Turun kaupunki§Päätöspöytäkirja1
Konsernihallinto, viestintä- ja markkinointipalvelut 
Viestintäjohtaja117.06.2021 

7758-2021 (02 08 00, 00 04 02, 07 02 01)

Turun kesätapahtumien 2021 markkinointi Radio Novalla

Markkinointipäällikkö Juha Elo 15.6.2021:

Kotimaan matkailu on nosteessa pandemian jälkivaiheessa ja erityisesti tapahtumannälkäiset suomalaiset ovat liikkeellä kesällä 2021.

Turussa järjestetään kesälomakaudella monia tapahtumia, joihin halutaan osallistujia niin Varsinais-Suomesta kuin muistakin Etelä-Suomen maakunnista. Kesätapahtumia järjestetään tietysti joka puolella Suomea samaan aikaan, ja kilpailu asiakkaista on kiivasta.

Turun kesän vetovoiman ytimessä ovat paitsi kaupungin ainutlaatuiset tapahtumat, kuten Turun Linnan turnajaiset tai Swan European Regatta myös Turun omat vahvat museot ja muut vierailukohteet sekä vahva kulttuurielämä. Jonkinlaisena heikkoutena voidaan pitää kaupungista ja kaupunkilaisista eläviä myyttejä esimerkiksi nurkkakuntaisuudesta ja ylimielisyydestä, puhutaanpa edelleen Turun taudistakin. Suunnitellulla valtakunnallisella radiokampanjalla Radio Novan taajuudella pyritään toisaalta hälventämään näitä ennakkoluuloja ja toisaalta houkuttelemaan tuhansia maksavia asiakkaita Turun kesätapahtumiin ja kohteisiin. Lähestymistapa on kepeä, leikillinen ja Turun vahvuuksia (historia, kulttuuri ja merellisyys) korostava. Kohderyhmänä ovat kaikki kesästä nauttivat kuuntelijat ikään katsomatta.

Turun kaupungin ja Radio Novan yhteistyösuunnitelma:

Radio Nova, Aki Linnanahteen iltapäiväohjelma viikoilla 28-29

Tarjous sisältää

Kun kesä saapuu, Radio Novan juontaja Aki Linnanahde käsittelee aihetta omakohtaisten kokemusten ja aidon Turku-kiinnostuksensa kautta. Onko Aurajoen ranta todellakin turkulaisten olohuone? Voiko Kakolassa yöpyä? Ja mitä kuuluu funikulaarille? Näitä ja muita mysteerisiä kysymyksiä Aki selvittää iltapäivän lähetyksessään.

Kuulijoita aktivoidaan kiinnostusta herättävän kilpailun avulla.

Kuulijoita ohjataan promootiospotein, juontajanostoin ja sosiaalisessa mediassa kampanjasivulle, jossa vahva Turun kaupungin näkyvyys ja erilaiset kesänviettomahdollisuudet korostuvat. Sivustolla voi jättää oman Turku-aiheisen myyttinsä/kysymyksensä ja Aki ”myytinmurtajamaisesti” selvittää näihin oikean vastauksen. Kysymyksiä ja vastauksia nostetaan lähetyksissä esille.

Palkintona osallistujien kesken arvotaan viikonloppuloma yöpymisineen Turussa.

Radio Novan kampanjalla voidaan saada yli 14 miljoonaa kontaktia suomalaisiin ja tavoittaa 1,1 miljoonaa yksilöä.

Yhteistyön kustannus on 30.000 € + alv 24 %, joka maksetaan kustannuspaikalta 13044 KH/Markkinointi.

Esitän, että Turun kaupunki tekee yhteistyösopimuksen Radio Novan omistaman Bauer median kanssa. Yhteistyön kustannus on 30.000 € + alv. Kustannukset maksetaan kustannuspaikalta 13044 KH/Markkinointi). Sisältöyhteistyön suunnittelun vastuutahona toimii konsernihallinnon viestinnän ja markkinoinnin palvelut.

Viestintäjohtaja Saara Malila:

PäätösPäätin, että Turun kaupunki tekee yhteistyösopimuksen Radio Novan omistaman Bauer median kanssa. Yhteistyön kustannus on 30.000 € (alv 0%). Kustannukset maksetaan kustannuspaikalta 13044 KH/Markkinointi. Sisältöyhteistyön suunnittelun vastuutahona toimii konsernihallinnon viestinnän ja markkinoinnin palvelut.

Saara Malila

viestintäjohtaja

Jakelu

tiedKaupunginhallitus
tpvXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX