Turun kaupunki§Päätöspöytäkirja1
Konsernihallinto, strateginen maankäyttö, liikkuminen ja asuntopolitiikka 
Kaupunkisuunnittelujohtaja313.03.2021 

3196-2021 (00 01 05, 02 05 01, 00 04 01, 00 04 02)

Osallistuminen PUHTI-hankkeeseen 2021-2022

Kehittämispäällikkö Maarit Luukkaa 12.3.2021                        

Osana sosiaali- ja terveysministeriön (STM) Digitalisaatio-ohjelmaa tunnistettiin tarve elinympäristöstä ja asiakkaista koostettuun parannettuun nykytilan ja tapahtuvien muutoksien tilannekuvaan. Tarpeen pohjalta Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) toteuttaa vuosina 2021-2022 Palvelujärjestelmän ulkopuolelta kertyvän tiedon hyödyntäminen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen johtamisessa -hankkeen (PUHTI). Hankkeessa selvitetään uusien, palvelujärjestelmän ulkopuolisten tietolähteiden hyödynnettävyyttä terveyden ja hyvinvoinnin johtamisessa sekä osoitetaan toimivuus sen edistämisen käytännön päätöksenteossa ja työssä kansalaisten hyvinvoinnin edistämiseksi.

Ensimmäisessä vaiheessa vuosina 2019-2020 yhteistyöhanketta pilotoitiin Tampereen kaupungin kanssa. Hanketta päätettiin jatkaa laajemmalla toisella vaiheella vuosina 2021-2022. Hankekumppaneita ovat Turun, Helsingin ja Tampereen kaupungit sekä Pirkanmaan liitto. Lisäksi yhteistyötahoina ovat mm. Tampereen yliopisto, Sitra, Sosiaali- ja terveysministeriö ja Tieteen tietotekniikan keskus.

PUHTI-hankkeen tavoitteena on:

  1. tutkia uusien tietolähteiden hyödyntämismahdollisuuksia terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen näkökulmasta,
  2. saada ajantasaista tietoa väestön hyvinvointi- ja terveyshaasteista paikkakohtaisesti,
  3. tavoittaa ryhmiä, joita ei muilla tiedonkeruumenetelmillä tavoiteta,
  4. täydentää palvelujärjestelmästä, kyselyistä ja tutkimuksista kertyvää tietopohjaa ja
  5. tuottaa hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen suunnitteluun ja resursointiin dash board-näkymä.

PUHTI-hankkeeseen osallistuminen tukee Turun kaupungin hyvinvointityötä ja hyvinvoinnin johtamista Hyvinvointi ja aktiivisuus -ohjelman tavoitteiden mukaisesti. Hanke tuo uutta tietoa erityisesti syrjäytymisen ja alueellisen eriytymisen haasteisiin vastaamiseksi. Kaupungin Smart and Wise Turku / Syrjäytymisen ehkäiseminen -kärkihankkeen tavoitteena on tukea erityisesti 15-29 -vuotiaiden nuorten, nuorten aikuisten ja perheiden syrjäytymisen ehkäisemiseen tähtääviä toimenpiteitä hyödyntäen laaja-alaisesti kohderyhmään ja asuinalueisiin liittyviä mittareita, data-analytiikkaa ja tutkimustuloksia. Hyvinvoinnin ohjausryhmä hyväksyi 26.11.2020 THL:n esityksen, että Turun kaupunki osallistuu hankkeeseen vuosina 2021-2022.

PUHTI-hanke tuottaa kaupungin käyttöön hankkeen kautta kerätyt tiedot sisältävän raportointinäkymän Power BI-alustalle. Ensimmäisessä vaiheessa raporttinäkymään tuotiin kauppojen myyntitiedot, harrastajamäärät sekä huumemyynnit anonyymistä TOR-verkostosta. Hankekaudella 2021-2022 raporttinäkymää laajennetaan. Raporttinäkymä sekä siihen liittyvät aggregoidut tiedot ovat Turun kaupungin käytössä kesäkuulle 2023 asti. Tiedon tuotannolle haetaan hankekauden aikana pysyvää ratkaisua. Hanketta koordinoiva THL huolehtii tietojen keräämisestä, analysoimisesta sekä pääosin myös raportoinnista yhteistyössä osallistujatahojen.

Hankkeen kokonaiskustannukset hankekaudella ovat 306 000 euroa. THL ja kaupungit vastaavat työn kustannuksista yhteisrahoitteisesti. Turun kaupungin rahoitusosuus hankekaudella 2021-2022 on yhteensä 60 000 euroa. Vuoden 2021 kustannukset kohdennetaan SAWT / Syrjäytymisen ehkäisemisen –hankkeelle ja vuoden 2022 kustannukset kohdennetaan Hyvinvointiohjelman hankkeet -kustannuspaikalle. Hankkeen toteutuksesta tehdään kirjallinen sopimus.

Esitän, että Turun kaupunki osallistuu PUHTI-hankkeeseen vuosina 2021-2022 ja kaupungin osuus PUHTI-hankkeen vuoden 2022 kustannuksista, 30 000 euroa, kohdistetaan kustannuspaikalle 11604, tilastollinen tilaus 602326 / Hyvinvointiohjelman hankkeet.

Kaupunkisuunnittelujohtaja Timo Hintsanen:

PäätösPäätin, että Turun kaupunki osallistuu PUHTI-hankkeeseen vuosina 2021-2022 ja kaupungin osuus PUHTI-hankkeen vuoden 2022 kustannuksista, 30 000 euroa, kohdistetaan kustannuspaikalle 11604, tilastollinen tilaus 602326 / Hyvinvointiohjelman hankkeet.

Hankkeen toteutuksesta tehdään kirjallinen sopimus.

Timo Hintsanen

kaupunkisuunnittelujohtaja

Jakelu

tiedKaupunginhallitus
tpvXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX