Turun kaupunki§Päätöspöytäkirja1
Konsernihallinto 
Kansliapäällikkö22027.09.2021 

10875-2021 (01 01 00)

Ohjaajan toimen perustaminen hyvinvoinnin palvelukokonaisuuteen

Tuotantojohtaja Laura Saurama:

Johtava sosiaalityöntekijä Milla Lumio ja lastensuojelun johtaja Eira Virolainen ovat esittäneet ohjaajan toimen perustamista 1.10.2021 lukien sijaishuollon sosiaalityöhön (py 255641).                                                                                             

Lastensuojelun sijaishuollossa on ollut vuodesta 2019 lähtien kaksi sosiaaliohjaajan tointa (vak. 923006 ja 923140),joiden tehtävänkuva on keskittynyt asiakassuunnitelmien kirjaamiseen. Toimien tarve on alun perin noussut esiin, sillä sijaishuollossa olevan lapsen asiakassuunnitelmia ei ole pystytty kirjaamaan lain edellyttämällä tavalla. Lastensuojelulain 30 §:n mukaisesti lastensuojelun asiakkaana olevalle lapselle on tehtävä asiakassuunnitelma, joka on tarkistettava tarvittaessa, kuitenkin vähintään kerran vuodessa (Lastensuojelulaki 417/2007 30§). Lisäksi tehtäviin kuuluu toimia koordinaattorina yksikön systeemisissä tiimeissä.

Ohjaajan tehtävänkuvaa on kehitetty ja tarkennettu vuodenvaihteessa 2019-2020. Ohjaaja on mukana sijoitetun lapsen asiakassuunnitelmaneuvottelussa ja kirjaa ko. neuvottelun perusteella asiakassuunnitelman. Lapsen asioista vastaava sosiaalityöntekijä tarkastaa asiakassuunnitelman, tekee tarvittaessa muutoksia ja lukitsee asiakassuunnitelman Effica-asiakastietojärjestelmässä. Ohjaaja postittaa asiakassuunnitelman jakelun mukaisesti. Keväällä 2020 sijaishuollon yksikössä on siirrytty systeemisen tiimityöskentelyn malliin. Ohjaaja toimii systeemisissä tiimeissä koordinaattorin roolissa.

Ohjaaja vähentää sosiaalityöntekijän työn kuormittavuutta ja edesauttaa asiakassuunnitelmien valmistumista lain edellyttämällä tavalla. Lastensuojelun sijaishuollon yksikön ajantasaisten asiakassuunnitelmien määrä on parantunut ohjaajan työskentelyn aikana. Ohjaajan toimet ovat myös etuna sosiaalityöntekijöiden rekrytoinnissa, jossa on haasteita valtakunnallisesti.

Koko yksikön toiminnan kannalta pidetään tärkeänä, että ohjaajan toimi vakinaistetaan. Vakanssia (vak.nro 923006) on hoidettu määräaikaisesti 30.6.2021 saakka. Toimen vakinaistaminen on hyväksytty henkilöstösuunnitelmaan 2020. Toimen kustannukset ovat budjetissa 2021. Tilapäiseen toimeen 923006 on saatu palkkaamislupa 31.12.2021 asti.

Perustettavaksi esitetyn ohjaajan tehtäväkohtainen palkka on 2385,25 €/kk (SOTE/02SOS050, vl 2) ja kelpoisuusvaatimus on tehtävään soveltuva ammattikorkeakoulututkinto tai aikaisempi opistoasteinen koulutus.

Kustannukset kuluvan vuoden osalta 9740 € ja vuotuinen kustannus 38963 €.

Liite 1Lomake toimen perustamisesta

Palvelualuejohtaja Sirpa Kuronen puoltaa esitystä.

Sosiaali- ja terveysjohtaja Riitta Liuksa:

EhdotusEsitän, että

Edelleen esitän, että perustettava toimi saadaan täyttää ilman erillistä lupamenettelyä.

