Turun kaupunki§Päätöspöytäkirja1
Konsernihallinto 
Kansliapäällikkö5521.02.2022 

1821-2022 (01 01 00)

Kahden terveydenhoitajan toimen perustaminen hyvinvoinnin palvelukokonaisuuteen

Henkilöstöpäällikkö Tuija Mäki 11.2.2022:

Avoterveydenhuollon ylihoitaja Jaana Piispanen on esittänyt kahden terveydenhoitajan toimen perustamista 1.3.2022 lukien työttömien terveyspisteeseen terveystarkastusten tekoon (perusyksikkö Keskustan terveysasema, 254161).

Perustelut:

Terveydenhuoltolain mukaan kunnan tehtävä on järjestää työttömien terveyspalvelut. Työttömillä on työssä käyviä enemmän terveydellisiä ongelmia ja monet terveydelliset riskit lisääntyvät työttömyyden pitkittymisen myötä. Näin ollen heillä on lisääntynyt tarve terveyttä ja työkykyä edistäviin ja palauttaviin palveluihin. Jos sairaudet ja kuntoutustarve jäävät tunnistamatta, riski syrjäytyä työmarkkinoilta kasvaa (STM 2013).

Kunnalla on kansanterveydellinen tehtävä edistää ja ylläpitää väestön terveyttä, hyvinvointia työ- ja toimintakykyä sekä sosiaalista turvallisuutta ja kaventaa väestöryhmien välisiä terveyseroja. Työttömien ehkäisevät terveyspalvelut ovat tärkeä osa tätä kunnan tehtävää. Terveystarkastuksella tarkoitetaan kliinisillä tutkimuksilla tai muilla tarkoituksenmukaisilla ja luotettavilla menetelmillä suoritettua terveydentilan ja työ- ja toimintakyvyn tarkastusta sekä terveyden edistämiseen liittyvää terveydentilan selvittämistä. Tavoitteena on tilanteen arvioinnin lisäksi ylläpitää ja edistää työ- ja toimintakykyä, tunnistaa ja ehkäistä sairauksia sekä ohjata hoitoon ja lääkinnälliseen, ammatilliseen tai sosiaaliseen kuntoutukseen. Samalla otetaan kantaa jäljellä olevaan työkykyyn työkyvyttömyyden osoittamisen ohella (STM 2013).

Työttömien terveyspiste -hanke 2016–2018:

Hankkeen alkaessa asiakasryhmä rajattiin 200–800 päivää työmarkkinatuella olleisiin työttömiin. Hankkeen aikana terveystarkastusten tarve on ollut suurta ja tämän vuoksi on luovuttu näin rajatusta kohderyhmästä. Rajana on pidetty vuoden työttömyyttä, ylärajaa ei ole ollut. Lisäksi on yksilöllisesti arvioitu terveystarkastustarve.

Terveystarkastukset ovat olleet laajoja ja useimmiten vieneet paljon aikaa. Suuri osa asiakkaista on ohjautunut lääkärin vastaanotolle. Lääkärin vastaanottoajat ovat pitkiä, kestoltaan 60 min tai 90 min. Näiden vastaanottokäyntien jatkona lähes jokaisesta asiakkaasta on tehty jokin lausunto ja usein myös lähete erikoissairaanhoitoon tai jatkotutkimuksiin. Lääkäri tekee paljon eri lausuntoja muun muassa sairauspäivärahaa, kuntoutusta ja työkyvyttömyyseläkettä varten.

Terveystarkastuksiin asiakkaita ovat ohjanneet TE-toimisto, Työpiste, sosiaalitoimi, kolmannen sektorin toimijat ja hyvinvointitoimialan eri toimijat muun muassa mielenterveys- ja päihdetiimi, terveysasemat ja psykiatriset sairaanhoitajat. Asiakkaat ovat myös itse varanneet aikoja. Asiakkuuden kestoksi on rajattu noin kuusi kuukautta. Tämän jälkeen hoitoa jatkaa oma terveysasema tai erikoissairaanhoito.

Työttömien terveyspisteessä on huomattu, että asiakkaiden hoito on usein keskeytynyt omalla terveysasemalla. Asiakkaiden on ollut vaikea hakeutua hoitoon. Tämän vuoksi on pitkäaikaissairauksia jäänyt hoitamatta ja lääkkeet jääneet uusimatta. Joillakin on useita vuosia kulunut viimeisimmästä kontaktista terveydenhuoltoon. Erilaisia oireita on voinut kuitenkin olla jo pitkään. Työttömien terveyspisteessä on diagnosoitu useita sairauksia.

