Turun kaupunki§Päätöspöytäkirja1
Konsernihallinto 
Kansliapäällikkö6021.02.2022 

710-2022 (02 05 01, 01 01 00)

Avustuksen hakeminen nuorten Ohjaamon palveluiden vahvistamiseksi ja ma. palvelukoordinaattorin ja palveluasiantuntijan toimien perustaminen

Työllisyyden palvelukokonaisuus, työllisyysjohtaja Riitta Uitto, järjestämisjohtaja Antti Parpo, vastaava uraohjaaja Hanna Hyytiä 14.1.2022:

Valtion vuoden 2021 lisätalousarvioon sisältyy EU:n elpymisrahastosta rahoitettava kannustininstrumentti Ohjaamoiden monialaisuuden vahvistamiseksi. Vuotuinen rahoitus on 3 250 000 € ja se on käytettävissä 31.12.2024 saakka. Ohjaamo voi hakea avustusta yhden henkilön palkkaamiseen, mikäli kaupunki rahoittaa toisen henkilön palkkaamisen. Näin ollen valtion avustuksen osuus on 50 % palkkakustannuksista. Koronan vaikutuksesta nuorten työttömyys ja pitkäaikaistyöttömyyskin ovat nousseet. Kaupungissa kehitetään erityisesti nuorten asiakasohjausta palvelukokonaisuusrajat ylittäen ja pyrimme ennakoimaan nuorten palvelutarvetta.  Ehdotamme, että kaupunki hakee valtion avustusta nuorten Ohjaamon monialaisuuden vahvistamiseksi ja palkkaa avustuksen saamisen ehtojen mukaisesti kaksi ammattihenkilöä.

Ohjaamoja on toiminnassa vuoden 2021 alussa kaikkiaan noin 70, joista yksi sijaitsee Turussa. Ohjaamoja ryhdyttiin kehittämään nuorten matalan kynnyksen palvelupisteiksi osana nuorisotakuun toteuttamista vuonna 2014. Toiminnan kehittämiseen on käytetty sekä Euroopan sosiaalirahaston (ESR) rahoitusta, että kansallista rahoitusta. ESR-rahoitus on Turun Ohjaamon osalta päättynyt helmikuussa 2018. Ohjaamon 4 virkailijaa ovat TE-toimiston palkkaamia. Ohjaamo on osa työllisyyden kuntakokeilua. Kaupungin resurssi Ohjaamossa on määräaikainen palvelukoordinaattorin (vak.nro 000893) tehtävä 31.12.2021 saakka. Määräaikaista tehtävää tulisi jatkaa.

Tutkimuksissa ja yleisemmässä toiminnan seurannassa on Ohjaamoiden haasteeksi tunnistettu osin puutteellinen kyky vastata nuorten mielen hyvinvoinnin haasteisiin. Toisena tarpeena on pidetty koulutussektorin asiantuntijuuden osallisuuden vahvistamista ohjaamoverkostossa.

Nyt haussa olevien avustusten tavoitteena on hallituksen syksyn 2020 budjettiriihen linjausten mukaisesti vahvistaa nuorille suunnattuja palveluita ja Ohjaamojen moniammatillisuutta. Kannustinmallin avulla on tavoitteena vahvistaa kuntien kannustimia Ohjaamoiden monialaisiin palveluihin, mm. koulutuspalveluihin. Kannustinmallin periaatteena on, että yhtä rekrytoitua tai Ohjaamoon kytkettävää uutta asiantuntijaa kohden kunta voi hakea rahoitusta toisen asiantuntijan palkkakuluihin kannustinmallista.

Ohjaamon avustusta voi saada toiminnasta vastaava kunta. Hakuaika on parhaillaan menossa. Kannustinmallin mukaisia tukikelpoisia kustannuksia voi syntyä ajalla 1.9.2021-31.12.2024. Kannustinmallista myönnetään rahoitusta vuodeksi kerrallaan ja hakijatahon tulee tehdä jatkohakemus vuosittain työ- ja elinkeinoministeriön rahoituspäätöksen mukaisesti. 

