Turun kaupunki§Päätöspöytäkirja1
Konsernihallinto, kärkihankkeet 
Kärkihankejohtaja401.06.2021 

6847-2021 (02 08 00)

Aurajoen opastamissuunnitelma 2021-2022

Hankepäällikkö Mervi Lehto ja projektikoordinaattori Heini Viljanen 28.5.2021:

Aurajoen eri toiminnallisuudet ja käyttäjämäärät ovat kasvaneet vuosi vuodelta. Ajantasaiselle, saavutettavalle ja monipuoliselle opastamiselle on siten selkeä tarve. Kaupunginhallituksen hyväksymissä (3.4.2017 § 156) Aurajoen ja sen rantojen käytön yleisperiaatteissa on nostettu esille, että jokirannan toimijoiden ja toimintojen löytämistä on pidetty vaikeana. Esimerkkeinä mainittakoon yhteysalussataman ja charter-laiturin alueet sekä lyhytaikaiseen venepysäköintiin tarkoitetut paikat. Yleisperiaatteissa huomautetaan, että jokirannan opasteita ja informaation saatavuutta tulee kehittää nykyajan tekniikkoja hyödyntäen.

Keskustan kehittäminen -kärkihanke on kaupungin strategisen johtamisjärjestelmän työkalu kaupunkistrategian keskustaa koskevien tavoitteiden toteuttamiseksi. Aurajoen rannat ovat yksi Turun keskustan kehittämisen keskeisimmistä alueista ja osa kehittyvää merellistä Turkua.

Turun kaupungin Keskustan kehittäminen -kärkihanke/Merellinen Turku on pyytänyt tarjousta Muotohiomo Oy:lta Aurajoen opastamissuunnitelmasta. Muotohiomo Oy on kaupungin opastamisen suunnittelupalvelun puitesopimustoimittaja (hankintapäätös 4.2.2021, diaarinumero 12324-2020, § 9).

Aurajoen opastamissuunnitelma on kaupungin opastamiskonseptin mukainen, ja se sisältää joen opastamisen koko ekosysteemin suunnittelusta toteutukseen. Aluerajaus on jokisuulta Tuomiokirkkosillalle. Työ ajoittuu vuosille 2021 (noin 75 %) ja 2022. Optiona tarjouksessa on joen yläjuoksun opastamissuunnitelma Tuomiokirkkosillalta Kuralansillalle asti vuonna 2022.

Aurajoen opastamissuunnitelma ja osatoteutus 2021: 30.506 € (alv 0 %).

Opastussuunnitelman vieminen käytäntöön 2022: 9.348 € (alv 0 %).

Optio: yläjuoksun opastamissuunnitelma 15.122 € (alv 0 %).

Kulut katetaan Keskustan kehittämisen kärkihankkeen kustannuspaikalta 11613, tilaus 605223/Kh/Keskusta/Turku Waterfront.

Liite 1Tarjouspyyntö Aurajoen opastamisesta

Liite 2Muotohiomo Oy:n tarjous Aurajoen opastamisesta

Kärkihankejohtaja Björn Grönholm:

PäätösPäätin, edellä esitetyin perustein, että Turun kaupunki hankkii Aurajoen opastamissuunnitelman ja osatoteutuksen opastamisen puitesopimustoimittajalta Muotohiomo Oy:ltä hintaan 30 506 € (alv 0%). Option käyttämisestä ja vuodelle 2022 menevästä työn osuudesta päätetään myöhemmin erillisellä päätöksellä.

Hankintayksikköä sitova sopimus tai tilaus ei synnyt tällä päätöksellä , vaan vasta erikseen tehtävillä kirjallisella sopimuksella tai tilauksella. Päätös voi muuttua tehdyn hankintaoikaisun, valitusoikeuden tai otto-oikeuden perusteella

 

Björn Grönholm

kärkihankejohtaja

 

Oikaisuvaatimusohje liitteenä

Lisätietoja: hankepäällikkö Mervi Lehto puh. 040 4810 256

Jakelu

aoOy Design studio Muotohiomo Ab
tiedXXXXX
tiedKaupunginhallitus
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tpvXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tpvXXXXX


Liitteet:

Kkhankke § 4
Liite 1:Tarjouspyyntö Aurajoen opastamisesta
Liite 2:Muotohiomo Oy:n tarjous Aurajoen opastamisesta