Saatujen asiakaspalautteiden mukaan asiakkaat ovat olleet tyytyväisiä työttömien terveyspisteen toimintaan. Asiakkaat ovat olleet kiitollisia riittävän pituisista vastaanottoajoista ja siitä, että ovat tunteneet tulevansa kuulluiksi. Terveystarkastus on koettu hyödylliseksi ja tarpeelliseksi. Osa asiakkaista on ollut tyytyväisiä siihen, että työttömien terveyspisteeltä on pidetty huolta, että

tarvittavat tutkimukset on tullut tehtyä. Seurantasoitolla on varmistettu, että suunniteltu jatkohoito on toteutunut. Monen kohdalla asiat ovat edenneet eteenpäin muun muassa sairauksien hoidossa ja näin ollen vointi on kohentunut. Työttömien terveyspiste on koettu matalan kynnyksen paikaksi. Asiakkaat ovat toivoneet, että toiminnasta tulee pysyvää.

Tehtäviä on hoidettu tilapäisillä palkkaamisluvilla syyskuusta 2016 ja vakanssien vakinaistaminen on hyväksytty vuoden 2022 hyvinvoinnin palvelukokonaisuuden henkilöstösuunnitelmassa.

Perustettavaksi esitettyjen terveydenhoitajien tehtäväkohtainen palkka on 2.466,27 €/kk (Sote-sopimus/01HOI030, vl 2B) ja kelpoisuusvaatimus on terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain (559/94) mukaan. Kustannusvaikutus on kuluvan vuoden aikana 33.572 €/vakanssi ja vuositasolla 40.287 €/kk/vakanssi eli kahden vakanssin osalta vuositasolla 80.574 €.

Liite 1Lomake toimien perustamisesta

Vs. palvelualuejohtaja Jane Marttila puoltaa esitystä.

Sosiaali- ja terveysjohtaja Riitta Liuksa:

EhdotusEsitän, että

Edelleen esitän, että toimet saadaan täyttää ilman erillistä lupamenettelyä.

Henkilöstöjohtaja Sinikka Valtonen ja palvelussuhdepäällikkö Urpo Matilainen 15.2.2022:

Sosiaali- ja terveysjohtaja Riitta Liuksa on esittänyt, että hyvinvoinnin palvelukokonaisuuteen terveyspalvelujen työttömien terveyspisteeseen perustetaan 1.3.2022 lukien kaksi terveydenhoitajan työsopimussuhteista tointa.

Toimien perustamisessa on kyse aiemmin määräaikaisella henkilöstöllä järjestetyn toiminnan vakinaistamisesta. Työttömien terveyspisteessä on syyskuusta 2016 lähtien ollut määräaikaiseen palvelussuhteen palkattuna terveydenhoitajia, joiden tehtävänä on ollut työttömille suunnattujen terveyspalvelujen toteuttaminen. Terveydenhuoltolain mukaan kunnan tehtävänä on järjestää työttömien terveyspalvelut.

Sosiaali- ja terveysjohtajan esityksessä on kerrottu työttömien terveyspalvelujen toteuttamistavasta ja palvelujen tarjoamisesta saaduista kokemuksista. Esityksen mukaan asiakkaat ovat olleet tyytyväisiä työttömien terveyspisteen toimintaan ja toiminnasta on toivottu pysyvää.

Terveydenhoitajan toimien perustaminen on huomioitu hyvinvoinnin palvelukokonaisuuden kuluvan vuoden henkilöstösuunnitelmassa. Koska tehtäviä on aiemmin hoidettu määräaikaisella henkilöstöllä ei toimien perustaminen lisää palvelukokonaisuuden työvoiman käyttöä eikä henkilöstömenoja.

Konsernihallinnon henkilöstöasioiden ohjaus -yksiköllä ei ole perusteita lausua perustettavaksi esitettyjen toimien toiminnallisesta tarpeesta toisin sosiaali- ja terveysjohtajan esityksen kanssa. Henkilöstöasioiden ohjaus -yksiköllä ei ole muutoinkaan huomautettavaa tehtyyn esitykseen.

Liite 1Lomake toimien perustamisesta

Kansliapäällikkö Tuomas Heikkinen:

PäätösPäätin, että

- Turun kaupunkiin, ensimmäisenä sijoituspaikkana hyvinvoinnin palvelukokonaisuus, perustetaan 1.3.2022 lukien kaksi terveydenhoitajan työsopimussuhteista toimea, joiden tehtäväkohtainen palkka on 2.466,27 €/kk (Sote-sopimus/01HOI030, vl 2B) ja joiden kelpoisuusvaatimus määräytyy terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain (559/94) mukaan, ja

- perustettavat toimet saadaan täyttää ilman erillistä palkkaamislupaa.

 

Tuomas Heikkinen

kansliapäällikkö

Jakelu

tpvHyvinvointi
tiedKaupunginhallitus
tiedKonsernihallinto, henkilöstöohjaus
tpvKonsernihallinto, operatiiviset henkilöstöasiat
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX


Liitteet:

Konha § 55
Liite 1:Lomake toimien perustamisesta