Kannustinmallissa voidaan myöntää avustusta 1 henkilölle/Ohjaamo. Kunta rekrytoi alueensa Ohjaamoon kaksi uutta asiantuntijaa. Kannustinmallista voidaan tällöin rahoittaa toinen näistä asiantuntijoista enintään vuoden 2024 loppuun. Kannustinmallista rahoitettavan henkilön työsuhde tulee olla vähintään 12kk ja sen on kohdennuttava kokonaisuudessaan ohjaamotyöhön.  Kunta palkkaa henkilön (henkilö A), jonka toimenkuvaan kuuluu ohjaamotyötä vähintään 12 kuukaudeksi. Tämän henkilön työajasta tulee kohdentua vähintään 50 % suoraan Ohjaamossa tehtävään asiakastyöhön tai kehittämistyöhön koulutukseen tai monialaiseen palveluun. Näiden ehtojen täyttyessä kunta voi rekrytoida yhden uuden kannustinmallista rahoitetun kokoaikaisen asiantuntijan (Henkilö B). Henkilön B kannustinmallista rahoitettu työsuhde tulee olla vähintään 12kk, kuitenkin enintään 2024 loppuun. 

Hakijan omarahoitusosuutena voidaan huomioida ainoastaan henkilöstökuluja. Kannustinmallista rahoitettavan asiantuntijan sekä omarahoitteisen asiantuntijan työsopimuksen keston tulee olla vähintään 12 kuukautta. Rahoitusta voidaan myöntää vain vastaavalle ajalle kuin kunnan omarahoitusosuus on. Hakijatahon on toimitettava hakemus viimeistään neljän kuukauden kuluttua omarahoitetun henkilön työn alkamisesta. 

Palkattavilta henkilöiltä edellytetään, että he kuuluvat ESCO-luokituksen mukaisesti tuetuiksi hyväksyttyyn ammattiryhmään, joita ovat mm.

-       Muut terveydenhuollon erityisasiantuntijat 226

-       Opettajat ja muut opetusalan erityisasiantuntijat, 23

-       Psykologit 2634

-       Sosiaalityö erityisasiantuntija 2635

Määräaikaisen palvelukoordinaattorin tehtävän jatkaminen

Ohjaamo toimii työllisyyspalveluissa ja on osa työllisyyden edistämisen kuntakokeilua ja nuorten palveluiden tiimiä. TEM on osoittanut virkailijoita Turun Ohjaamossa tapahtuvaan työhön, ja neljä henkilöä on siirretty kokeiluvirkailijoiksi. Nuorten asiakasohjauksen ja monialaisen palvelun varmistamiseksi työllisyyspalveluihin perustettiin palvelukoordinaattorin määräaikainen tehtävä, joka on päättynyt 31.12.2021 (vak.nro 000893). Dnro 459–2018.

Koronan jälkeen nuorten asiakkaiden määrä on kasvanut ja monialaisen palvelun tarve lisääntynyt. Valtion avustuksen avulla on mahdollista saada kahden henkilön palkkaamiseen 50 % valtion tuki vuoden 2024 loppuun saakka. Palvelukoordinaattorin olemassa olevaa määräaikaista tehtävää jatkettaisiin 31.12.2024 saakka. Määräaikaisuuden perusteena on kuntakokeilun kesto. Kokeiluihin on tulossa jatkoaika vuoden 2024 loppuun. Tehtävään valitaan henkilö, jolla on ESCO-luokituksen mukainen asiantuntijan pätevyys.

Määräaikainen palveluasiantuntijan tehtävä

Valtion avustuksen edellyttämä toinen henkilö palkattaisiin palveluasiantuntijan tehtävään. Palveluasiantuntijan tehtävänä on toimia nuorten tukena ja ohjaajana työllistymistä edistäviin palveluihin, koulutukseen ja työhön. Palveluasiantuntija tekee yhteistyötä työllisyyden kuntakokeilun omavalmentajien ja uraohjaajien ja muiden asiantuntijoiden kanssa. Määräaikaisuuden perusteena on kuntakokeilun kesto. Tehtävään valitaan henkilö, jolla on ESCO-luokituksen mukainen asiantuntijan pätevyys, tehtävään soveltuva korkeakoulututkinto tai opistoasteinen sosiaali- ja terveysalan tutkinto ja riittävä tehtävään soveltuva työkokemus. Tehtäväkohtainen palkka on 3.032,20 €/kk ja työaika toimistotyöaika 36,25 h/vko. Työsuhteen ehdot määräytyvät KVTES:n mukaisesti.

Vaikutus henkilötyövuosiin, 2 htv, ja palkkakuluihin on huomioitu v. 2022 talous- ja henkilöstösuunnitelmissa.

Esitämme, että

-       Turku hakee valtion avustusta Ohjaamon monialaisen palvelun vahvistamiseksi.

