Turun kaupunki§Päätöspöytäkirja1
Konsernihallinto 
Kansliapäällikkö3726.11.2020 

694-2020 (02 06 00)

Kaupunginhallituksen eräiden kustannuspaikkojen ja niiden tilastollisten tilausten määrärahojen sekä nettositovien yksiköiden käyttövaltuudet

Talouspäällikkö Juhani Pärtty:

Konsernihallinnon hallinnonjärjestämispäätöksen 2 §:n mukaan kansliapäällikkö vastaa konsernihallinnon osalta toimialajohtajan yleistoimivallasta (hallintosääntö 45 §). Toimialajohtajan yleisenä tehtävänä on päättää konsernihallinnon osalta soveltuvin osin hallintosäännön 45 §:ssä mainituista asioista mm. vastata talouden järjestämisestä kuten määrärahojen käytöstä hallintosäännön ja talousarvion asettamissa puitteissa.

Esitän, että hallintosäännön 45 §:n perusteella kansliapäällikkö päättää myöntää kaupunginhallituksen eräiden kustannuspaikkojen käyttövaltuudet liitteen 1 mukaisesti. Menon hyväksyjän tulee noudattaa hallintosäännön 70 §:n määräyksiä hankintojen ja muiden taloudellisten sitoumusten tekemisestä.

Liitteessä mainituilla viranhaltijoilla on, ellei johtosäännöistä muuta johdu, menojen hyväksymisen lisäksi oikeus tehdä päätöksiä kaupungin sitoumuksista kustannuspaikan määrärahojen ja edellä mainittujen määräysten puitteissa. Kansliapäälliköllä on liitteessä mainittujen viranhaltijoiden lisäksi oikeus tehdä päätöksiä kaupungin sitoumuksista koskien kaikkia kaupunginhallituksen alaisia määrärahoja. 

Päätöksessä erikseen mainituista tilastollisista tilauksista on laadittava käyttösuunnitelma ennen menojen sitomista. Ennen suunnitelman vahvistamista hyväksyjän tulee hankkia kansliapäällikön etukäteissuostumus, jos sitoumuksen tai sopimuksen määrä ylittää 5.000 euroa. Suunnitelman vahvistamisen jälkeen hyväksyjä voi tehdä tätä suuremman sitoumuksen tai hankinnan.

Tämän päätöksen olisi tarkoituksenmukaista olla voimassa toistaiseksi, kunnes käytöstä tehdään korvaava päätös.

Liite 1Koonti määrärahojen käyttövaltuuksista

Kansliapäällikkö Tuomas Heikkinen:

PäätösPäätin hallintosäännön 45 §:n perusteella myöntää kaupunginhallituksen eräiden kustannuspaikkojen käyttövaltuudet liitteen 1 mukaisesti. Menon hyväksyjän tulee noudattaa hallintosäännön 70 §:n määräyksiä hankintojen ja muiden taloudellisten sitoumusten tekemisestä.

Liitteessä mainituilla viranhaltijoilla on, ellei johtosäännöistä muuta johdu, menojen hyväksymisen lisäksi oikeus tehdä päätöksiä kaupungin sitoumuksista kustannuspaikan määrärahojen ja edellä mainittujen määräysten puitteissa. Kansliapäälliköllä on liitteessä mainittujen viranhaltijoiden lisäksi oikeus tehdä päätöksiä kaupungin sitoumuksista koskien kaikkia kaupunginhallituksen alaisia määrärahoja. 

Alla erikseen mainituista tilastollisista tilauksista on laadittava käyttösuunnitelma ennen menojen sitomista. Ennen suunnitelman vahvistamista hyväksyjän tulee hankkia kansliapäällikön etukäteissuostumus, jos sitoumuksen tai sopimuksen määrä ylittää 5.000 euroa. Suunnitelman vahvistamisen jälkeen hyväksyjä voi tehdä tätä suuremman sitoumuksen tai hankinnan.

- 10007 Kh/Ohjelmakausien vastinrahoitus

- 400049 Kh/Johdon koulutus

- 400061 KH/Suurtapahtumat & muut tilaisuudet

- 400089 KH/Vetovoima ja kaupunkikeskusta

- 400092 Kh/Kilpailukykyohjelman hankkeet

- 401228 KH/Kasvukäytävä ja kaupunkikehittäminen

- 601987 Kh/Tietojohtaminen

- 602326 KH/Hyvinvointiohjelman hankkeet

- 602327 Kh/Seudulliset hankkeet

- 102769 Dipake-hanke

Tämä päätös kumoaa 11.9.2020 § 4 tehdyn päätöksen ja on voimassa toistaiseksi, kunnes käytöstä tehdään korvaava päätös.

Tuomas Heikkinen

kansliapäällikkö

Jakelu

tiedKaupunginhallitus
tiedKonsernihallinto, johdon tuki
tiedKonsernihallinto, järjestämistoiminto
tiedKonsernihallinto, yhteiset palvelut
tiedMatkailun palvelukeskus
tiedTyöllisyyspalvelukeskus
tiedTyöterveyshuolto


Liitteet:

Konha § 37
Liite 1:Koonti määrärahojen käyttövaltuuksista