Turun kaupunki§Päätöspöytäkirja1
Konsernihallinto 
Kansliapäällikkö28119.11.2021 

12317-2021 (01 01 00)

Projektipäällikön toimen perustaminen

Projektitoimiston päällikkö Matti Mäkelä 14.10.2021:

Taustaa

Kasvatuksen ja opetuksen palvelukokonaisuudessa Turun ammatti-instituutin projektisalkun koko on kasvanut jatkuvasti sekä projektien määrän että projektibudjettien mukaan tarkasteltuna. Esimerkiksi kuluvana vuonna salkkuun kuuluu kaikkiaan 25 ulkopuolisen rahoituksen projektia, joiden yhteenlaskettu vuosibudjetti on 2,37 M€. Kehittämispalveluiden projektitoimisto vastaa ko. salkun koordinoinnista ja erilaisista salkunhallintaan liittyvistä palveluista (suunnittelu, toteutuksen tuki, projektien johto, talouspalvelut jne.).

Perustelun toimen perustamiselle

Kehittämispalveluiden henkilöstösuunnitelmaan on kirjattu 31.12.2021 päättyvän määräaikaisen projektipäällikön toimen (vakanssinumero 950144) muuttaminen vakinaiseksi työsuhteeksi. Nykyisin tehtävään kuuluu kolmen keskeisen ammatillisen koulutuksen kehittämishankkeen johtaminen. Pääosa projektipäällikön tehtävistä muodostuu projektien johtamiseen ja koordinointiin liittyvistä tehtävistä: projektien toteutumisesta vastaaminen, projektitoimijoiden tuki, viestintä-, tuotteistamis- ja levittämistehtävät, arviointi ja raportointi sekä muihin projektitoimiston vastuulla olevien tehtävien toteuttamiseen osallistuminen. Lisäksi tehtävässä edellytetään koulutuskentän vahvaa tuntemusta, kykyä innovointiin ja uusien ratkaisujen kehittämiseen, kokemusta projektien ja erilaisten verkostojen johtamisesta sekä projektitulosten levittämisestä ja tuotteistamisesta.

Uudessa, vakinaisessa työsuhteessa tehtäviin kuuluisivat ammatillisen koulutuksen keskeisten kehittämishankkeiden johtamisen lisäksi koko salkkukokonaisuuden koordinoinnista ja kehittämisestä sekä uusien projektien suunnittelusta vastaaminen. Toimen kelpoisuusehtoina olisivat ylempi korkeakoulututkinto sekä hyvä tehtävään soveltuva työkokemus.

Edellä esitettyjä tehtäviä on aiemmin hoidettu määräaikaisten työsopimusten puitteissa useita vuosia, joten vakanssin perustaminen ei tule lisäämään henkilötyövuosia. Tarve tehtävälle on jatkuva, koska kehittämis- ja projektitoiminta on ollut ja tulee olemaan osa kasvatuksen ja opetuksen palvelukokonaisuuden normaalia toimintaa, ja esimerkiksi Turun ammatti-instituutin ulkopuolisen rahoituksen projektitoiminta on edelleen kasvamassa. Vakanssin perustaminen onkin tärkeää kehittämisen pitkäjänteisyyden ja palvelukokonaisuuksille / palvelualueille tarjottavien palveluiden laadun ja kustannustehokkuuden varmistamiseksi.

Projektipäällikön palkasta 70 prosenttia tulee ulkopuolisesta rahoituksesta ja 30 prosenttia on kaupungin omaa rahoitusta.

Tehtävän nykyinen palkka on 3.510,65 € kuukaudessa. Tehtävän vaativuuden kasvaessa on perusteltua nostaa palkka samalle tasolle (3.821,17 €/kk) kuin hankekehittämisyksikön erityisasiantuntijoiden (aiemmin projektikoordinaattorit). Tällä samalla tasolla on myös tällä hetkellä projektitoimistossa vakinaisesti työskentelevän perusopetuksen ja lukiokoulutuksen projekti-/salkkupäällikön palkka.

EhdotusEsitän toistaiseksi voimassa olevan projektipäällikön toimen perustamista Kehittämispalveluihin (projektitoimisto) 1.1.2022 alkaen. Kelpoisuusehtoina ylempi korkeakoulututkinto sekä hyvä tehtävään soveltuva työkokemus. Tehtäväkohtainen palkka 3.821,17 euroa kuukaudessa.

