Turun kaupunki§Päätöspöytäkirja1
Konsernihallinto, henkilöstöpalvelut 
Henkilöstöjohtaja14311.10.2021 

11830-2021 (01 02 01)

Erikoistuvan fysiatrin lausuntopalkkiomenetyksen korvaaminen

Palvelussuhdepäällikkö Urpo Matilainen 7.10.2021:

Turun kaupunki vuokraa erillisellä sopimuksella fysiatreja Turun Yliopistolliselle Keskussairaalalle (TYKS). Yhteensä virkoja on vuokrattuna kolme eli ylilääkäri, erikoislääkäri ja erikoistuva lääkäri.

Erikoistuvan fysiatrin koulutukseen kuuluu työskentely vaativalla kuntoutusosastolla. Kuntoutusosastolla työskentelevä fysiatri tekee lausuntoja, joista tulee maksaa erilliset lausuntopalkkiot. Lausuntopalkkioiden maksaminen toteutetaan esim. kaupungin poliklinikoilla työskentelevien osalta täyttämällä lausuntopalkkiolomake.

TYKSissä lomakkeen käyttö on ongelmallisempaa, sillä lausunnoista lähtee lasku osastolta suoraan potilaalle. Mikäli lausuntopalkkiolomaketta käytettäisiin, lähtisi asiakkaalle kaksi laskua, mikä ei ole tarkoituksenmukaista.

Hyvinvoinnin palvelukokonaisuus on nyt esittänyt, että fysiatrille kuuluvat lausuntopalkkiot maksettaisiin TYKS:ssä työskentelyn aikana erillisenä korvauksena. Esitettyä järjestelyä voidaan pitää perusteltuna ja tarkoituksenmukaisena.

Kansliapäällikön delegointipäätöksen 2.6.2021 § 98 mukaan henkilöstöjohtajan tehtävänä on päättää virka- ja työehtosopimuksen mukaisesta viran tai toimen palkkaryhmittelystä ja hinnoittelukohdasta sekä viran tai toimen palkan tai palkanosan tarkistuksesta ja muista palkka-asioista.

Henkilöstöjohtaja Sinikka Valtonen:

PäätösPäätin, että fysiatri XXXXX korvataan erillisenä lisänä lausuntopalkkioiden keskimääräistä lukumäärää vastaava summa 80 €/kk ajalla 1.10.2021-31.12.2021.

 

 

Sinikka Valtonen

henkilöstöjohtaja

 

 

Oikaisuvaatimusohje liitteenä

Jakelu

tpvSarastia Oy
tiedHyvinvointi
tiedKaupunginhallitus
mtpvKonsernihallinto, operatiiviset henkilöstöasiat
aoXXXXX
tiedXXXXX