Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunginhallitus14929.03.20219

2995-2021 (02 06 01)

Turun kaupungin tilinpäätös 2020

Tiivistelmä: -

Kh § 149

Talousjohtaja Valtteri Mikkola ja konsernilaskennanpäällikkö Merja Vuorinen 25.3.2021:

 

Kuntalain 113 §:n mukaan kunnan tilikausi on kalenterivuosi. Tilikaudelta on laadittava tilinpäätös tilikautta seuraavan vuoden maaliskuun loppuun mennessä ja annettava se tilintarkastajien tarkastettavaksi sekä saatettava tilintarkastuksen jälkeen valtuuston käsiteltäväksi tilikautta seuraavan kesäkuun loppuun mennessä.

 

1. Turun kaupungin tuloksen muodostuminen

 

Vuoden aikana kuntien ja valtion talouden ennustettavuutta ja kehittymistä rajoitti merkittävästi ennalta-arvaamaton koronapandemia. Turun kaupungin tilikauden ylijäämä 10,2 milj. euroa saavutettiin kuitenkin valtion pääosin 75,4 milj. euron kuntien verorahoitusta tukevilla toimilla. Valtionosuuksina saatiin 53,1 milj. euroa ja yhteisöverotuloihin 22,3 milj. euroa. Lisäksi suurin toimintatuloihin vaikuttava koronatuki oli joukkoliikenteeseen saatu valtionavustus, joka Turun osalta oli 4,6 milj. euroa. Ilman valtion edellä mainittuja tukitoimia alijäämää olisi kertynyt lähes 70 milj. euroa.

 

Vuosikate 64,9 milj. euroa parani edelliseen vuoteen verrattuna 53,2 milj. euroa. Vuosikate kattaa poistot ja arvonalentumiset, jotka olivat 56,7 milj. euroa. Ilman valtion edellä mainittua koronatukirahoitusta vuosikate olisi ollut 15,1 milj. euroa negatiivinen ja muutos edelliseen vuoteen -26,8 milj. euroa.

 

Toimintakate (nettokäyttömenot) oli -1 118,8 milj. euroa. Nettokäyttömenot kasvoivat edellisvuodesta 47,5 milj. euroa, 4,4 %.

 

Verotulot ja valtionosuudet kasvoivat yhteensä 106,4 milj. euroa, josta 75,4 milj. euroa oli kuntien koronasta johtuvaa verorahoituksen tukea ja loppuosa kunnan tuloveron odotettua parempi 32,1 milj. euron kertymä.

 

Kaupungin tuloksen muodostumista on käsitelty toimintakertomuksen kohdassa 1.3.Tuloksen muodostuminen ja toiminnan rahoitus.

 

2. Investoinnit ja omaisuuden luovutukset

 

Kaupungin investointimenot olivat 80,4 milj. euroa ja luovutustulot 24,4 milj. euroa. Edellisvuoteen verrattuna investoinnit vähenivät 40,5 milj. euroa ja luovutustulot 8,9 milj. euroa. Rahoitusosuuksia investointimenoihin saatiin 3,4 milj. euroa.

 

Investointimenot alittivat talousarvion 32,4 milj. eurolla. Alitus johtui hankkeiden suunnitteluvaiheen viivästyksistä ja sen seurauksena investointihankkeiden ja tonttien luovutusten aloitusajankohdan lykkääntymisestä /siirtymisestä myöhemmäksi. Luovutustulot ylittivät talousarvion 0,5 milj. eurolla. Ylitys johtui pääosin rakennusomaisuuden ja osakkeiden myyntitulojen lisäyksestä.

 

Omaisuuden myyntivoitot/-tappiot olivat yhteensä 19,4 milj. euroa. Vähennystä edelliseen vuoteen oli 8,0 milj. euroa. Omaisuuden myynnistä saadut myyntivoitot ylittivät talousarvion 2,3 milj. eurolla. Myyntitappioita syntyi maaomaisuuden vastikkeettomasta apporttisiirrosta tytäryhteisölle 1,7 milj. euroa, Turun kaupungin hyvinvointitoimialan asiakas- ja potilastietojärjestelmien tuen, kehittämisen ja pääkäyttäjätoimintojen liikkeenluovutuksesta 0,6 milj. sekä osakkeiden myynnistä 0,4 milj. euroa.

 

Suurimpia investointeja ja luovutustuloja on käsitelty toimintakertomuksen kohdassa 3.2.

