Turun kaupunki§Päätöspöytäkirja1
Konsernihallinto 
Kansliapäällikkö6123.02.2022 

15507-2021 (01 01 00)

Lastenhoitajan toimien perustaminen kasvatuksen ja opetuksen palvelukokonaisuuteen

Palvelualuejohtaja Vesa Kulmala 27.12.2021:

 

Vuoden 2022 henkilöstösuunnitelmassa on esitetty kahdenkymmen (20) lastenhoitajan toimen perustamista varhaiskasvatukseen.

 

Vakansseja käytetään pysyvien varahenkilöiden palkkaukseen. Lyhytaikaisiin sijaisuuksiin on ollut ongelmallista rekrytoida henkilöitä. Varahenkilöstölle on pysyvä tarve, koska varhaiskasvatuslaki muuttui siten, että lasten ja henkilöstön suhdeluvusta poikkeaminen ei ole sallittua henkilöstön poissaoloista johtuvista syistä. Vuoden 2022 talousarviolausekkeissa on nostettu esille sijaispankin perustaminen.

 

Esityksen kustannusvaikutukset syntyvät lähinnä kesäajan palkoista, jolloin sijaistarve on aikaisemmin ollut vähäisempää. Uuden tiukentuneen lainsäädännön vaikutuksia ei vielä tiedetä kesäajalta. Oletettavaa on, että varahenkilöstöä tarvitaan enemmän.

 

Kelpoisuusvaatimuksena varhaiskasvatuksen lastenhoitajan tehtävään on kasvatus- ja ohjausalan perustutkinto, sosiaali- ja terveysalan perustutkinto tai muu vastaava soveltuva tutkinto, joihin sisältyy tai joita on täydennetty riittävän laajoilla lasten hoidon, kasvatuksen ja opetuksen tutkinnon osilla.

 

Liite 1                                  Esitys lastenhoitajan työsuhteiden perustamisesta (20 kpl)

 

Kasvatus- ja opetusjohtaja Timo Jalonen:

 

Esitän, että Turun kaupunkiin, ensimmäisenä sijoituspaikkana varhaiskasvatuksen palvelualue, perustetaan kaksikymmentä lastenhoitajan vakanssia 1.1.2022 lukien.

Henkilöstöjohtaja Sinikka Valtonen, palvelussuhdepäällikkö Riitta Palmroth 17.2.2022:

Kasvatuksen ja opetuksen palvelukokonaisuus on esittänyt 20 lastenhoitajan toimen perustamista varhaiskasvatukseen. Kyseessä on toimien perustaminen pysyvien varahenkilöiden palkkaamiseen. Kasvatuksen ja opetuksen palvelukokonaisuuden esityksen mukaan lyhytaikaisiin sijaisuuksiin on ollut ongelmallista rekrytoida henkilöitä. Lisäksi varahenkilöstölle on pysyvä tarve, koska varhaiskasvatuslaki muuttui siten, että lasten ja henkilöstön suhdeluvusta poikkeaminen ei ole sallittua henkilöstön poissaoloista johtuvista syistä. Vuoden 2022 talousarviolausekkeissa on nostettu esille sijaispankin perustaminen.

Konsernihallinnon henkilöstöasioiden ohjaus -yksiköllä ei ole huomautettavaa lastenhoitajan toimille esitettyjen palvelussuhteen ehtojen suhteen. Kasvatuksen ja opetuksen palvelukokonaisuuden henkilöstösuunnitelman mukaan lastenhoitajan toimien perustaminen lisää palvelukokonaisuuden palkkakustannuksia n. 40.000 euroa vuodessa. Palvelukokonaisuuden esityksen mukaan kustannusvaikutukset syntyvät lähinnä kesäajan palkoista, jolloin sijaistarve on aikaisemmin ollut vähäisempää. Kasvatuksen ja opetuksen palvelukokonaisuuden esityksen mukaan lastenhoitajan toimien perustaminen sisältyy palvelukokonaisuuden vuoden 2022 henkilöstösuunnitelmaan.

Palvelukokonaisuus vastaa siitä, että toiminta on järjestetty tarkoituksenmukaisimmalla tavalla. Perustettavaksi esitettyjen toimien toiminnallisen tarpeen osalta konsernihallinnon henkilöstöasioiden ohjaus -yksiköllä ei ole perusteita lausua asiasta toisin palvelukokonaisuuden esityksen kanssa.Toimien perustamisesta aiheutuvat palkkakustannukset tulee sisältyä talousarvioon ja lisäksi palvelukokonaisuuden tulee ottaa huomioon asetetut tavoitteet henkilöstön määrän kehityksessä.   

Liite 1                                  Lomake lastenhoitajan toimien perustamisesta varhaiskasvatukseen

Hallintosäännön 78 §:n mukaan toimien perustamisesta päättää kansliapäällikkö.

Kansliapäällikkö Tuomas Heikkinen:

PäätösPäätin, että

- Turun kaupunkiin, ensimmäisenä sijoituspaikkana kasvatuksen ja opetuksen palvelukokonaisuus, perustetaan 1.3.2022 lukien 20 lastenhoitajan työsopimussuhteista kuukausipalkkaista tointa, joiden tehtäväkohtainen palkka on 2.116,82 €/kk (KTVTES /05VKA054, vaativuusluokka 2 A), ja joiden kelpoisuusvaatimukseksi vahvistetaan varhaiskasvatuslaki (540/2018)  § 28

- perustettavat toimet voidaan täyttää ilman erillistä palkkaamislupaa.

Tuomas Heikkinen

kansliapäällikkö

Jakelu

tpvKasvatus ja opetus
tiedKaupunginhallitus
tiedKonsernihallinto, henkilöstöohjaus
tpvKonsernihallinto, operatiiviset henkilöstöasiat
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX


Liitteet:

Konha § 61
Liite 1:Lomake lastenhoitajan toimien perustamisesta