Turun kaupunki§Päätöspöytäkirja1
Konsernihallinto, tilapalvelut, toimitilajohtaminen 
Toimitilapäällikkö931.05.2021 

5833-2017 (667, 065)

Puolukkatie 11 (kiinteistö 853-23-58-3), Maaperän puhdistuksen ympäristötekninen suunnittelu ja valvonta, lisätyöt

Kaupunkiympäristötoimiala, vastaava rakennuttaja Mari Ahlroos 31.5.2021:

Kaupunginhallitus käsitteli 12.4.2021 kokouksessaan Vasaramäen koulun Syreenikujan yksikön siirrettävät väistötilat, Puolukkatie 11 (kiinteistö 853-23-58-3) pilaantuneiden maiden kustannukset -asiaa. Väistötilahankkeeseen liittyvän rakennuksen alla olevan pilaantuneen maa-alueen puhdistuskustannukset kuuluvat voimassa olevan mallin mukaan tilapalveluille kaupungin palvelutoiminnan käytössä olevissa kiinteistöissä. Kaupunginhallitus päätti, että Vasaramäenpuiston reunassa oleva Puolukkatie 11:ssä sijaitseva tontin puhdistus toteutetaan suppeammassa laajuudessa ja mahdollinen lisämäärärahaesitys tuodaan päätöksentekoon kuluvan vuoden kolmannen osavuosikatsauksen yhteydessä.

Golder Associates Oy on toiminut Puolukkatie 11 alueen ympäristöteknisenä suunnittelijana ja valvojana 26.4.2021 tehdyn tilauksen sekä päätöksen 5249-2021, 26.4.2021 mukaisesti. Kunnostusurakan laajuudesta ja työtavasta johtuen kaivutyö alueella jatkuu ennakoitua pidemmän ajan. Valvontatyön jatkamiseksi ja työn loppuunsaattamiseksi Turun kaupunki on pyytänyt Golder Associates Oy:lta lisätyötarjousta puhdistuksen ympäristöteknisen valvonnan jatkamisesta. Tarjouspyyntö perustuu Pilaantuneiden alueiden kunnostukseen liittyvien asiantuntijatehtävien puitejärjestelysopimukseen 5833-2017 (option hankintapäätös 24.4.2019 § 16).

Golder Associates Oy:n 28.5.2021 antaman lisätyötarjouksen hinta-arvio on kokonaisuudessaan 23.250,00 € (alv 0 %), josta arvioidut laboratoriokustannukset ovat 1.590,00€. Kustannusten erittely on esitetty tarkemmin liitteessä 1.

Lisätyötarjouksessa esitetyn kustannusarvion jälkeen Puolukkatie 11 maaperän puhdistamiseen liittyvä ympäristöteknisen suunnittelun ja valvonnan kokonaiskustannus on 79.620,00 € (alv 0%).

Liite 1Golder Associates Oy:n lisätyötarjous, CX21465789 28.5.2021

Toimitilapäällikkö Minna Juselius:

PäätösPäätin, että Turun kaupunki Tilapalvelut tilaa Puolukkatie 11 maaperän puhdistuksen ympäristöteknisen suunnittelun ja valvonnan lisätyöt liitteessä 1 esitetyn tarjouksen ja puitesopimuksen 5833-2017 mukaisin ehdoin Golder Associates Oy:ltä hinta-arviolla 23.250,00 € (alv 0 %).

Hankintayksikköä sitova sopimus ei synny tällä päätöksellä, vaan vasta erikseen tehtävällä kirjallisella sopimuksella. Päätös voi muuttua tehdyn valituksen, hankintaoikaisun tai ylemmän viranomaisen otto-oikeuden perusteella.

 

Minna Juselius

toimitilapäällikkö

Oikaisuvaatimusohje liitteenä

Jakelu

aoGolder Associates Oy
tiedKaupunginhallitus
tpvXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX


Liitteet:

Ktilatoi § 9
Liite 1:Golder Associates Oy:n lisätyötarjous, CX21465789 28.5.2021