-       Valtion avustuksen saamisen ehdon mukaisesti kaupunki palkkaa kaksi ESCO-luokituksen mukaista ammattilaista työskentelemään nuorten Ohjaamossa ja tähän liittyen

-       määräaikaisen palvelukoordinaattorin tehtävää jatketaan 31.12.2024 saakka ja

-       perustetaan määräaikainen palveluasiantuntijan tehtävä 31.12.2024 saakka

-       em. toimet voidaan täyttää ilman erillistä palkkauslupamenettelyä.

Henkilöstöjohtaja Sinikka Valtonen, palvelussuhdepäällikkö Elina Reinikainen 16.2.2022:

Työllisyysjohtaja Riitta Uitto, järjestämisjohtaja Antti Parpo ja vastaava uraohjaaja Hanna Hyytiä ovat esittäneet määräaikaisen palvelukoordinaattorin sekä määräaikaisen palveluasiantuntijan palkkaamista työllisyyspalveluiden Ohjaamoon. On esitetty, että toimet voidaan täyttää ilman erillistä palkkauslupamenettelyä. Em. työntekijöiden palkkaamiseksi haetaan ulkopuolista rahoitusta. Määräaikaisia palvelussuhteita on perusteltu työllisyyden kuntakokeilun jatkumisella 31.12.2024 asti.

Esityksessä on todettu, että nuorten asiakasohjauksen ja monialaisen palvelun varmistamiseksi työllisyyspalveluihin on aiemmin perustettu palvelukoordinaattorin määräaikainen tehtävä. Koronan jälkeen nuorten asiakkaiden määrä on kasvanut ja monialaisen palvelun tarve lisääntynyt, joten ko. tehtävälle on edelleen tarve. Palvelukoordinaattorin tehtäväkohtainen palkka on ollut 3.031,81 €/kk (KVTES/hinnoittelematon).

Palveluasiantuntijan tehtävänä on toimia nuorten tukena ja ohjaajana työllistymistä edistäviin palveluihin, koulutukseen ja työhön. Palveluasiantuntija tekee yhteistyötä työllisyyden kuntakokeilun omavalmentajien ja uraohjaajien ja muiden asiantuntijoiden kanssa. Palveluasiantuntijan tehtäväkohtaiseksi palkaksi on esitetty 3.032,20 €/kk (KVTES/hinnoittelematon).

Esityksessä on todettu, että em. tehtävät sisältyvät työllisyyspalvelujen vuoden 2022 talousarvioon ja henkilöstösuunnitelmaan.

Tehtävien toiminnallisen tarpeen osalta konsernihallinnon henkilöstöasioiden ohjaus -yksiköllä ei ole perusteita lausua toisin esityksen kanssa. Määräaikaisten toimien perustamista 31.12.2024 asti voidaan pitää tässä tapauksessa tarkoituksenmukaisena. Henkilöstöasioiden ohjaus –yksiköllä ei ole muutoinkaan huomautettavaa esitykseen.   

Hallintosäännön 78 §:n mukaan toimien perustamisesta päättää kansliapäällikkö.

Kansliapäällikkö Tuomas Heikkinen:

PäätösPäätin, että

-        Turun kaupunkiin, ensimmäisenä sijoituspaikkana työllisyyspalvelut, perustetaan 1.3.2022 alkaen määräaikainen palvelukoordinaattorin työsopimussuhteinen toimi, jonka tehtäväkohtainen palkka on 3.031,81 €/kk (KVTES/hinnoittelematon)

-        Turun kaupunkiin, ensimmäisenä sijoituspaikkana työllisyyspalvelut, perustetaan 1.3.2022 alkaen määräaikainen palveluasiantuntijan työsopimussuhteinen toimi, jonka tehtäväkohtainen palkka on 3.032,20 €/kk (KVTES/hinnoittelematon) ja jonka kelpoisuusvaatimuksena on tehtävään soveltuva korkeakoulututkinto tai opistoasteinen sosiaali- ja terveysalan tutkinto ja riittävä tehtävään soveltuva työkokemus

-        työllisyyspalvelut hakee toimien perustamiseen tarvittavan ulkoisen rahoituksen ja

-        työllisyyspalvelut saa täyttää tällä päätöksellä perustettavat toimet ilman erillistä palkkaamislupaa

 

Tuomas Heikkinen

kansliapäällikkö                                                                   

Jakelu

tiedKaupunginhallitus
tiedKonsernihallinto, henkilöstöohjaus
tpvKonsernihallinto, operatiiviset henkilöstöasiat
tpvTyöllisyys
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tpvXXXXX


Liitteet:

Konha § 60
Liite 1:Lomake toimen perustamisesta