Turun kaupunki§Päätöspöytäkirja1
Konsernihallinto 
Kansliapäällikkö6523.02.2022 

2253-2022 (01 00 00, 01 00 01)

Henkilöstön palkkaamiseen liittyvät määräykset vuodelle 2022

Henkilöstöjohtaja Sinikka Valtonen 18.2.2022:

Kaupunginhallitus päätti 20.12.2021 § 580 hyväksyä toimintasuunnitelman noudattamista ja täytäntöönpanoa koskevat määräykset päätöksen liitteen 2 mukaisesti.

Em. määräyksissä on todettu henkilöstön palkkaamisen osalta seuraavaa:

”Henkilökuntaa voidaan palkata vain talousarvion määrärahan ja työvoiman käytölle asetetun henkilötyövoimamäärän puitteissa.

Kansliapäällikön luvalla työvoiman käytölle asetettu henkilötyövoimamäärä (htv) voidaan ylittää, jos ylitystarve johtuu kokonaan (100 %) ulkopuolisella rahoituksella palkattavan työvoiman määrän lisääntymisestä tai henkilökuntaa palkkaamalla saatavat ulkoiset tulot ovat vähintäänkin yhtä suuret kuin mitä palkkauksesta (palkka, sivukulut ja muut henkilöstöstä aiheutuvat kustannukset, esim. työvälineet, työtilat jne.) aiheutuvat kustannukset ovat.

Kansliapäällikkö antaa erilliset ohjeet henkilöstön rekrytoinnista.”

Kansliapäällikön päätöksellä on tarkoituksenmukaista hyväksyä erilliset ohjeet, joissa määritellään ne tehtävät, joihin rekrytoitaessa tarvitaan rekrytointiin erillinen palkkaamislupa.

Palkkaamislupakäytännön jatkamista rajoitetussa muodossa voidaan pitää tarkoituksenmukaisena. Tuleva sote-uudistus ja muut palvelurakennetta koskevat muutokset puoltavat vahvan harkinnan käyttöä erityisesti hallinto- ja tukipalveluja koskevissa rekrytoinneissa.

Hallintosäännön 82 §:n mukaisesti kansliapäälliköllä on oikeus antaa tarvittavia määräyksiä henkilöstön ottamisen rajoituksista.

Kansliapäällikkö Tuomas Heikkinen:

PäätösPäätin, että palvelukokonaisuuksien tulee noudattaa henkilöstöä palkattaessa seuraavia ohjeita:

Palkkaamisluvat

Seuraavien henkilöstöryhmien rekrytointiin on aina saatava erillinen palkkaamislupa:

1)    Palvelukokonaisuuksiin toistaiseksi voimassa olevaa tai yli vuoden kestävään määräaikaiseen palvelussuhteeseen palkattava toimisto- ja hallintohenkilöstö, lukuun ottamatta sijaisia.

Palvelukokonaisuuden johtaja hakee em. palkkaamislupaa kansliapäälliköltä. Palkkaamislupa-asiat käsitellään kiireellisinä.

Palvelukokonaisuuksien johtajat huolehtivat siitä, että delegoitua päätösvaltaa käyttävät viranhaltijat ovat tietoisia voimassa olevista henkilöstön palkkaamisesta annetuista määräyksistä ja palkan määrittelyssä tarvittavista ohjeista.

2)    Konsernihallintoon palkattava henkilöstö, lukuun ottamatta seuraavia ryhmiä

a)    terveydellisistä syistä uudelleensijoitettavat, jotka otetaan toiseen jo olemassa olevaan virkaan tai toimeen

b)    taloudellisista tai tuotannollisista syistä irtisanomisuhan alla olevat, jotka otetaan toiseen palvelussuhteeseen

c)    työllisyysmäärärahoilla työllisyyspalvelukeskuksen kautta palkattavat tukityöllistetyt

d)     vuorotteluvapaa- ja osa-aikaeläkesijaiset sekä korvaavan työn sijaiset

e)    kesätyöntekijät ja harjoittelijat (opiskelijat, koululaiset ja kausityöntekijät sekä KVTES:n II luvun 3 §:n soveltamisohjeen mukaiset harjoittelijat, joiden palvelussuhteen kesto on enintään kolme kuukautta).

Palkkaamislupaa haetaan kansliapäälliköltä. Palkkaamislupa-asiat käsitellään kiireellisinä.

Tilapäisen määräaikaisen henkilöstön palkkaaminen

Tilapäistä määräaikaista henkilöstöä (vakanssien ulkopuoliset) ei saa koskaan palkata pysyvään työvoiman tarpeeseen.

Tilapäisen määräaikaisen henkilöstön osalta on aina kiinnitettävä erityistä huomiota siihen, että työsopimuslain ja viranhaltijalain edellytykset määräaikaisen palvelussuhteen käytölle täyttyvät.

 

Tuomas Heikkinen

kansliapäällikkö

Jakelu

noudHyvinvointi
noudKasvatus ja opetus
tiedKaupunginhallitus
noudKaupunkiympäristö
tiedKonsernihallinto, asianhallinta
tiedKonsernihallinto, henkilöstöohjaus
noudKonsernihallinto, johdon tuki
noudKonsernihallinto, järjestämistoiminto
tiedKonsernihallinto, operatiiviset henkilöstöasiat
noudKonsernihallinto, yhteiset palvelut
noudTyöllisyys
noudVapaa-aika
tiedXXXXX
tiedXXXXX