Turun kaupunki§Päätöspöytäkirja1
Konsernihallinto 
Kaupunginjohtaja9208.04.2021 

4411-2021 (00 04 02, 00 04 01)

Yhteistyösopimus Turun yliopisto, Turun kaupunki, Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri, Roche Pharma & Roche Diagnostics

Elinvoimajohtaja Niko Kyynäräinen:

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri, Turun Yliopisto ja Roche Pharma solmivat puitesopimuksen yhteistyöstä vuonna 2018. Uudistettavaan sopimukseen kutsutaan mukaan Turun kaupunki ja Roche Diagnostic. Edellisellä sopimuskaudella keskityttiin erityisesti tutkimus- ja koulutusyhteistyön sekä hoitopolkujen kehittämiseen. Sen lisäksi käynnistettiin eri hankkeita mm. digitaalisten työkalujen, innovaatiotoiminnan ja yksilöllisen terveydenhuollon parissa. Sopimus piti myös sisällään yhteistyön tiivistämisen Läntisen Syöpäkeskuksen kanssa, joka johti useisiin projekteihin kuluneen kahden vuoden aikana.

Uudessa sopimuksessa yhteistyö tulee nostaa uudelle tasolle, minkä vuoksi Turun kaupunki ja Roche Diagnostic on kutsuttu mukaan sopimusosapuoliksi. Turun kaupunki merkittävänä perusterveydenhuollon toimijana ja Turku Science Park Oyn omistajana tuo mukanaan laajan pohjan kliinisiin tutkimuksiin sekä yritysyhteistyöhön ja toisaalta Roche Diagnostic vahvistaa yhteistyötä diagnostiikassa. Kyse ei ole vain yksittäisistä tutkimushankkeista vaan parhaimmillaan koko Varsinais-Suomen tutkimusta ja taloutta tukevista hankkeista.

Sopimuksen mukaan toteutetaan:

1)    yleistä yhteistyötä sopijaosapuolien välillä, jossa määritellään yhteistyön visio ja strategia

2)    Sopimustutkimusta lääketutkimuksen faasi 1-4 osalta

3)    opetusyhteistyötä laajassa mittakaavassa

4)    muuta yhteistyötä, josta päättää ohjausryhmä.

5)    erillisiä projektisopimuksia jokaisen sovitun tutkimusprojektin osalta.

Sopimus ei edellytä rahallista sitoutumista.

Puitesopimuksen ohjausryhmä kokoontuu vähintään kaksi kertaa vuodessa. Turun kaupungin edustajat ohjausryhmään nimetään erillisen neuvottelun jälkeen.

Liite 1Yhteistyösopimus

Kaupunginjohtaja Minna Arve:

PäätösPäätin hyväksyä liitteenä 1 olevan sopimuksen.

Samalla päätin, että tämä päätös pannaan täytäntöön mahdollisista valituksista huolimatta.

 

Minna Arve

kaupunginjohtaja

Jakelu

tiedKaupunginhallitus
tpvXXXXX
tiedXXXXX


Liitteet:

Konha § 92
Liite 1:Yhteistyösopimus, luottamuksellinen