Turun kaupunki§Päätöspöytäkirja1
Konsernihallinto 
Kaupunginjohtaja2003.02.2021 

989-2021 (02 05 01, 14.00)

Monipalvelukeskus Tsemppi ry:n omarahoitusosuus

Palvelujohtaja Mika Helva 20.1.2021:

Monipalvelukeskus Tsemppi ry on saanut rahoituksen kolmivuotiseen ESR-hankkeeseen Tsemppi – paluu työelämään. Valintaesitys on liitteenä. Hankkeen toteutumisen ehtona on kuntarahoituksen saaminen omarahoitusosuuteen. Asia on ollut keskustelussa avustustoimikunnassa viime vuonna ja silloin sovittiin, että omarahoituksen käyttö tällaiseen kolmannen sektorin hankkeeseen rinnastetaan avustukseen ja vaatii avustustoimikunnan hyväksymisen.

Hankkeen tavoitteena on edistää ja nopeuttaa mielenterveysasiakkaiden paluuta takaisin työelämään tai opiskelemaan. Lisäksi hankkeen aikana selvitetään asiakkaiden toiminta- ja työkykyä aidoissa työpaikoissa. Hankkeen varsinaisena kohderyhmänä ovat mielenterveysdiagnoosin omaavat 18-35-vuotiaat, (työttömät, työlliset, kuntoutujat ja laitoshoidossa olevat) varsinaissuomalaiset. Lisäksi varsinaista kohderyhmää ovat Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin psykiatrian ja Kelan ammatillisen kuntoutuksen ammattilaiset sekä Monipalvelukeskus Tsempin henkilöstö. Hankkeessa on vuosittain noin 100 eri asiakasta. Asiakkaat ovat vähintään 6 kuukauden työkokeilussa.

Hanke muodostaa uudenlaisen, monistettavan toimintamallin asiakasohjauksesta ja asiakasyhteistyöstä (public - private) sekä mielenterveysasiakkaiden kuntoutustarpeen arvioinnista. Hanke tukee asiakkaiden selviytymistä avohoidossa ja parantaa heidän sosiaalisia ja muita elämänhallinnantaitojaan. Toiminnan kautta erikoissairaanhoidon sairaalapalvelujen tarve vähenee ja työllistyminen helpottuu. Hankkeen avulla saadaan taloudellisia säästöjä, kuten sairaalajaksojen väheneminen, sairauslomien lyheneminen, eläkepäätösten väheneminen ja kuntoutuspäätöksien väheneminen. Hankkeen vaikuttavuudesta tehdään arviointitutkimus.

Mielenterveysasiakkuudessa olevat nuoret ovat haastava kohderyhmä työllistymisen kannalta ja siksi hanke hakee vastausta tärkeään kysymykseen, jota kaupungin tulee joka tapauksessa ratkoa osana maaliskuun alussa alkavaa työllisyyden kuntakokeilua. Paluu työelämään -hanke tukee hyvinvointi ja aktiivisuus -ohjelman toimeenpanoa ja toteuttaa hyvinvoinnin ohjausryhmän asettamaa horisontaalista tavoitetta ”Nuorisotyöttömyyden vähentäminen ja pitkäaikaistyöttömien aktivointi”. Tämä tavoite on kirjattu konsernihallinnon vuoden 2021 strategiseen sopimukseen. Mielenterveysongelmat ovat yksi merkittävistä työllistymisen haasteista valtakunnallisesti ja Turussa. Paluu työelämään -hanke kehittää uudenlaista toimintamallia nopeuttamaan haastavan kohderyhmän paluuta työelämään tai opintoihin. Palvelu on tarkoitettu ensisijaisesti mielenterveysdiagnoosin saaneille nuorille, joille vastaavaa palvelua ei ole.

Jo valmisteluvaiheessa on sovittu, että avustus voidaan maksaa puoliksi hyvinvointiohjelman hankkeet rahoista ja puoliksi työllisyysmäärärahoista.

Hankkeen rahoitus on tarkoitus toteuttaa seuraavasti:

 ESR 383409,6 383410 0,80 
 Turku 91059,78 91060 0,19 
 Tsemppi 4792,62 4793 0,01 
 Yht 479262 479262 1,00 

Turun osuudet jakautuvat hankeajalla:

                       2021                2022                2023           Yhteensä

Kuukaudet       10                    12                   8                  30

Kustannukset  30353,26         36423,91        24282,61     91059,78

Rahoittaja tarvitsee kaupungin päätöksen tammikuun loppuun mennessä, jotta hanke voi alkaa 15.2.2021. Avustustoimikunta on käsitellyt asian 25.1.2021 § 8 ja todennut esityksen vastaavan voimassa olevaa ohjeistusta.

Kaupunginjohtaja Minna Arve:

PäätösPäätin, että Turun kaupungin osuus 91.060 euroa maksetaan siten, että puolet avustuksesta maksetaan hyvinvointiohjelman hankkeet rahoista ja puolet työllisyysmäärärahoista.

                     

Minna Arve

kaupunginjohtaja

Jakelu

tiedAvustustoimikunta
tiedKaupunginhallitus
tiedKonsernihallinto, hyvinvointi ja työllisyys
tiedKonsernihallinto, talousohjaus
tpvXXXXX