Turun kaupunki§Päätöspöytäkirja1
Konsernihallinto 
Kansliapäällikkö14527.04.2022 

3314-2022 (01 01 00)

Suunnittelijan toimen perustaminen kasvatuksen ja opetuksen palvelukokonaisuuteen

Lukiokoulutuksen palvelualuejohtaja Jussi Paavola 15.3.2022:

 

Lukio- ja yleissivistävän aikuiskoulutuksen hallinto on toiminut pitkään Turun kaupungissa hyvin matalalla organisaatiolla palvelualuejohtajan toimittua käytännössä yksin. Lukio- ja yleissivistävän aikuiskoulutuksen kenttään on kohdentunut viime vuosina merkittäviä uudistuksia, joista erityisesti oppivelvollisuusiän pidentäminen on lisännyt hallinnon tehtäväkuvaa erityisesti lukiokoulutuksen piirissä.

 

Esitämme lukio- ja yleissivistävän aikuiskoulutuksen suunnittelijan toimen perustamista. Suunnittelijan tehtävänä on toimia valmistelijana, taustatyöntekijänä ja sihteerinä Turun lukio- ja yleissivistävän aikuiskoulutuksen palvelualuejohtajalle. Lisäksi suunnittelija auttaa palvelualuejohtajaa palvelualueen toiminnan suunnittelussa, seurannassa ja kehittämisessä.

 

Suunnittelijan toimi sisältyy sivistystoimialan vuoden 2022 henkilöstösuunnitelmaan ja talousarvioon.

 

Vakanssi tullaan täyttämään varhaiskasvatuksen työntekijällä, joka ei terveydellisistä syistä pysty jatkamaan omassa nykyisessä vakituisessa virassaan. Hän on hoitanut perustettavan toimen tehtäviä 1.8.2021 alkaen määräaikaisena. Sekä työnantajalla että työntekijällä on halu jatkaa työsuhdetta määräaikaisen työn tehtävien mukaisesti.

 

Liite 1                                  Lomake toimen perustamisesta

 

Kasvatus- ja opetusjohtaja Timo Jalonen 16.3.2022:

 

Edellä olevan johdosta esitän,

 

-

että Turun kaupunkiin, ensimmäisenä sijoituspaikkana kasvatuksen ja opetuksen lukio- ja yleissivistävän aikuiskoulutuksen palvelualue, perustetaan 1.8.2022 lukien KVTES:n mukaisessa toimistotyöajassa oleva työsopimussuhteinen kuukausipalkkainen suunnittelijan toimi

 

 

 

-

 

suunnittelijan kelpoisuusvaatimuksena on tehtävään soveltuva korkeakoulu tutkinto sekä riittävä tehtävään soveltuva työkokemus

-

suunnittelijan tehtäväkohtainen palkka on 3161,83 €/kk

-

perustettavan toimen saa täyttää ilman erillistä palkkaamislupaa

 

Henkilöstöjohtaja Sinikka Valtonen, palvelussuhdepäällikkö Riitta Palmroth 25.4.2022:

Kasvatuksen ja opetuksen palvelukokonaisuus esittää suunnittelijan toimen perustamista kasvatuksen ja opetuksen palvelukokonaisuuteen lukio- ja yleissivistävän aikuiskoulutuksen palvelualueelle. Kasvatuksen ja opetuksen palvelukokonaisuuden esityksen mukaan viime vuosien merkittävät muutokset lukiokoulutuksessa, erityisesti oppivelvollisuusiän nosto, ovat lisänneet tehtäviä, ja tästä syystä palvelukokonaisuus esittää toimen perustamista.

Konsernihallinnon henkilöstöasioiden ohjaus -yksiköllä ei ole huomautettavaa suunnittelijan toimelle esitettyjen palvelussuhteen ehtojen suhteen. Kasvatuksen ja opetuksen palvelukokonaisuuden esityksen mukaan suunnittelijan toimen palkkakustannukset henkilöstösivukuluineen on noin 52.200 euroa vuodessa. Palvelukokonaisuuden esityksen mukaan suunnittelijan toimen perustaminen sisältyy kasvatuksen ja opetuksen vuoden 2022 henkilöstösuunnitelmaan, ja palvelukokonaisuuden talousarviossa on varattu määräraha toimen perustamiseen. Esityksen mukaan suunnittelijan toimi tullaan täyttämään uudelleensijoituksessa olevalla työntekijällä.

Palvelukokonaisuus vastaa siitä, että toiminta on järjestetty tarkoituksenmukaisimmalla tavalla. Perustettavaksi esitetyn toimen toiminnallisen tarpeen osalta konsernihallinnon henkilöstöasioiden ohjaus -yksiköllä ei ole perusteita lausua asiasta toisin palvelukokonaisuuden esityksen kanssa.Toimen perustamisesta aiheutuvat palkkakustannukset tulee sisältyä talousarvioon ja lisäksi palvelukokonaisuuden tulee ottaa huomioon asetetut tavoitteet henkilöstön määrän kehityksessä.   

Hallintosäännön 78 §:n mukaan toimien perustamisesta päättää kansliapäällikkö.

Liite 1Lomake toimen perustamisesta 

Kansliapäällikkö Tuomas Heikkinen:

PäätösPäätin, että Turun kaupunkiin, ensimmäisenä sijoituspaikkana kasvatuksen ja opetuksen palvelukokonaisuus, perustetaan 1.8.2022 lukien suunnittelijan työsopimussuhteinen kuukausipalkkainen toimi, jonka tehtäväkohtainen palkka on 3.161,83 €/kk (KVTES / 01ASI040), ja jonka kelpoisuusvaatimuksena on tehtävään soveltuva korkeakoulututkinto sekä riittävä tehtävään soveltuva työkokemus, ja

- perustettava toimi voidaan täyttää uudelleensijoitettavalla henkilöllä ilman erillistä palkkaamislupaa.

 

Tuomas Heikkinen

kansliapäällikkö

Jakelu

tpvKasvatus ja opetus
tiedKaupunginhallitus
tiedKonsernihallinto, henkilöstöohjaus
tpvKonsernihallinto, operatiiviset henkilöstöasiat
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX


Liitteet:

Konha § 145
Liite 1:Lomake toimen perustamisesta