarkastellaan määräajoin.

Verkoston kokousten valmistelusta huolehtii konsernihallinnon hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toiminto. Ryhmän sihteeri osoitetaan nuorisopalveluista.

Esitämme Lasten ja nuorten hyvinvointiverkoston asettamista yllä kuvatulla tavalla 31.1.2023 asti.

Kansliapäällikkö Tuomas Heikkinen:

PäätösPäätin asettaa Lasten ja nuorten hyvinvointiverkoston edellä esitetyn mukaisesti. Verkoston puheenjohtajina toimivat apulaispormestarit Piia Elo ja Elina Rantanen.

 

Tuomas Heikkinen

kansliapäällikkö

Jakelu

tiedKaupunginhallitus
tiedKonsernihallinto, hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen
tiedVapaa-aika, nuorisopalvelut
tiedXXXXX
aoXXXXX
tiedXXXXX
aoXXXXX
tiedXXXXX
aoXXXXX
aoXXXXX
aoXXXXX
aoXXXXX
aoXXXXX
aoXXXXX
aoXXXXX
aoXXXXX
tiedXXXXX
aoXXXXX
tiedXXXXX
aoXXXXX
aoXXXXX
aoXXXXX
aoXXXXX
aoXXXXX
aoXXXXX
aoXXXXX
aoXXXXX
aoXXXXX
aoXXXXX