Turun kaupunki§Päätöspöytäkirja1
Konsernihallinto 
Loppupvm 22.8.2021, Kaupunginjohtaja15201.07.2021 

8322-2021 (02 05 01)

Avustus kärkihankkeen toteutukseen

Kärkihankejohtaja Björn Grönholm 29.6.2021:

Turun Tiedepuisto on kaupunkiseudun merkittävin kasvua tukeva kaupunkikehityskohde. Kärkihankkeella tavoitellaan alueen kehittymistä kansainvälisesti kiinnostavana ja rohkean kokeilevana osaamiskeskittymä, joka on toiminnoiltaan monipuolinen ja logistisesti vetovoimainen. Tiedepuiston kärkihankkeen mukaisella kehittämisellä tähdätään ennen kaikkea siihen, että Tiedepuiston sijainnin poikkeukselliset lähtökohdat ja monipuolisen osaamiskeskittymän luoma potentiaali saadaan mahdollisimman täysimääräisesti hyödyntämään kokonaisvaltaista kehitystä. 

Hankkeella on neljä painopistealuetta, joilla varmistetaan alueen strategisten tavoitteiden saavuttaminen. 

Kupittaan ja Itäharjun välisen kannen rakentamisessa yhdistetään ainutlaatuisella tavalla kaikki aluetta koskevat strategiset tavoitteet niin innovaatioalustana, jossa keskiössä Triple Helix -yhteistyö, kuin toisaalta Tunnin junan ensimmäisenä päätepiste, jonka saavutettavuus on ainutlaatuista ja jossa alueen keskipiste muodostaa kohtaamisen keitaan. Alue muodostaa hyvinvoinnin referenssikaupungin osan, jossa on parhaat edellytykset opiskella, innovoida, työskennellä, elää ja asua.     

Tiedepuisto-kärkihankkeen toteutuksesta vastaa Turku Science Park Oy ja sen 100 % omistama tytäryhtiö Turun teknologia ja tiedepuisto Oy. Kärkihankejohtajana toimii Turun teknologia- ja tiedepuisto Oyn toimitusjohtaja Timo Laine. Turun kaupunki avustaa Turku Science Park Oytä kärkihankkeen toteutuksessa 400 000 eurolla vuodessa.

Esitän, että Turku Science Park Oylle myönnetään avustusta 400 000 euroa vuodelle 2021 Turun tiedepuisto -kärkihankkeen toteutukseen kustannuspaikalta 14260 KH/Kärkihanke Turun tiedepuisto.

Hallintojohtaja, kaupunginjohtajan varahenkilö Max Lönnqvist:

PäätösPäätin, että Turku Science Park Oy:lle myönnetään avustusta 400.000 euroa vuodelle 2021 Turun tiedepuisto -kärkihankkeen toteutukseen kustannuspaikalta 14260 KH/Kärkihanke Turun tiedepuisto.

 

Max Lönnqvist

hallintojohtaja,

kaupunginjohtajan varahenkilö

Jakelu

tiedTurku Science Park Oy Ab
tiedTurun teknologia- ja tiedepuisto Oy
tiedKaupunginhallitus
tiedKonsernihallinto, talouspalvelut
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tpvXXXXX
tiedXXXXX