Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunginhallitus18526.04.20216

4349-2021 (01 01 00)

Ohjaajan viran perustaminen hyvinvointitoimialalle

Tiivistelmä:

Kaupunginhallitukselle esitetään, että hyvinvointitoimialan perheoikeudelliseen yksikköön perustetaan ohjaajan virka.

Kh § 185

Henkilöstöjohtaja Sinikka Valtonen ja palvelussuhdepäällikkö Tarja Kullanmäki 19.4.2021:

Hyvinvointitoimialan toimialajohtaja on esittänyt, että hyvinvointitoimialan perheoikeudelliseen yksikköön perustetaan ohjaajan virka.

Esityksen mukaan perheoikeudelliseen yksikköön saadaan virkasuhteisen ohjaajan avulla sosiaalityöntekijöiden työhön helpotusta. Ohjaaja toimii sosiaalityöntekijöiden tiimissä ja tekee viranhaltijapäätöksiä ja maksusitoumuksia adoptioneuvonnasta (kotimainen, ulkomainen adoptioneuvonta, adoption seuranta ja adoption jälkipalvelut). Lisäksi ohjaaja toimii sosiaalityöntekijän työparina laadittaessa lakisääteisiä selvityksiä olosuhteista sekä adoptioasioista tuomioistuimien pyynnöstä.

Ohjaajan viran perustaminen sisältyy hyvinvointitoimialan vuoden 2021 henkilöstösuunnitelmaan ja talousarvioon. Perustettavaksi esitetyn ohjaajan viran kustannusvaikutus on kuluvana vuonna noin 25.570 € ja vuositasolla 38.355 €. Yksikön toiminnasta syntyvät kustannukset jaetaan sopijakuntien kesken suhteutettuna asukaslukuun. Muiden sopijakuntien rahoitusosuus kustannuksesta on n. 55 % ja Turun osuus kustannuksista on 45 %.

Toimialajohtajan esityksen suhteen ei konsernihallinnon henkilöstöohjaus -yksiköllä ole perusteita lausua ohjaajan viran tarpeen osalta toisin toimialajohtajan esityksen kanssa. Toimialan tulee lisäksi huomioida sille asetetut tavoitteet henkilöstön määrän kehityksessä.

Konsernihallinnon henkilöstöohjaus -yksiköllä ei ole huomautettavaa toimialan esitykseen.

Liite 1Esitys viran perustamisesta

Omistajaohjausjohtaja, kaupunginjohtajan varahenkilö Jarkko Virtanen:

EhdotusKaupunginhallitus päättää, että

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Kokouksessa asiaa oli etäyhteydellä selvittämässä henkilöstöjohtaja Sinikka Valtonen.

Jakelu

tiedHyvinvointitoimiala
tiedKonsernihallinto, henkilöstö
tpvKonsernihallinto, henkilöstöpalvelut


Liitteet:

Kh § 185
Liite 1:Esitys viran perustamisesta