Henkilöstöjohtaja Sinikka Valtonen, palvelussuhdepäällikkö Elina Reinikainen 16.11.2021:

Projektitoimiston päällikkö Matti Mäkelä on esittänyt, että konsernihallinnon yhteisten palveluiden kehittämispalvelujen vastuualueen projektitoimistoon perustetaan 1.1.2022 alkaen projektipäällikön toimi, jonka tehtäväkohtainen palkka on 3.821,17 €/kk (KVTES/01ASI040, VL4C). Hallintojohtaja Max Lönnqvistiltä saadun tiedon mukaan hän puoltaa toistaiseksi voimassa olevan toimen perustamista. TVA-ryhmä on arvioinut tehtävän vaativuuden vastaavan esitettyä tehtäväkohtaista palkkaa. Konsernihallinnon henkilöstöasioiden ohjaus –yksiköllä ei ole huomautettavaa esitettyyn tehtäväkohtaiseen palkkaan.  

Projektipäällikön toimen kelpoisuusvaatimukseksi on esitetty ylempi korkeakoulututkinto sekä hyvä tehtävään soveltuva työkokemus. Konsernihallinnon henkilöstöasioiden ohjaus –yksikön näkemyksen mukaan toimen kelpoisuusvaatimus tulee olla tehtävään soveltuva ylempi korkeakoulututkinto sekä hyvä tehtävään soveltuva työkokemus.

Esityksessä on todettu, että tehtävää on hoidettu määräaikaisena useita vuosia. Nykyisin tehtävään kuuluu kolmen keskeisen ammatillisen koulutuksen kehittämishankkeen johtaminen. Perustettavaksi esitettävässä toimessa tehtäviin kuuluisivat ammatillisen koulutuksen keskeisten kehittämishankkeiden johtamisen lisäksi koko salkkukokonaisuuden koordinoinnista ja kehittämisestä sekä uusien projektien suunnittelusta vastaaminen. Tarve tehtävälle on jatkuva, koska kehittämis- ja projektitoiminta on ollut ja tulee olemaan osa kasvatuksen ja opetuksen palvelukokonaisuuden normaalia toimintaa, ja esimerkiksi Turun ammatti-instituutin ulkopuolisen rahoituksen projektitoiminta on edelleen kasvamassa.

Esityksessä on todettu, että perustettavaksi esitetty toimi sisältyy henkilöstösuunnitelmaan. Koska tehtävää on aiemmin hoidettu määräaikaisena, perustettava toimi ei lisää henkilötyövuosia. Nettokustannusvaikutus verrattuna nykytilanteeseen on noin 1.200 €/vuosi. Projektipäällikön palkasta 70 prosenttia tulee ulkopuolisesta rahoituksesta ja 30 prosenttia on kaupungin omaa rahoitusta.

Perustettavaksi esitetyn toimen toiminnallisen tarpeen osalta konsernihallinnon henkilöstöasioiden ohjaus -yksiköllä ei ole perusteita lausua toisin esityksen kanssa. Toimen perustamisesta aiheutuvat palkkakustannukset tulee sisältyä talousarvioon ja lisäksi tulee ottaa huomioon asetetut tavoitteet henkilöstön määrän kehityksessä.   

Liite 1Lomake projektipäällikön toimen perustamisesta

Hallintosäännön 78 §:n mukaan toimien perustamisesta päättää kansliapäällikkö.

Kansliapäällikkö Tuomas Heikkinen:

PäätösPäätin, että Turun kaupunkiin, ensimmäisenä sijoituspaikkana konsernihallinnon yhteiset palvelut palvelualueen kehittämispalvelujen vastuualueen projektitoimisto, perustetaan 1.1.2022 lukien projektipäällikön toimi, jonka tehtäväkohtainen palkka on 3.821,17 €/kk (KVTES/01ASI040, VL 4C), ja jonka kelpoisuusvaatimuksena on tehtävään soveltuva ylempi korkeakoulututkinto sekä hyvä tehtävään soveltuva työkokemus

 

Tuomas Heikkinen

kansliapäällikkö                                                                 

Jakelu

tiedKasvatus ja opetus
tiedKaupunginhallitus
tiedKonsernihallinto, henkilöstöohjaus
tpvKonsernihallinto, kehittämispalvelut
tpvKonsernihallinto, operatiiviset henkilöstöasiat
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX


Liitteet:

Konha § 281
Liite 1:Lomake projektipäällikön toimen perustamisesta