 

3. Toiminnan rahoitus

 

Toiminnan rahavirta (tulorahoitus) oli 48,1 milj. euroa positiivinen. Hyvään toiminnan rahavirtaan vaikuttaa valtion kuntien verorahoitusta tukeneet toimenpiteet, jotka edelliseen vuoteen nähden nostivat vuosikatetta merkittävästi.

 

Tilikauden toiminnan ja investointien negatiivinen rahavirta 4,5 milj. euroa toteutui 85,3 milj. euroa edellisvuotta paremmin. Vuosien 2016 – 2020 toiminnan ja investointien toteutunut rahavirran kertymä painui kuitenkin 104,5 milj. euroa negatiiviseksi, kun se edellisvuonna oli vielä 31,0 milj. euroa positiivinen. Kertymään ovat vaikuttaneet merkittävästi aikaisempina vuosina yhtiöittämisistä saadut luovutustulot.

 

Antolainoja lyhennettiin 4,5 milj. euroa. Pitkäaikaisia antolainoja myönnettiin vuoden aikana 29,5 milj. euroa, josta suurin osa 29,3 milj. euroa TVT Asunnot Oy:lle.

 

Uutta pitkäaikaista lainaa nostettiin 110 milj. euroa. ja lyhennettiin 104,2 milj. euroa. Lyhytaikaisia lainoja lyhennettiin 34,5 milj. euroa. Kaupungin lainakanta oli vuoden lopussa 712,8 milj. euroa ja vähennystä edelliseen vuoteen oli 28,8 milj. euroa. Vähennys johtui pääasiassa lyhytaikaisten korollisten velkojen, kuten kuntatodistukset ja yhteisöjen- ja henkilöstökassan talletukset, vähenemisestä verrattuna edellisvuoteen.

 

Kaupungin tuloksen muodostumista on käsitelty toimintakertomuksen kohdassa 1.3.Tuloksen muodostuminen ja toiminnan rahoitus.

 

4. Talousarvion toteutuminen

 

Kaupunginvaltuuston hyväksymät käyttötalouden tavoitteet vuodelle 2020 toteutuivat toimielimissä hyvin Covid-19-pandemiasta huolimatta. Kaupungin kaikilla toimialoilla nettokäyttömenot (toimintakatteet) alittivat kaupunginvaltuuston hyväksymän muutetun talousarvion. Alitus syntyi pääosin toimintakulujen puolella.

 

Kaupungin toimialoilla oli vuonna 2020 yhteensä 27 kaupunginvaltuustoon nähden sitovaa strategista tavoitetta. Koronapandemia on hidastanut useiden strategisten tavoitteiden saavuttamista. Strategisten sopimusten seurantaraportti on liitteenä 2.

 

Talousarvion toteutumista on käsitelty toimintakertomuksen kohdassa 1.3. Olennaiset muutokset kaupungin toiminnassa ja taloudessa sekä tilinpäätöskirjan kohdassa 9 Taloudellisten tavoitteiden toteutuminen. Lisäksi kaupunginvaltuuston asettamien taloudellisten ja toiminnallisten tavoitteiden toteutuminen sekä toimialajohtajien selvitykset toimintaympäristön muutoksista ja olennaisista poikkeamista talousarvioon on esitetty toimintakertomuksen kohdassa 8 Toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutuminen.

 

Kaupunginhallituksen ja lautakuntien välisiin strategisiin sopimuksiin sisältyvien tavoitteiden toteutumisesta raportoidaan erillisessä Strategisten sopimusten seurantaraportissa vuodelta 2020.

 

5. Konsernitilinpäätös

 

Konsernin tulos

 

Konsernin tilikauden ylijäämää kertyi 36,0 milj. euroa. Myös konsernin tilikauden ylijäämään vaikutti valtion pääosin 75,4 milj. euron kuntien verorahoitusta tukevat toimet. Lisäksi suurimmat konsernin toimintatuloihin vaikuttaneet koronatuet olivat joukkoliikenteeseen saatu valtionavustus 4,6 milj. euroa sekä Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin saamasta 14,9 milj. euron valtionavustuksesta, josta Turun osuus konsernitilinpäätöksessä laskennallisesti on noin 4,5 milj. euroa. Ilman edellä mainittuja valtion kertaluonteisia yhteensä noin 84,5 milj. euron tukitoimia konsernin alijäämä olisi ollut 48,5 milj. euroa.

 

Konsernin tilikauden toimintakate on 1 002,9 milj. euroa negatiivinen. Muutos edelliseen vuoteen oli -43,8 milj. euroa. Konsernin toimintatuotoilla rahoitettiin 48,1 prosenttia toimintakuluista, josta on vähennetty valmistus omaan käyttöön erä.

