Turun kaupunki§Päätöspöytäkirja1
Konsernihallinto 
Kansliapäällikkö27719.11.2021 

12686-2021 (01 02 01)

Kertapalkkion maksaminen

Kansainvälisten asioiden päällikkö Mika Akkanen 22.10.2021:

Kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen (KVTES) II luvun 14 §:n mukaan viranhaltijalle tai työntekijälle voidaan maksaa kertapalkkio, mikäli kunnan tai kuntayhtymän asianomainen viranomainen harkitsee sen suorittamisen perustelluksi. Kertapalkkiota voidaan käyttää esimerkiksi silloin, kun työnantaja haluaa palkita yksilöä tai ryhmää.

Kaupunginhallituksen hallintojaosto on 21.5.2012 § 109 päättänyt kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen (KVTES) ja kunnallisen lääkärien virkaehtosopimuksen mukaisista palkkausta koskevista Turun kaupungin yksityiskohtaisemmista ohjeista ja määräyksistä. Asiakirjan kertapalkkiota koskevan kohdan (VII) mukaan voidaan mm. työpisteissä, joissa tehtävät ovat erityisestä syystä olennaisesti määräaikaisesti lisääntyneet, myöntää työpisteen koko henkilökunnalle tai osalle siitä kertapalkkio. Kertapalkkion todetaan olevan keino reagoida jälkikäteen motivointia lisäävästi hyvästä työstä lyhytaikaisesti muutostilanteessa. Kertapalkkion maksamiselle on oltava riittävät perustelut.

Konsernihallinnon johdon tuen kansainväliset asiat ja protokollapalvelut -vastuualueen edustusemäntä XXXXX (vakanssi 000239) joutui äkillisestä henkilöresurssia vähentävästä syystä ottamaan 28.6.-2.7.2021 hoidettavakseen huomattavasti normaalia suuremman työmäärän, jonka hän hoiti esimerkillisesti.

Esitän edustusemäntä XXXXX edellä mainituin perustein ko. ajanjaksona tehdystä työstä 200 euron kertapalkkiota.

Henkilöstöjohtaja Sinikka Valtonen, palvelussuhdepäällikkö Elina Reinikainen 27.10.2021:

Kansainvälisten asioiden päällikkö Mika Akkanen on esittänyt, että konsernihallinnon johdon tuen kansainväliset asiat ja protokollapalvelut vastuualueen edustusemäntä XXXXX (vak. nro 000239) maksetaan 200 euron suuruinen kertapalkkio.

Henkilöstöasioiden ohjaus –yksikön näkemyksen mukaan esitys on KVTES:n määräysten ja kaupungin asiasta antamien ohjeiden mukainen, eikä kertapalkkion maksamiselle ole estettä.

Palkka-asioita koskevan kansliapäällikön delegointipäätöksen (2.6.2021) mukaan palvelukokonaisuuden johtajat päättävät palvelukokonaisuuksien osalta mm. kertapalkkiosta.

Kansliapäällikkö Tuomas Heikkinen:

PäätösPäätin, että johdon tuen kansainväliset asiat ja protokollapalvelut vastuualueen edustusemäntä (vakanssi 000239) XXXXX maksetaan edellä esitetyin perustein 200 euron kertapalkkio.

 

Tuomas Heikkinen

kansliapäällikkö

Jakelu

tpvSarastia Oy
tiedKaupunginhallitus
tiedKonsernihallinto, henkilöstöohjaus
tpvKonsernihallinto, operatiiviset henkilöstöasiat
tiedXXXXX
aoXXXXX
tiedXXXXX