Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunginhallitus17712.04.20211

791-2021 (10 03 02)

Vasaramäen koulun Syreenikujan yksikön siirrettävät väistötilat, Puolukkatie 11 pilaantuneiden maiden kustannukset

Tiivistelmä:

Vasaramäen koulun Syreenikujan yksikön väistötiloihin liittyvän tontin pilaantuneiden maiden puhdistustarpeesta on laadittu raportti, josta kaupunkiympäristötoimialan ympäristönsuojelu on antanut oman lausuntonsa. Kaupunginhallitukselle ehdotetaan tontin puhdistuksen toteuttamista raportin mukaisessa suppeammassa laajuudessa. Ensisijaisesti puhdistuskustannukset katetaan mahdollisuuksien mukaan määrärahojen uudelleen allokoinnilla. Mahdollinen lisämäärärahaesitys tuodaan päätöksentekoon vuoden 2021 kolmannen osavuosikatsauksen yhteydessä.

Kh § 177

Tilapalvelujohtaja Tuomas Koskiniemi, toimitilapäällikkö Minna Juselius, talousjohtaja Valtteri Mikkola ja controller Johanna Korpikoski 8.4.2021:

Kaupunginhallitus käsitteli kokouksessaan 30.11.2020 § 521 Luolavuoren koulun, Nummenpakan ja Katariinan koulun, Kupittaan koulun sekä Pernontien päiväkodin käyttöön tarvittavien tilaelementtien hankintaa, kilpailutuksen lähtökohtia ja hankinnan kriteerejä. Kaupunginhallitus päätti tuolloin kilpailutusten käynnistämisestä ja käytettävistä hallintamuodoista hankkeessa.

Kaupunginvaltuusto päätti 15.2.2021 §34 (791-2021) tehdyn kilpailutuksen perusteella hankkia Vasaramäen koulun Syreenikujan yksikön (Kupittaan koulu) väistötilat E-elementit Oy:ltä ja, että ne hankitaan leasing-rahoituksella. Väistötila on tarkoitus sijoittaa Vasaramäenpuiston reunaan, osoitteeseen Puolukkatie 11. Kohteen on tarkoitus valmistua heinäkuun puolivälissä.

Kun Puolukkatien tontti valittiin väistötilan sijoituspaikaksi, päätettiin samalla tilata mittaukset ja asiantuntijalausunto maaperän pilaantuneisuuden vaikutuksista rakennuksen sisäilmaan, jotta mahdolliset riskit voidaan huomioida rakennuksen suunnittelussa ja toteutuksessa. Kaupunkiympäristötoimiala tilasi riskiarvion Golder Associates Oy:ltä (oheismateriaali 1).

Riskinarviossa tarkasteltiin kohteen maaperässä todettujen haitta-ainepitoisuuksien mahdollisesti aiheuttamaa terveysriskiä kiinteistön ollessa koulukäytössä. Selvityksen perusteella rakennus voidaan sijoittaa ko. tontille, mutta sen ollessa vanhaa kaatopaikka-aluetta, tulee tämä huomioida mm. laatimalla sisäilman seurantasuunnitelma ja varustaa kohteen ryömintätila koneellisella tuuletuksella.

Ympäristönsuojelu on tarkastanut riskinarvion, eikä ympäristönsuojelulla ole huomautettavaa riskinarviosta, jonka perusteella kohteessa ei ole välttämätöntä kunnostustarvetta. Alue on kuitenkin vanhaa kaatopaikka-aluetta, jolloin riskinarviointiin liittyy erityisesti epävarmuustekijöitä. Tulevan käytön herkkyys huomioiden ympäristönsuojeluviranomainen katsoo, että kohteen epävarmuuksia tulee pienentää poistamalla rakennuksen alta jätteitä ja/tai haitta-aineita Valtioneuvoston asetuksen 214/2007 alemmat ohjearvot ylittäviä pitoisuuksia sisältävä kerros sekä korvaamalla se pilaantumattomilla ja jätteettömillä maa-aineksilla (oheismateriaali 2).

Golder Associates Oy on arvioinut ympäristöterveyden edellyttämien puhdistuskustannuksiksi koko tontin osalta noin 1,9 M€ ja suppeammassa laajuudessa, eli väistötilakoulun sijoittamisen mahdollistavalta osalta noin miljoona euroa.

