Turun kaupunki§Päätöspöytäkirja1
Konsernihallinto 
Kansliapäällikkö10907.06.2021 

7062-2021 (00 01 05, 10 03 02)

Maahanmuuttajien osaamiskeskus hankkeen asettaminen

Palvelujohtaja Mika Helva 2.6.2021

Valtio rahoittaa harkinnanvaraisella valtionosuudella osaamiskeskustoimintaa, jonka tarkoitus on nopeuttaa maahanmuuttajien ja vieraskielisten pääsyä työhön tai opiskelemaan. Valtion rahoitus jakautuu kahdelle eri ministeriölle eli työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) sekä opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) vastuulle. Kumpikin on laittanut rahoituksen haun erikseen vireille vuosittain. Tänä vuonna oli jo kolmas osaamiskeskushaku, jossa Turku haki ja sai rahoituksen kummastakin ministeriöstä. Tämän vuoden rahoitushaussa TEM myönsi meille hakemuksemme mukaisesti 667 482 euroa ja OKM 313 100 euroa. Ministeriöt edellyttävät kaupungeilta 30 % omarahoitusosuutta eli yhteensä 420 250 euroa. Uusimman hankkeen hankeaika on 1.7.2021-30.6.2022 ja siten omarahoitus jakautuu myös näille kahdelle eri vuodelle. Aikaisempina vuosina omarahoitus on katettu työllisyysmäärärahoista.

Osana Turun uutta pormestarien Turku hallintomallia on päätetty perustaa järjestämisen yhteisiin palveluihin maahanmuuttajapalvelujen yksikkö, johon myös osaamiskeskushanke sijoittuu tällä uudella rahoituskaudella 1.7.2021 alkaen. Uuden yksikön perustaminen on käsitelty erikseen kaupunginjohtoryhmässä 18.5.2021. Uuden yksikön vetäjänä on palvelujohtaja Mika Helva, josta tulee uuden osaamiskeskushankkeen omistaja. Kahdesta rahoituslähteestä huolimatta Turkuun tehdään tällä uudella hankekaudella yksi osaamiskeskus, jolle tulee kummankin rahoituksen osalta yhteinen hankepäällikkö, joka sijoittuu hanketoimistoon.

Omarahoitusosuus tulee varata edelleen tämän vuoden osalta työllisyysmäärärahoista, kun maahanmuuttoyksiköllä ei ole vielä omaa talousarviota. Kun maahanmuuttoyksikkö perustetaan myös kustannusyksikkönä, omarahoitusosuus voidaan osoittaa siihen. Uuteen maahanmuuttoyksikköön on siirtymässä 1.9. nykyisen Infotorin henkilöstö. Sen toiminnot ja osaamiskeskuksen toiminnot integroidaan yhteen ja tässä vaiheessa on mahdollista myös osoittaa Infotorin nykyisen henkilöstön (kaksi henkilöä) työpanosta osaksi omarahoitusta.

Kansliapäällikkö Tuomas Heikkinen

PäätösPäätin, että Turku perustaa TEM:n ja OKM:n rahoitusten pohjalta yhden yhteisen Turun osaamiskeskus 2021 hankkeen, jonka omistajana toimii palvelujohtaja Mika Helva. Omarahoitusosuus katetaan työllisyysmäärärahoilla vuoden 2021 osalta. Vuoden 2022 omarahoituksesta päätetään ensi vuoden talousarvion laatimisen yhteydessä. Hankkeeseen palkattavan henkilöstön täyttöluvat päätetään erikseen.

Tuomas Heikkinen

kansliapäällikkö

Jakelu

tiedKaupunginhallitus
tiedTyöllisyyspalvelukeskus
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX