Turun kaupunki§Päätöspöytäkirja1
Konsernihallinto 
Kansliapäällikkö3423.11.2020 

11242-2019 (02 05 01)

Turun kaupunkilähetys ry:n kohdennetun erityisavustuksen käyttöajan siirto

Hallintokoordinaattori Joonas Petäjäniemi:

Kaupunginhallitus hyväksyi 30.3.2020 § 135 Turkupaketin ja linjasi, että vuodelle 2020 myönnettyjä avustuksia ei peritä takaisin poikkeusolojen aikana eikä niiden päätyttyä, mikäli avustuksen käyttötarkoitusta on tarvittaessa muutettu tai käyttöaikaa pidennetty. Lisäksi päätettiin, että avustuksen käyttötarkoituksen muuttamisesta ja käyttöajan pidentämisestä enintään vuodella päättää toimialajohtaja kirjallisen hakemuksen perusteella.

Koronaviruksen aiheuttama poikkeustilanne aiheuttaa merkittävät vaikutukset yritysten ja kolmannen sektorin toimijoiden toimintaan. Erityisesti pienillä toimijoilla tilanne voi aiheuttaa akuutin kassakriisin. Kaupunginhallituksen hyväksymällä Turkupaketilla mahdollistetaan elinkeinoelämän ja kolmannen sektorin toimintaedellytysten helpottaminen kaupungin osalta.

Kohdennetulla erityisavustuksella tuetaan pääsääntöisesti tapahtumia, toimintoja ja muita kertaluonteisia kohteita, jotka eivät sisälly yhdistyksen toimintasuunnitelmaan. Lisäksi avustusta voidaan myöntää yllättäviin ja / tai toimintavuoden aikana ilmeneviin yksittäisiin, pienimuotoisiin hankintoihin.

Turun kaupunkilähetys ry:lle on myönnetty kohdennettua erityisavustusta johtavan kaupunginsihteerin päätöksellä 10.2.2020 § 2 konserttitilaisuutta varten. Vallitsevien pandemiasuositusten vuoksi yhdistys katsoo, ettei kykene toteuttamaan avustettavaa tapahtumaa vuonna 2020. Yhdistys hakee tapahtumalle käyttöajan pidentämistä vuodella (liite 1).

Liite 1Hakemus käyttöajan pidentämisestä

Kansliapäällikkö Tuomas Heikkinen:

PäätösPäätin, että Turun kaupunkilähetys ry:lle 10.2.2020 § 2 myönnetyn kohdennetun erityisavustuksen käyttöaikaa pidennetään vuoden 2021 loppuun asti

Päätös pannaan täytäntöön lainvoimaa odottamatta.

 

Tuomas Heikkinen

kansliapäällikkö

Jakelu

aoTurun kaupunkilähetys ry, Åbo Stadsmission rf
tiedAvustustoimikunta
tiedKaupunginhallitus
tiedXXXXX
tiedXXXXX


Liitteet:

Konha § 34
Liite 1:Hakemus käyttöajan pidentämisestä