Turun kaupunki§Päätöspöytäkirja1
Konsernihallinto 
Kansliapäällikkö11231.03.2022 

3508-2022 (01 01 00)

Kaupunkiympäristön palvelukokonaisuuden paikkatieto ja kaupunkimittaus -palvelualueen eräiden toimien kelpoisuusvaatimuksen muuttaminen

Kaupungingeodeetti vs. Harri Soini 18.3.2022:

Kaupunkiympäristön palvelukokonaisuuden paikkatieto ja kaupunkimittaus- palvelualueen neljän lähijohtajan ja kuuden asiantuntijatehtävän työsopimussuhteiset vakanssit on teknisten sopimuksen vaativuuden arviointiryhmässä 4.3.2022 arvioitu aiempaa vaativammiksi, jonka vuoksi myös vakanssien kelpoisuusvaatimukset tulee päivittää vaativammiksi ja samalla yhteneväisiksi siten, että lähijohtajien tehtävissä edellytetään tehtävään soveltuvan korkeakoulututkinnon lisäksi myös riittävää kokemusta alalta ja asiantuntijatehtävien kelpoisuusvaatimus on tehtävään soveltuva korkeakoulututkinto.

Liite 1                                  vakanssien kelpoisuusvaatimukset

Kaupunkirakentamisjohtaja, kaupunkiympäristöjohtajan varahenkilö Kimmo Suonpää 18.3.2022:

Esitän, että paikkatieto ja kaupunkimittaus -palvelualueen liitteessä mainittujen toimien kelpoisuusvaatimus muutetaan liitteessä mainitun mukaisesti 1.4.2022 lukien.

Henkilöstöjohtaja Sinikka Valtonen, palvelussuhdepäällikkö Elina Reinikainen 25.3.2022:

Kaupunkirakentamisjohtaja, kaupunkiympäristöjohtajan varahenkilö Kimmo Suonpää ja kaupungingeodeetti vs. Harri Soini ovat esittäneet, että kaupunkiympäristön palvelukokonaisuuden paikkatieto ja kaupunkimittaus -palvelualueen neljän lähijohtajan ja kuuden asiantuntijatehtävän toimien kelpoisuusvaatimus muutetaan siten, että lähijohtajien tehtävissä edellytetään tehtävään soveltuvan korkeakoulututkinnon lisäksi myös riittävää kokemusta alalta ja asiantuntijatehtävien kelpoisuusvaatimus on tehtävään soveltuva korkeakoulututkinto.

Esityksessä on todettu, että toimet on teknisten sopimuksen vaativuuden arviointiryhmässä 4.3.2022 arvioitu aiempaa vaativammiksi, minkä vuoksi myös vakanssien kelpoisuusvaatimukset tulee päivittää vaativammiksi ja samalla yhteneväisiksi.

Konsernihallinnon henkilöstöasioiden ohjaus -yksikön näkemyksen mukaan kaupunkiympäristön palvelukokonaisuuden paikkatieto ja kaupunkimittaus -palvelualueen neljän lähijohtajan kelpoisuusvaatimus tulee määritellä siten, että kelpoisuusvaatimus on tehtävään soveltuva korkeakoulututkinto ja riittävä tehtävään soveltuva työkokemus. Asiantuntijatehtävien kelpoisuusvaatimus voidaan määritellä esityksen mukaisesti.  

Liite 1Vakanssien kelpoisuusvaatimukset

Kansliapäällikkö Tuomas Heikkinen:

PäätösPäätin, että Turun kaupungin kaupunkiympäristön palvelukokonaisuuden paikkatieto ja kaupunkimittaus -palvelualueelle sijoittuvien liitteessä mainittujen neljän lähijohtajan toimen kelpoisuusvaatimus muutetaan 1.4.2022 lukien siten, että kelpoisuusvaatimus on tehtävään soveltuva korkeakoulututkinto ja riittävä tehtävään soveltuva työkokemus.

Samasta ajankohdasta lukien liitteessä mainittujen kuuden asiantuntijatehtävän toimien kelpoisuusvaatimus muutetaan siten, että kelpoisuusvaatimus on tehtävään soveltuva korkeakoulututkinto.

 

Tuomas Heikkinen

kansliapäällikkö

Jakelu

tiedKaupunginhallitus
tiedKaupunkiympäristö
tiedKonsernihallinto, henkilöstöohjaus
tpvKonsernihallinto, operatiiviset henkilöstöasiat
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX


Liitteet:

Konha § 112
Liite 1:Vakanssien kelpoisuusvaatimukset