Turun kaupunki§Päätöspöytäkirja1
Konsernihallinto 
Kansliapäällikkö3123.11.2020 

11240-2019 (02 05 01)

TUTO:n peruskorjaus- ja kunnostusavustuksen käyttöajan siirto

Hallintokoordinaattori Joonas Petäjäniemi:

Kaupunginhallitus hyväksyi 30.3.2020 § 135 Turkupaketin ja linjasi, että vuodelle 2020 myönnettyjä avustuksia ei peritä takaisin poikkeusolojen aikana eikä niiden päätyttyä, mikäli avustuksen käyttötarkoitusta on tarvittaessa muutettu tai käyttöaikaa pidennetty. Lisäksi päätettiin, että avustuksen käyttötarkoituksen muuttamisesta ja käyttöajan pidentämisestä enintään vuodella päättää toimialajohtaja kirjallisen hakemuksen perusteella.

Koronaviruksen aiheuttama poikkeustilanne aiheuttaa merkittävät vaikutukset yritysten ja kolmannen sektorin toimijoiden toimintaan. Erityisesti pienillä toimijoilla tilanne voi aiheuttaa akuutin kassakriisin. Kaupunginhallituksen hyväksymällä Turkupaketilla mahdollistetaan elinkeinoelämän ja kolmannen sektorin toimintaedellytysten helpottaminen kaupungin osalta.

Kohdennetulla erityisavustuksella tuetaan pääsääntöisesti tapahtumia, toimintoja ja muita kertaluonteisia kohteita, jotka eivät sisälly yhdistyksen toimintasuunnitelmaan. Lisäksi avustusta voidaan myöntää yllättäviin ja / tai toimintavuoden aikana ilmeneviin yksittäisiin, pienimuotoisiin hankintoihin. Osa kohdennetuista erityisavustuksista myönnetään yhdistysten omistamien kiinteistöjen ja huoneistojen kunnossapitoon ja peruskorjaukseen. Näillä peruskorjaus- ja kunnostusavustuksilla voidaan rahoittaa korkeintaan puolet toteutuneista korjauskustannuksista.

Turun Toverit ry:lle on myönnetty peruskorjaus- ja kunnostusavustusta johtavan kaupunginsihteerin päätöksellä 17.06.2020 § 6 Uittamon lavan kunnostustöihin. Pandemiasta johtuvan huonon taloudellisen tilanteen vuoksi korjauksia ei pystytty toteuttamaan aikataulussa vuonna 2020. Yhdistys hakee avustuksen siirtoa vuodelle 2021 (liite 1).

Liite 1Hakemus käyttöajan pidentämisestä

Kansliapäällikkö Tuomas Heikkinen:

PäätösPäätin, että Turun Toverit ry:lle 17.06.2020 § 6 myönnetyn peruskorjaus- ja kunnostusavustuksen käyttöaikaa pidennetään vuoden 2021 loppuun asti.

Päätös pannaan täytäntöön lainvoimaa odottamatta.

 

Kansliapäällikkö Tuomas Heikkinen

Jakelu

aoTurun Toverit ry
tiedAvustustoimikunta
tiedKaupunginhallitus
tiedXXXXX
tiedXXXXX


Liitteet:

Konha § 31
Liite 1:Hakemus käyttöajan pidentämisestä (Rakennusperinteen ystävät ry)