Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunginhallitus58617.12.20202

3646-2020 (07 02 01)

Päätösvallan siirtäminen poikkeuksellisiin opetusjärjestelyihin siirtymisen osalta

Tiivistelmä: -

Kh § 586

Johtava kaupunginsihteeri Ari-Pekka Korhonen:

Kaupunginhallitus päätti 30.10.2020 § 468 mm., että toimivalta poikkeuksellisiin opetusjärjestelyihin siirtymisestä siirretään sivistystoimialan toimialajohtajalle. Päätöksen mukaan toimivallan siirto on voimassa päätöksentekopäivästä vuoden 2020 loppuun saakka, taikka kunnes asiasta toisin päätetään.

Päätösvallan siirron perusteluna todettiin, että koronatilanne voi muuttua erittäin nopeasti, ja tästä syystä on erittäin tärkeää, että muuttuneeseen tilanteeseen voidaan reagoida ilman viivästystä.

Päätös tehtiin enimmillään vuoden 2020 loppuun asti voimassaolevana, koska perusopetuslain 20 a §:n 1 momentti oli päätöstä tehtäessä voimassa vuoden 2020 loppuun. Nyt perusopetuslain 20 a §:n 1 momentin voimassaoloa ollaan jatkamassa siten, että se on voimassa 31.7.2021 saakka.

Koska kaupunginhallituksen päätöksessä 30.10.2020 § 468 mainitut perusteet toimivallan siirrolle ovat edelleen olemassa ja koska perusopetuslain 20 a §:n 1 momentti on voimassa 31.7.2021 saakka, on edelleen tarkoituksenmukaista siirtää poikkeuksellisiin opetusjärjestelyihin siirtymisestä päättäminen sivistystoimialan toimialajohtajalle.

Kaupunginjohtaja Minna Arve:

EhdotusKaupunginhallitus päättää,

että toimivalta poikkeuksellisiin opetusjärjestelyihin siirtymisestä siirretään sivistystoimialan toimialajohtajalle ja

että tämä toimivallan siirto on voimassa 1.1.-31.7.2021, taikka kunnes asiasta toisin päätetään ehdolla, että eduskunta hyväksyy perusopetuslain 20 a §:n 1 momentin voimassaolon jatkamisen 31.7.2021 saakka.

Samalla kaupunginhallitus päättää, että sivistystoimialan toimialajohtajan delegoidun toimivallan perusteella tekemät päätökset tulee ilmoittaa kaupunginhallitukselle mahdollisen otto-oikeuden käyttämistä varten.

Lisäksi kaupunginhallitus päättää, että tämä päätös pannaan täytäntöön mahdollisista valituksista huolimatta.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

tpvSivistystoimiala