Turun kaupunki§Päätöspöytäkirja1
Konsernihallinto 
Kansliapäällikkö3005.03.2021 

2237-2021 (02 05 01)

Osallistuminen Talen Hub -valtionavustushankkeeseen "Talent Turku: kansainvälisen osaamisen ekosysteemi"

Yhteyspäällikkö Anna Kivinen 10.2.2021:

Tausta: 

Talent Boost on Suomen hallituksen käynnistämä poikkihallinnollinen ohjelma, jonka tavoitteena on kasvattaa Suomen mainetta kannattavana ja innovatiivisena paikkana niin työntekijöille kuin työnantajille. Valtion vuoden 2021 talousarvioon sisältyy momentilla 32.30.40 (Alueiden kestävän kasvun ja elinvoiman tukeminen) 2 miljoonaa euroa valtionavustusrahoitusta Talent Boost- toimenpideohjelman Talent Hub -toiminnan edistämiseen. Lisäksi edellä mainittuun toimintaan on 262.000 euroa vuoden 2020 määrärahaa. Avustusta voivat saada kunnat, joissa asuu vähintään 15.000 vieraskielistä asukasta.

Rahoituksella tuetaan Talent Boost -toimenpideohjelman tavoitteiden edistämistä kaupungeissa. Työ- ja elinkeinoministeriön ja opetus- ja kulttuuriministeriön koordinoima poikkihallinnollinen Talent Boost -toimenpideohjelma on erityisasiantuntijoiden, työntekijöiden, startup-yrittäjien, opiskelijoiden ja tutkijoiden maahanmuuton ohjelma, jonka painopisteinä ovat yritysten kasvun ja kansainvälistymisen sekä TKI-toiminnan kärki- ja kasvualojen kannalta olennaiset osaajat samoin kuin työvoimapulasta kärsivät alat. Ohjelman tavoitteena on nostaa Suomen houkuttelevuus osaajille ja heidän perheilleen uudelle tasolle.

Talent Boost -ohjelman tavoitteet ovat seuraavat:

  1. Suomi on kansainvälisesti houkutteleva paikka työskennellä, perustaa startup, opiskella, tutkia ja investoida.
  2. Työnantajat osaavat ja haluavat rekrytoida kansainvälisiä osaajia.
  3. Kansainvälisten osaajien asiantuntemus vahvistaa suomalaisten yritysten ja organisaatioiden kasvua, kansainvälistymistä ja uudistumista.

Tarve:

Turun alueella toimii Talent Hub -verkosto, jossa toteutetaan Talent Turku -toimenpiteitä. Talent Turku toimii kansainvälisten osaajien, yritysten, korkeakoulujen, järjestöjen ja julkisen sektorin yhteistoiminta- ja palvelualustana. Toimintaa on aiemmin koordinoinut AIKO-rahoitteisen hankkeen resursseilla Turku Science Park Oy. Myös Turun kaupunki on verkoston aktiivinen toimija. Turun kaupunki käynnisti oman Talent Boost -tavoitteita kehittävän hankkeen (diaari 4289-2020) syksyllä 2020.

Hankehaku:

Syksyllä 2021 alkanut englanninkielisten digitaalisten asettautumispalvelujen ja International House Turku -konseptin alkuvaiheen kehittämiseen keskittyvä ”Et sunka sä tänne jää”- hanke jatkuu nyt haettavalla uudella hankkeella ja samalla koko Talent Turku -toimenpidekokonaisuuden alueellinen, kansallinen ja kansainvälinen koordinaatio ja strateginen johtaminen siirtyy Turun kaupungin vastuulle.

Turun kaupunki hakee yhdessä Turku Science Park Oy:n kanssa erityisavustusta kunnille Talent Boost -toimenpideohjelman mukaista Talent Hub -toimintaa kehittämään. Erityisavustuksen myöntää työ- ja elinkeinoministeriö.

Hanke alkaa 1.5.2021 ja päättyy 30.4.2022. Osa toimenpiteistä Turun kaupungin osalta alkaa vasta 1.9.2021 edellisen hankerahoituksen päätyttyä. Turun kaupunki toimii päähakijana ja toimenpiteitä toteutetaan yhteistyössä hankkeen yrityspalveluiden kokonaisuuteen keskittyvän Turku Science Park Oy:n kanssa.

Hankkeeseen haetaan Turun kaupungin toteuttaman hankekokonaisuuden osalta palkkauslupaa 12 kuukaudeksi yhdelle henkilölle: englanninkieliselle palveluneuvojalle. Hankkeeseen haetaan palkkauslupaa 8 kuukaudeksi kahdelle nykyisessä hankkeessa jo työskentelevälle henkilölle, joiden työtehtävät uudessa hankkeessa ovat viestintäsuunnittelija ja projektipäällikkö. Osa hankkeen omarahaosuudesta katetaan henkilöstökuluina.

Hankepäätös ja Turun kaupungin osallistuminen:

Hankkeen kokonaisbudjetti on 619.962 euroa. Työ- ja elinkeinoministeriöltä haetaan erityisavustuksena ”Talent Turku: kansainvälisen osaamisen ekosysteemi” -hankkeen toteutukseen 433.974 euroa, 70 % hankkeen hyväksyttävistä kustannuksista ajalle 1.5.2021−30.4.2022. Hankkeen kokonaisbudjetista omarahoitusosuus on 185.988 euroa (30 %).

Turun kaupungin osuus budjetista on 297.410 euroa, josta omarahoitusosuus on 89.223 euroa (30%)ajalla 1.5.2021-30.4.2022. TEM:iltä haettava osuus on 208.187 euroa (70 %).

Turku Science Park Oy:n osuus budjetista on 322.552 euroa, josta omarahoitusosuus on 96.765 euroa (30 %). TEM:iltä haettava osuus on 225.787 euroa (70 %).

Henkilöstökustannusten osuus budjetista on noin 325.860 euroa, ostopalvelujen noin 190.000 euroa. Hankkeen kustannusarvio liitteenä.

Liite 1Talent Turku hankesuunnitelma

Liite 2Hankeen kustannusarvio

Kulut jakaantuvat kahdelle kalenterivuodelle 2021-22.

Esitys:

Esitän, että Turun kaupunki toteuttaa ”Talent Turku: kansainvälisen osaamisen ekosysteemi” -hankkeen ja sitoutuu maksamaan hankkeen Turun kaupungin omarahoitusosuuden 30 %, enintään 89 223 euroa ajalla 1.5.2021-30.4.2022 kustannuspaikalta 604649 Kh/Kaupungin palvelut kv-toimijoille ja maahanmuuttajille vuosina 2021-22. Osa omarahoitusosuudesta katetaan henkilöstökustannuksista.

Kansliapäällikkö Tuomas Heikkinen:

PäätösPäätin, että Turun kaupunki toteuttaa ”Talent Turku: kansainvälisen osaamisen ekosysteemi” -hankkeen ja sitoutuu maksamaan hankkeen Turun kaupungin omarahoitusosuuden 30%, enintään 89 223 euroa Turun kaupungin osalta ajalla 1.5.2021-30.4.2022 kustannuspaikalta 604649 Kh/Kaupungin palvelut kv-toimijoille ja maahanmuuttajille vuosina 2021-22. Osa omarahoitusosuudesta katetaan henkilöstökustannuksista.

Tuomas Heikkinen

kansliapäällikkö

Jakelu

tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedKaupunginhallitus
tiedKonsernihallinto, talouspalvelut
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX
mtpvXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX


Liitteet:

Konha § 30
Liite 1:Talent Turku hankesuunnitelma
Liite 2:Hankeen kustannusarvio