 

Vuosikatetta kertyi 193,2 milj. euroa, joka on käytettävissä konsernin investointeihin, sijoituksiin ja lainojen lyhennyksiin. Vuosikate kattoi suunnitelmanmukaiset poistot ja arvonalennukset yhteensä 148,4 milj. euroa. Vuosikate ilman valtion tukitoimia olisi ollut 108,7 milj. euroa.

 

Konsernin investoinnit ja toiminnan rahoitus

 

Konsernin investointimenoja toteutui 244,9 milj. euroa, mikä oli 33,6 milj. euroa edellisvuotta vähemmän. Investointien omahankintamenoksi muodostui 240,4 milj. euroa. Omaisuuden luovutustuloja 31,1 milj. euroa kertyi 35,3 milj. euroa edellisvuotta vähemmän.

 

Konsernin toiminnan rahavirta 162,8 milj. euroa vahvistui edelliseen vuoteen verrattuna 56,2 milj. euroa, mutta ei riittänyt investointien omahankintamenon kattamiseen. Konsernin toiminnan ja investointien rahavirta -46,6 milj. euroa vahvistui 54,6 milj. euroa edelliseen vuoteen verrattuna.

 

Tilinpäätösvuoden ja neljän edellisen vuoden yhteenlaskettu konsernin toiminnan ja investointien rahavirran kertymä on 338,0 milj. euroa negatiivinen. Kertymä heikkeni edellisvuodesta 39,3 milj. euroa ja investointimenoja on jouduttu kattamaan tilikauden aikana joko kassavaroja vähentämällä tai ottamalla lisää lainaa taikka omaisuutta myymällä. Konsernin pitkäaikaisia lainoja nostettiin tilikauden aikana 176,5 milj. euroa ja vähennettiin 165,5 milj. euroa.

 

Rahoituksen rahavirta oli 26,3 milj. euroa negatiivinen.

 

Konsernin rahoitusasema ja sen muutokset

 

Turku-konsernin lainakanta 1 437,1 milj. euroa väheni 19,7 milj. euroa edellisvuodesta. Konsernin lainat asukasta kohden olivat 7 389 euroa. Lainat asukasta kohden vähenivät 161 euroa edellisvuodesta.

 

Lainakannasta kohdistuu kiinteistö- ja asuntoliiketoimintaan 36 prosenttia ja muuhun elinkeino- ja liiketoimintaan 17 prosenttia. Kuntayhtymien osuus lainakannasta on 4 prosenttia ja Turun kaupungin osuus on 43 prosenttia.

 

Konsernin lainojen ja vuokravastuiden määrä tilikauden päättyessä oli 2 017,7 milj. euroa. Konsernin omavaraisuusaste 38 prosenttia vahvistui edellisvuodesta. Myös suhteellinen velkaantuneisuus vahvistui edellisvuodesta ja konsernin käyttötuloista tarvittaisiin 86,8 prosenttia (90,4 % vuonna 2019) konsernin vieraan pääoman takaisinmaksuun.

 

Pitkäaikaisia lainasaamisia konsernilla oli tilikauden päättyessä 30,1 milj. euroa. Lainasaamiset kasvoivat 6,2 milj. euroa edellisvuodesta.

 

Konsernin tulosta, investointeja ja rahoitusasemaa on käsitelty toimintakertomuksen kohdassa 6. Kaupunkikonsernin toiminta ja talous.

 

6. Henkilöstö

 

Turun kaupungin palveluksessa oli vuoden viimeisen päivän tilanteessa yhteensä 11 836 henkilöä, kokoaikaisia 10 010 ja osa-aikaisia 1 826. Koko henkilöstön työvoiman käyttö tilikauden aikana henkilötyövuosina mitattuna oli 10 489,4. Organisaatiomuutokset huomioituna koko henkilöstön työvoiman käyttö nousi 19,5 henkilötyövuodella (+0,19%).

 

Henkilöstökulut vuonna 2020 olivat 522,3 milj. euroa. Organisaatiomuutokset huomioiden henkilöstökulut nousivat 11,9 milj. euroa (+2,3%) edellisestä vuodesta, palkkojen ja palkkioiden nousu oli 7,83 milj. euroa (+1,9%). Ilman työllistettyjen osuutta, nousu oli 7,35 milj. euroa (+1,8%).

