Turun kaupunki§Päätöspöytäkirja1
Konsernihallinto, henkilöstöpalvelut 
Henkilöstöjohtaja6511.08.2021 

9030-2021 (01 02 00)

Tehtäväkohtaisen palkan määrittelyssä tehtyjen virheiden korjaaminen

Palvelussuhdepäällikkö Urpo Matilainen 2.8.2021:

KVTES:n palkkausjärjestelmän perusajatuksena on, että tehtäväkohtainen palkka määräytyy tehtävän vaativuuden perusteella. KVTES:ssa tarkastellaan tehtävän vaativuutta palkkahinnoittelukohdittain, ellei muuta ole paikallisesti sovittu.

Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että ns. automaattinen tehtäväkohtaisen palkan alentamismenettely esimerkiksi puuttuvan tutkinnon perusteella ei ole sopimuksen tulkinnan mukainen, mikäli se ei perustu tehtävän vaativuuden arviointiin. Työnantaja määrittelee tehtäväkohtaisen palkan tason tehtävän vaativuuden arviointijärjestelmänsä perusteella.

XXXXX on toiminut Turun kaupungin palveluksessa määräaikaisissa palvelussuhteissa hoitajan, kodinhoitajan, lähihoitajan ja kotiavustajan tehtävänimikkeillä.

XXXXX on tehnyt palkkasaatava koskevaa vaatimuksen Turun kaupungille 10.6.2021. Palkkasaatavaa koskeva vaatimus on XXXXX osalta vanhentunut niiltä osin, kun kyse on ajasta ennen 10.6.2019, koska XXXXX palvelussuhteessa Turun kaupungille on ollut katkos 27.5.2019 – 9.6.2019. väliseillä ajalla.

Työsopimuslain 13 luvun 9 §:n mukaan työntekijän palkkasaatava vanhentuu viiden vuoden kuluttua erääntymispäivästä, jollei vanhentumista ole sitä ennen katkaistu. Työsuhteen päätyttyä em. saatava raukeaa, jos kannetta ei nosteta kahden vuoden kuluessa siitä, kun työsuhde on päättynyt.

Tehtäväkohtaisesta palkasta tehty perusteeton epäpätevyysalennus on XXXXX osalta korjattava ajanjaksolle 10.6.2019 – 11.8.2019 ajoittuvien palvelussuhteiden osalta.

Henkilöstöjohtaja Sinikka Valtonen:

PäätösPäätin, että XXXXX tehtäväkohtaisen palkan määrittelyssä tehdyt virheet korjataan poistamalla hänelle tehdyt perusteettomat epäpätevyysalennukset ajanjaksolta 10.6.2019 – 11.8.2019

 

 

Sinikka Valtonen

henkilöstöjohtaja

 

 

Oikaisuvaatimusohje liitteenä

Jakelu

tiedHyvinvointi
tiedKaupunginhallitus
tpvKonsernihallinto, operatiiviset henkilöstöasiat
aoXXXXX
tiedXXXXX