Henkilöstöjohtaja Sinikka Valtonen, palvelussuhdepäällikkö Elina Reinikainen 24.9.2021:

Sosiaali- ja terveysjohtaja Riitta Liuksa on esittänyt, että hyvinvointitoimialalle sijaishuollon sosiaalityöhön perustetaan 1.10.2021 lukien ohjaajan toimi, jonka tehtäväkohtainen palkka on 2.385,25 €/kk (SOTE/02SOS050, vl 2). Konsernihallinnon henkilöstöasioiden ohjaus –yksiköllä ei ole huomauttamista perustettavaksi esitetyn toimen tehtäväkohtaisesta palkasta. Palvelukokonaisuus on lisäksi esittänyt, että toimi saadaan täyttää ilman erillistä lupamenettelyä. 

Toimen kelpoisuusvaatimukseksi on esitetty tehtävään soveltuva ammattikorkeakoulututkinto tai aikaisempi opistoasteinen koulutus. Konsernihallinnon henkilöstöasioiden ohjaus -yksiköllä ei ole huomautettavaa esitetyn kelpoisuusvaatimuksen osalta.

Esityksessä on todettu, että lastensuojelun sijaishuollossa on ollut vuodesta 2019 lähtien kaksi sosiaaliohjaajan tointa (vak. 923006 ja 923140), joiden tehtävänkuva on keskittynyt asiakassuunnitelmien kirjaamiseen. Lastensuojelulain 30 §:n mukaisesti lastensuojelun asiakkaana olevalle lapselle on tehtävä asiakassuunnitelma, joka on tarkistettava tarvittaessa, kuitenkin vähintään kerran vuodessa.

Ohjaaja on mukana mm. sijoitetun lapsen asiakassuunnitelmaneuvottelussa ja kirjaa ko. neuvottelun perusteella asiakassuunnitelman. Ohjaaja vähentää sosiaalityöntekijän työn kuormittavuutta ja edesauttaa asiakassuunnitelmien valmistumista lain edellyttämällä tavalla. Lastensuojelun sijaishuollon yksikön ajantasaisten asiakassuunnitelmien määrä on parantunut ohjaajan työskentelyn aikana. Ohjaajan toimet ovat myös etuna sosiaalityöntekijöiden rekrytoinnissa, jossa on haasteita valtakunnallisesti.

Esityksessä on todettu, että tehtävää on hoidettu määräaikaisesti 30.6.2021 saakka, ja tilapäiseen toimeen 923006 on saatu palkkaamislupa 31.12.2021 asti. Toimen vakinaistaminen on hyväksytty henkilöstösuunnitelmaan 2020 ja toimen kustannukset sisältyvät vuoden 2021 budjettiin.

Palvelukokonaisuus vastaa siitä, että toiminta on järjestetty tarkoituksenmukaisimmalla tavalla. Perustettavaksi esitetyn toimen toiminnallisen tarpeen osalta konsernihallinnon henkilöstöasioiden ohjaus –yksiköllä ei ole perusteita lausua toisin esityksen kanssa. Toimen perustamisesta aiheutuvat palkkakustannukset tulee sisältyä hyvinvoinnin palvelukokonaisuuden talousarvioon. Palvelukokonaisuuden tulee lisäksi huomioida asetetut tavoitteet henkilöstön määrän kehityksessä.

Hallintosäännön 78 §:n mukaan toimen perustamisesta päättää kansliapäällikkö.

Liite 1Toimen perustamislomake

Kansliapäällikkö Tuomas Heikkinen:

PäätösPäätin,

-       että Turun kaupunkiin, ensimmäisenä sijoituspaikkana hyvinvoinnin palvelukokonaisuus, perustetaan 1.10.2021 lukien ohjaajan toimi, jonka tehtäväkohtainen palkka on 2.385,25 €/kk (SOTE/02SOS050, vl 2) ja jonka kelpoisuusvaatimuksena on tehtävään soveltuva ammattikorkeakoulututkinto tai aikaisempi opistoasteinen koulutus ja

-       että hyvinvoinnin palvelukokonaisuus saa luvan täyttää tällä päätöksellä perustettavan toimen ilman erillistä palkkaamislupaa.

 

Tuomas Heikkinen

kansliapäällikkö

Jakelu

tpvHyvinvointi
tiedKaupunginhallitus
tiedKonsernihallinto, henkilöstöohjaus
tpvKonsernihallinto, operatiiviset henkilöstöasiat
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX


Liitteet:

Konha § 220
Liite 1:Lomake toimen perustamisesta