 

Palkkamenojen kehitykseen vaikuttavat henkilötyövuosien nousun lisäksi kunta-alan virka- ja työehtosopimuksissa määritellyt sopimuskorotukset. Sopimuskorotusten kustannusvaikutus vuoden 2020 palkkoihin oli noin +0,76%. Vaikutus henkilöstökuluihin oli noin 4 milj. euroa ja palkkoihin noin 3 milj. euroa. Henkilöstömenojen kasvuun vaikutti lisäksi lomarahaleikkausten poistuminen, joka on vuonna 2020 korottanut maksettuja palkkoja 1,4 % (+7,3 milj. euroa työnantajakuluineen).

 

Turun kaupunki julkaisee erillisen henkilöstöraportin vuodelta 2020 osana strategiaraporttia. Henkilöstöraportissa esitetään tarkemammat tiedot henkilöstöä koskevista tunnusluvuista ja niiden kehityksestä sekä tasa-arvosta, työoloista, työntekijöiden kuulemisesta, työterveydestä ja -turvallisuudesta, palkitsemista ja henkilöstöjohtamisesta.

 

Henkilöstöä on käsitelty toimintakertomuksen kappaleessa 1.4 Kaupungin henkilöstö.

 

7. Tilinpäätöskirja 

 

Tilinpäätöskirja sisältää toimintakertomuksen, kaupungin tuloslaskelman, taseen, rahoituslaskelman sekä konsernituloslaskelman, konsernitaseen ja konsernin rahoituslaskelman sekä näiden liitetiedot. Lisäksi tilinpäätöskirjaan sisältyvät talousarvion toteutumisvertailut.

 

Tilinpäätöksen allekirjoittaa kaupunginjohtaja ja kaupunginhallituksen jäsenet.

 

Turun kaupungin tilinpäätös 2020 (Toimintakertomus, Talousarvion toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutuminen, Tuloslaskelma, Tase, Rahoituslaskelma, Konsernituloslaskelma, Konsernitase, Konsernin rahoituslaskelma ja tilinpäätöksen liitetiedot) liitetään kokouksen asiakirjoihin.

Kaupunginjohtaja Minna Arve:

Koronatuet toivat kuntatalouteen hetkellisen helpotuksen ja puskurin tulevaan pandemian vaikutuksen yleiseen taloustilanteeseen jäädessä viime vuonna pelättyä vähäisemmäksi. Tilinpäätöksen ylijäämä 10,2 milj. euroa ylitti 92,8 milj. eurolla kaupunginvaltuuston muutetussa talousarviossa hyväksymän 82,6 milj. euron alijäämän. Epävarmuus koronapandemian vaikutuksista haastaa vahvasti myös talouden ennustettavuutta kuluvana vuonna. Tulorahoituksen riittävyys palveluiden ja investointien rahoittamiseen on tulevina vuosina yksi talouden tasapainottamiseen vaikuttavista kriittisistä tekijöistä.

Liite 1Turun kaupungin tilinpäätös 2020

Liite 2Strategisten sopimusten seurantaraportti 2020

EhdotusKaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle tilikauden tuloksen käsittelystä seuraavaa:

Kaupunginhallitus päättää allekirjoittaa vuoden 2020 tilinpäätöksen ja antaa sen tilintarkastajalle tarkastettavaksi. Samalla kaupunginhallitus oikeuttaa konsernihallinnon tekemään tilinpäätökseen pieniä, teknisluonteisia, tarkastuksessa mahdollisesti ilmeneviä korjauksia tai tarkennuksia, jotka eivät saa muuttaa päätöksessä esitettyä tilikauden tuloksen käsittelyä tai tilikauden yli-/alijäämää.

Edelleen kaupunginhallitus päättää merkitä tiedoksi vuoden 2020 strategisten sopimusten seurantaraportin.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Lisäksi kaupunginhallitus päätti, että vuoden 2021 ensimmäisen osavuosikatsauksen yhteydessä arvioidaan vuoden 2020 ylijäämäisen tilinpäätöksen vaikutus vuoden 2021 talousarvioon ja otetaan kantaa vuoden 2021 lisätalousarviotarpeisiin.

Päätös asiassa tehtiin Vornasen Lindforsin kannattamana tekemästä ehdotuksesta yksimielisesti.

Kokouksessa asiaa oli etäyhteydellä selvittämässä talousjohtaja Valtteri Mikkola.

Jakelu

esiKaupunginvaltuusto
tpvKonsernihallinto, talous


Liitteet:

Kh § 149
Liite 1:Turun kaupungin tilinpäätös 2020
Liite 2:Strategisten sopimusten seurantaraportti 2020