Turun kaupunki§Päätöspöytäkirja1
Konsernihallinto 
Kansliapäällikkö4708.12.2020 

13717-2020 (01 02 01)

Kertapalkkion maksaminen konsernihallinnossa

Henkilöstöjohtaja Sinikka Valtonen:

Kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen (KVTES) 14 §:n mukaan viranhaltijalle ja työntekijälle voidaan maksaa kertapalkkio, mikäli kunnan tai kuntayhtymän asianomainen viranomainen harkitsee sen suorittamisen perustelluksi. Kertapalkkiota voidaan käyttää esimerkiksi silloin, kun työnantaja haluaa palkita yksilöä tai ryhmää. Kertapalkkion maksamiselle on oltava riittävät perustelut ja kertapalkkiolla palkitaan henkilöstöä jälkikäteen hyvästä työstä.

Kaupunginhallituksen hallintojaosto on 21.5.2012 § 109 päättänyt kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen (KVTES) ja kunnallisen lääkärien virkaehtosopimuksen mukaisista palkkausta koskevista Turun kaupungin yksityiskohtaisemmista ohjeista ja määräyksistä.

Asiakirjan kertapalkkiota koskevan kohdan (VII) mukaan voidaan mm. työpisteissä, joissa tehtävät ovat erityisestä syystä olennaisesti määräaikaisesti lisääntyneet, myöntää työpisteen koko henkilökunnalle tai osalle siitä kertapalkkio. Kertapalkkion todetaan olevan keino tarvittaessa reagoida motivointia lisäävästi jälkikäteen hyvästä työstä lyhytaikaisesti muutostilanteessa. Kertapalkkion maksamiselle on oltava riittävät perustelut.

Konsernihallinnon eri yksiköiltä on tullut esityksiä kertapalkkioiden maksamisesta vuonna 2020.

Tulleet esitykset on käyty läpi konsernihallinnon henkilöstöohjauksessa ja kertapalkkio esitetään maksettavaksi 54:lle työntekijälle liitteen 1 mukaisesti. Kertapalkkion maksuperusteena ovat muun muassa koronatilanteeseen liittyvien erityistehtävien hoitaminen, digitaalisen työympäristön kehittäminen ja työntekijöiden joustaminen haastavissa työpaineita aiheuttaneissa tilanteissa.

Henkilöstöjohtajan delegointipäätöksen 8.9.2020 § 4 mukaisesti kansliapäällikkö päättää konsernihallinnon osalta KVTES:n, TS:n ja TTES:n soveltamisalalla mm. kielilisistä, kertapalkkioista, rekrytointilisästä ja tulospalkkiosta.

Liite 1Kertapalkkiot konsernihallinto 2020 (Suojattu, Tietosuojalain mukaan ei verkkojulkinen)

Liite 2Kertapalkkiota konsernihallinto 2020

Kansliapäällikkö Tuomas Heikkinen:

PäätösPäätin, että konsernihallinnossa kertapalkkiot maksetaan oheisen liitteen 1 mukaisesti.

Tuomas Heikkinen

kansliapäällikkö

 

OIkaisuvaatimusohjeet liitteenä

Jakelu

aoao henkilöt
tpvSarastia Oy
tiedKaupunginhallitus
tiedKonsernihallinto, asiakaspalvelu
tiedKonsernihallinto, asianhallinta
tiedKonsernihallinto, henkilöstöpalvelut
tiedKonsernihallinto, hyvinvointi ja työllisyys
tiedKonsernihallinto, IT-palvelut
tiedKonsernihallinto, johdon sihteeripalvelut
tiedKonsernihallinto, päätöksenteon tuki
tiedKonsernihallinto, talouspalvelut
tiedKonsernihallinto, viestintä
tiedMatkailun palvelukeskus
tiedTyöterveyshuolto
tpvXXXXX
tpvXXXXX
tpvXXXXX
tpvXXXXX
tpvXXXXX
tpvXXXXX
tpvXXXXX
tpvXXXXX
tpvXXXXX
tpvXXXXX
tpvXXXXX


Liitteet:

Konha § 47
Liite 1:Kertapalkkiot konsernihallinto 2020 (Suojattu, Tietosuojalain mukaan ei verkkojulkinen)
Liite 2:Kertapalkkiot konsernihallinto 2020