Turun kaupunki§Päätöspöytäkirja1
Konsernihallinto 
Kansliapäällikkö15102.05.2022 

1638-2022 (02 05 01)

Valtiovarainministeriön Digikannustin-hankehakuun osallistuminen MODA2

Asiakkuusjohtaja Johanna Ritvanen ja strategia- ja kehittämisjohtaja Rami Savila:

Taustaa

Turku on valmistellut yhdessä Tampereen ja Oulun kanssa hankehakemusta koskien asiakasohjauksen kehittämistä ja uusien toimintamallien käyttöönottoa.

Digikannustin -rahalla voidaan myöntää avustusta kunnille ja kuntayhtymille digitalisaatiota edistäviin hankkeisiin. Avustushaku päättyi 25. huhtikuuta 2022. Hakua on käsitelty Digiohjausryhmässä sekä Järjestämisjohtamisen johtoryhmässä.

Avustuksen kohteena vuonna 2022 oli toiminnan, tehtävien tai sisäisten prosessien digitalisointi ja uudistaminen siten, että hankkeen toteutuksessa korostetaan erityisesti jompaa kumpaa seuraavista näkökulmista:

a) Tietoaineistojen laadun kuvaaminen, arviointi ja kehittäminen osana kuntien tiedonhallintaa: Avustusta saattoi hakea kuntien hankkeisiin, joilla edistetään kuntien digitalisaatiota ja sen edellyttämää toiminnan muutosta paremmiksi käytännöiksi ja joissa keskeinen näkökulma on tietoaineistojen laadun kuvaaminen, arviointi ja kehittäminen sekä niihin liittyvän osaamisen kehittäminen osana kuntien tiedonhallintaa.

b) Osaamisen kehittäminen ja varmistaminen: Avustusta saattoi hakea kuntien hankkeisiin, joilla edistetään kuntien digitalisaatiota ja sen edellyttämää toiminnan muutosta paremmiksi käytännöiksi ja jossa keskeinen näkökulma on osaamisen kehittäminen ja varmistaminen. Osaamisen kehittäminen voi koskea esimerkiksi kunnan henkilöstöä, johtoa, päättäjiä tai palvelujen käyttäjiä. Keskeistä on, että se kytkeytyy hankkeen kehittämiskohteena olevaan prosessien uudistamiseen.

Avustusta saattoi hakea kuntien yhteisiin hankkeisiin, joilla edistetään digitalisaatiota ja sen edellyttämää toiminnan muutosta ja juurtumista pysyviksi ja entistä paremmiksi käytännöiksi. 

Oulun (hallinnoija), Turun ja Tampereen tuotoksina yhteisessä hankkeessa (MODA2) toteutetaan arvovirtajohtamisen toimintamallin käyttöönotto (Oulu), tilannekuvajohtamisen jatkokehitys (Tampere) ja asiakasohjauksen toimintamallin jatkokehitys ja uusien mallien käyttöönotto (Turku). Hanketta toteutetaan vahvalla yhteistekemisellä ja hyviä käytänteitä jakaen. 

Kokonaisbudjetti hankkeessa on 2,2 miljoonaa ja Turun osuus budjetista on 593 000 eur, josta ulkoisella rahoituksella katetaan 85 %. Omaosuus on suunniteltu kaupungin talousarvioon.

Toteutussuunnitelma Turun osalta: sisällöt ja vaiheistus

  1. Olemassa olevien Tampereen ja Oulun tuotosten tarkempi läpikäynti ja tutustuminen (1.6 – 31.8.2022)  
  2. Toimintamallin sovittaminen Turkuun (alkaen 1.9 ja tarkentuu koko hankkeen ajan kohdan 4 mukaisesti)  
  3. Toimintaa tukevan digitaalisuuden ja tiedonhallinnan määrittely Turulle (alkaen 1.10.2022 ja tarkentuu hankkeen loppuun saakka)  
  4. Tiedonhallinnan edellytysten toteuttaminen asiakaspalvelun toimintamallia varten ja sen vaiheittainen käyttöönotto Turun asiakasneuvonnassa (alkaen 1.11.2022 ja tarkentuu hankkeen loppuun saakka)   
  5. Asiakasohjauksessa syntyvän asiakkuus- ja asiakastiedon (asiakkaan tarvetieto ja asiantuntijoiden ymmärrys tarpeista signaaleineen) liittäminen syötteenä osaksi palveluiden kehittämistä ja tilannekuvajohtamista. (alkaen 1.3.2023 jatkuen hankkeen loppuun)  
  6. Toimintamallin juurruttaminen sekä oppien ja tuotosten jakaminen (alkaen 1.10.2023 jatkuen hankkeen loppuun).

Konsernihallinnon hallinnon järjestämispäätöksen 4 luvun 8 § mukaan hankkeiden asettamisesta päättää kansliapäällikkö, mikäli hankkeen talousarvio ylittää 100.000 euroa.

Kansliapäällikkö Tuomas Heikkinen:

PäätösPäätin, että Turku osallistuu Digikannustin- hankehakuun yhdessä Tampereen ja Oulun kanssa.

 

Tuomas Heikkinen

kansliapäällikkö

Jakelu

tiedKaupunginhallitus
tiedKonsernihallinto, asiakasohjaus
tiedKonsernihallinto, kehittämispalvelut
tiedKonsernihallinto, talousohjaus
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX


Liitteet:

Konha § 151
Liite 1:Hankkeen budjettiarvio ja henkilöstösuunnitelma
Liite 2:Hankehakulomake MODA2