Turun kaupunki§Päätöspöytäkirja1
Konsernihallinto, viestintä- ja markkinointipalvelut 
Viestintäjohtaja215.09.2021 

10865-2021 (02 08 00)

Yhteistyö sosiaaliseen mediaan liittyen syksyllä 2021

Sisällöntuotannon yksikön viestintäpäällikkö Samu Valleala 15.9.2021:

Turun kaupunki käynnistää yhteistyön sosiaalisen median vaikuttajan Joalin Loukamaan kanssa. Turkuun syksyllä 2021 muuttanut ja Turusta alun perin kotoisin oleva Joalin Loukamaa on 20-vuotias artisti-malli-tubettaja ja sosiaalisessa mediassa kansainvälisesti seuratuin suomalainen somevaikuttaja yli 7 miljoonalla seuraajalla eri kanavissa. Hänen kansainvälinen tunnettuutensa liittyy Now United -nimiseen kansainväliseen popyhtyeeseen, (https://fi.wikipedia.org/wiki/Now_United) jossa hän on esiintynyt vuodesta 2017 lähtien. Artisti- ja somevaikuttajauransa ohella kotimaassa Loukamaa on tullut tunnetuksi esimerkiksi Selviytyjät -televisio-ohjelman kilpailijana.

Yhteistyö Joalin Loukamaan ja Turun kaupungin kesken kestää syyskuusta joulukuuhun 2021. Sen aikana hän toteuttaa sovituista teemoista ja aiheista videoita ja julkaisuja TikTok-, Instagram- ja Youtube-kanaviin, sekä tapaa paikallisia nuoria turkulaisissa kouluissa ja harrastuksissa.

Joalin Loukamaa toimii yhteistyön sisältöjen puitteissa Turun brändilähettiläänä kanavissaan, kasvattaen Turun näkyvyyttä ja tunnettuutta nuorten kohderyhmien keskuudessa kansallisesti ja kansainvälisesti. Yhteistyön tavoitteena on myös turkulaisten nuorten kotikaupunkiaan kohtaan tunteman ylpeyden kasvattaminen sekä paikalliselle nuorisolle tärkeiden teemojen ja palveluiden esittely ja käsittely. Yhtenä kärkenä on koronan jälkeisenä aikana nuorille suunnattujen mielenterveyspalveluiden sekä Harrastamisen Turun mallin esiin nostaminen.

Yhteistyöhön kuuluu myös kouluvierailuja turkulaiskouluihin: yksi turkulaislukioon kansainvälisyyden teemalla, kaksi yläkouluvierailua mielenterveyteen ja hyvinvointiin liittyen ja kaksi alakouluvierailua leikkiin ja yhdessäoloon keskittyen.

Yhteistyöhön valituista kanavista Joalin Loukamaalla on 3,6 miljoonaa seuraajaa Instagramissa, 2,4 miljoonaa seuraajaa TikTokissa ja 500 000 tilaajaa YouTubessa. Turun kaupungille on tärkeä tavoittaa nuoria heidän käyttämissään kanavissa, ja tämä toteutuu parhaiten yhteistyössä nuoria puhuttelevan, tunnetun somevaikuttajan kanssa. Joalin Loukamaa ei ole tehnyt yhteistyötä muiden suomalaiskaupunkien kanssa. Yhteistyötä tukee voimakas perinteinen viestintä. 

Yhteistyön sisällöt tehdään otsikolla Becoming turkulainen. Turun kaupungin kanssa tehtävien videoiden kielet ovat suomi ja englanti. Yhteistyön puitteissa tavoitetaankin myös Joalin Loukamaan kansainvälisiä seuraajia, joita on ympäri maailmaa, mutta etenkin niissä maissa, joissa Joalin Loukamaan yhtyeellä Now Unitedilla on eniten faneja, kuten Etelä-Amerikan maissa, Saudi-Arabiassa, Filippiineillä, Portugalissa sekä Intiassa.

Yhteistyökumppanina kampanjan toteuttamisessa on Joalin Loukamaan manageri Johanna Loukamaa. Yhteistyömalli perustuu managerin sekä kaupungin viestintäjohtaja Saara Malilan ja sisällöntuotannon yksikön viestintäpäällikkö Samu Vallealan kanssa käytyihin neuvotteluihin ja aikaisempien vaikuttajayhteistyökampanjoiden toimintatapoihin. Kampanjan hinta on 25 000 euroa + alv. Oletettu näkyvyys tavoittaa arviolta yli 5,1 miljoonaa silmäparia Joalinin mittavan näkyvyyden takia. Kampanjaa jatketaan kevätkaudella 2022 syyskauden tulosten perusteella. Kustannukset esitetään maksettavaksi viestinnän ja markkinoinnin kustannuspaikalta 13040.

Viestintäjohtaja Saara Malila:

PäätösPäätin, että Turun kaupunki ostaa yhteistyökampanjan somevaikuttaja Joalin Loukamaan kanssa hintaan 25 000 euroa + alv. Kampanja-aika on syyskuusta joulukuuhun 2021. Yhteistyön tavoitteena on Turun tunnettuuden kasvattaminen nuorten kohderyhmissä, kaupungin esittely nuoren somevaikuttajan näkökulmasta, turkulaisten nuorten kohtaaminen, nuorten kotikaupunkia kohtaan tunteman ylpeyden kasvattaminen sekä nuorten palveluiden esittely nuorille Joalinin toimesta, erityisenä kärkenä koronan jälkeisen aikana nuorille suunnattujen mielenterveyspalvelujen ja Turun harrastamisen malliin esiin nostaminen.

Kustannukset maksetaan viestinnän ja markkinoinnin kustannuspaikalta 13040.

Saara Malila

viestintäjohtaja

Jakelu

aoXXXXX
tiedXXXXX
tiedKaupunginhallitus
tiedXXXXX
tpvXXXXX
tiedXXXXX