Turun kaupunki§Päätöspöytäkirja1
Konsernihallinto, yhteiset palvelut 
Hallintojohtaja4122.12.2021 

15386-2021 (01 02 01)

Kertapalkkion maksaminen

Henkilöstöpalvelupäällikkö Teija Mielonen 22.12.2021:

Kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen (KVTES) II luvun 14 §:n mukaan viranhaltijalle tai työntekijälle voidaan maksaa kertapalkkio, mikäli kunnan tai kuntayhtymän asianomainen viranomainen harkitsee sen suorittamisen perustelluksi. Kertapalkkiota voidaan käyttää esimerkiksi silloin, kun työnantaja haluaa palkita yksilöä tai ryhmää.

Kaupunginhallituksen hallintojaosto on 21.5.2012 § 109 päättänyt kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen (KVTES) ja kunnallisen lääkärien virkaehtosopimuksen mukaisista palkkausta koskevista Turun kaupungin yksityiskohtaisemmista ohjeista ja määräyksistä. Asiakirjan kertapalkkiota koskevan kohdan (VII) mukaan voidaan mm. työpisteissä, joissa tehtävät ovat erityisestä syystä olennaisesti määräaikaisesti lisääntyneet, myöntää työpisteen koko henkilökunnalle tai osalle siitä kertapalkkio. Kertapalkkion todetaan olevan keino reagoida jälkikäteen motivointia lisäävästi hyvästä työstä lyhytaikaisesti muutostilanteessa. Kertapalkkion maksamiselle on oltava riittävät perustelut.

Kertapalkkio esitetään maksettavaksi, koska kyseiset henkilöt ovat osoittaneet oman työnsä ohella erinomaista kehittämisaktiivisuutta koko kaupunkia koskevien HR-prosessien kehittämisessä sekä tehneet esimerkillistä työtä operatiivisten henkilöstöasioiden tiimin ja sen sisäisten prosessien kehittämistyössä. Henkilöt ovat osallistuneet aktiivisesti prosessien kehittämiseen ja toteuttamiseen (HR-prosessit, vaalityön johtaminen operatiivisessa toiminnassa, tiimin rakentaminen) ja näin mahdollistaneet entistä joustavammat toimintatavat.

EhdotusEsitän, että kertapalkkio 300 € maksetaan yllä mainituin perustein XXXXX (vak. nro 402403), XXXXX (vak. nro 000605), XXXXX (vak. nro 000411) ja XXXXX (vak. nro 200771).  

Kertapalkkio maksetaan kustannuspaikalta (13063, Operatiiviset henkilöstöasiat).

Palkka-asioita koskevan kansliapäällikön delegointipäätöksen (2.6.2021) mukaan palvelualuetta johtava viranhaltija päättää konsernihallinnossa KVTES:n, TS:n ja TTES:n soveltamisalalla kertapalkkiosta.

Hallintojohtaja Max Lönnqvist:

PäätösPäätin, että Yhteisten palveluiden Operatiivisten henkilöstöasioiden -vastuualueen henkilöille XXXXX (vak. nro 402403), XXXXX (vak. nro 000605), XXXXX (vak. nro 000411) ja XXXXX (vak. nro 200771) maksetaan edellä esitetyin perustein 300 euron kertapalkkio. Kertapalkkio maksetaan kustannuspaikalta (13063 Operatiiviset henkilöstöasiat).

 

Max Lönnqvist

hallintojohtaja

 

Oikaisuvaatimusohje liitteenä

Jakelu

tpvSarastia Oy
tiedKaupunginhallitus
tiedKonsernihallinto, henkilöstöohjaus
tpvKonsernihallinto, operatiiviset henkilöstöasiat
aoXXXXX
aoXXXXX
aoXXXXX
aoXXXXX