Vaihtoehtona pilaantuneiden maiden poistamiselle on selvitetty väistötilakoulun siirtoa toiseen sijoituspaikkaan, mutta vaihtoehtoisten sijoituspaikkojen löytäminen on osoittautunut haasteelliseksi. Sijaintia mietittäessä tulee huomioida, että Syreenikujan yksikön väistötilan tilaohjelma on laadittu siten, että siihen ei toteuteta käsityön, kotitalouden ja kuvaamataidon tiloja, vaan se tukeutuu näiden osalta läheiseen Vasaramäen koulun Lehmustien yksikköön.

Mahdollisena vaihtoehtona on tunnistettu Puropellon kenttä, mutta tällöin mainittujen Vasaramäen koulun Lehmustien tilojen käyttö ei onnistu ja läheisen Puropellon koulun kapasiteetti näiden tilojen osalta on täynnä, joten väistötilakoulu tulisi toteuttaa laajempana hankkeena sisältäen tarvittavat lisätilat. Tämä laajuuden kasvattaminen lisäisi tilamäärää arviolta noin 300-400 m2 ja väistötilakohteen hintaa noin 800.000 – 1.000.000 €. Lisätilojen hankinta tulisi tehdä erillisenä hankintana, eikä niitä saada toteutettua syksyksi 2021. Lisäksi väistötilakokonaisuuden laajuus tulisi todennäköisesti sellaiseksi, että väistötilojen sijoituspaikaksi jouduttaisiin ottamaan Puropellonpuiston suuri urheilukenttä, joka toimii nykyään mm. pesäpallokenttänä, eli tämä heikentäisi liikuntaolosuhteita kaupungissa. Puropellonpuiston kentän perustamisolosuhteita ei ole selvitetty.

Turun kaupunki varaa vuosittain myytäviin ja ulos vuokrattaviin kiinteistöjen pilaantuneiden maiden puhdistamiseen vuosittaisen määrärahan kaupunginhallituksen omaisuudenhallinnan tulosyksikköön. Väistötilahankkeeseen liittyvä rakennuksen alla olevan pilaantuneen maa-alueen puhdistuskustannukset kuuluvat kuitenkin tilapalveluille kaupungin palvelutoiminnan käytössä olevissa kiinteistöissä. Tilapalveluiden vuoden 2021 käyttötalouden määrärahassa ei ole varaudutta Vasaramäenpuiston tontin puhdistamiseen. Ensisijaisesti puhdistuskustannukset katetaan mahdollisuuksien mukaan määrärahojen uudelleen allokoinnilla. Mahdollinen lisämäärärahaesitys tuodaan päätöksentekoon vuoden 2021 kolmannen osavuosikatsauksen yhteydessä.

Vasaramäenpuiston reunassa oleva Puolukkatie 11:ssä sijaitseva tontti on kaavoitettu ja se on mahdollista myydä väistötilakäytön päätyttyä. Tontin käyttötarkoitus on YU (urheilutoimintaa palvelevien rakennusten korttelialue) ja sillä on rakennusoikeutta 3350 krs-m2.

Jotta väistötilahanke saadaan ripeasti etenemään, nähdään tarkoituksen mukaisimmaksi etenemiseksi Vasaramäen puiston tontin puhdistaminen väistötilahankkeen edellyttämällä laajuudella. Puhdistukset tehtäisiin tässä vaiheessa osaan tontista, jotta perustusten tekeminen ja tilaelementtien asennustyöt saadaan käyntiin mahdollisimman nopeasti ja koulu pääsisi alkamaan väistötiloissa elokuun puolivälissä.

Oheismateriaali 1Maaperän pilaantuneisuuden ja puhdistustarpeen arviointiraportti

Oheismateriaali 2Ympäristönsuojelun lausunto maaperän pilaantuneisuuden ja puhdistustarpeen arviointiraportista

Kaupunginjohtaja Minna Arve:

EhdotusKaupunginhallitus päättää, että

Vasaramäenpuiston reunassa oleva Puolukkatie 11:ssä sijaitseva tontin puhdistus toteutetaan suppeammassa laajuudessa ja

mahdollinen lisämäärärahaesitys tuodaan päätöksentekoon kuluvan vuoden kolmannen osavuosikatsauksen yhteydessä.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

tiedKaupunkiympäristötoimiala
tiedKonsernihallinto, talous
tpvKonsernihallinto, tilapalvelut