Turun kaupunki§Päätöspöytäkirja1
Konsernihallinto 
Kansliapäällikkö1722.10.2020 

11145-2020 (01 01 00, 01 01 01)

Palveluasiantuntijan toimen perustaminen konsernihallinnon yhteisten palveluiden hankintojen kuljetusvastuualueelle ja toimen täyttäminen

Hankintapäällikkö Susanna Sarvanto-Hohtari:

Konsernihallinnon hallinnon järjestämispäätöksen (kaupungin johtajan päätös 28.8.2020 § 216) mukaan yhteisiin palveluihin kuuluu mm. hankintapalvelut. Järjestämispäätöksen mukaan hankintapalveluiden tehtävä on Turun kaupungin hankintaprosessin sekä hankintojen kehittäminen, ohjaus ja seuranta hankintastrategian mukaisesti, Turun kaupungin konserniyhteisöjen toimeksiantoihin perustuvien hankintojen ja seudullisten kynnysarvon ylittävien tavara- ja palveluhankintojen kilpailuttaminen sekä osto- ja tilausprosessien asiantuntijatehtävät. Lisäksi hankintapalvelu vastaa hyvinvointitoimialan asiakas-, potilas- ja ryhmäkuljetuksien toteuttamisesta ja hallinnoinnista, koulukuljetusten hallinnoinnista sekä Turun kaupungin ajoneuvohallinnasta.

Hankintapalveluissa on järjestämispäätöksen nojalla kolme vastuualuetta: hankinnat, kuljetuspalvelut sekä osto- ja tilauspalvelut.

Järjestämispäätöksen nojalla Turun kaupungin ajoneuvohallinta on keskitetty hankintapalveluihin ja sen tarkoituksenmukainen sijoittumispaikka on kuljetuspalvelut -vastuualue.

Keskitetty ajoneuvohallinta edellyttää, että ajoneuvohallinnan tehtäviä ei hoideta hajautetusti vaan että osaaminen keskitetään ja että tehtävälle on vakanssi. Palvelusasiantuntijan päävastuulla on Turun kaupungin keskitetyn ajoneuvohallinnan kehittäminen ja ylläpito. Asiantuntijan tehtävänä on muun muassa hallinnoida kaupungin ajoneuvokalustoa, ohjeistaa ajoneuvoihin liittyvissä kysymyksissä, valvoa toimintaa, vastata ajoneuvohallintaan liittyvistä selvitys-, suunnittelu- ja valmistelutehtävistä sekä osallistua kilpailutuksiin asiantuntijan roolissa.

Toimen perustamisen jälkeen esitän, että toimi täytetään sisäisin järjestelyin ottamalla siihen nykyinen autonkuljettaja-vahtimestarin vakanssin hoitaja (vakanssi 000177). Perustaminen ei siten lisäisi kaupunkitasoista työvoiman käyttöä. Tehtävän vaativuus vertautuu vaativuustasoltaan hankintapalveluiden palveluasiantuntijoiden ja ratkaisuasiantuntijoiden väliselle vaativuustasolle. Tämän perusteella tehtäväkohtainen palkka olisi 2 500 euroa kuukaudessa.

Esitän, että konsernihallinnon yhteisten palveluiden hankintapalveluiden kuljetusvastuualueelle perustetaan 1.11.2020 lukien palveluasiantuntijan toimi, jonka kelpoisuusvaatimuksena on soveltuva ammattikorkeakoulututkinto, aiempi opistoasteinen tutkinto tai soveltuva ammatillinen tutkinto sekä riittävä tehtävään soveltuva työkokemus ja, että toimen tehtäväkohtainen palkka on 2 500 euroa kuukaudessa, ja että perustettava toimi saadaan täyttää sisäisin järjestelyin ilman erillistä palkkauslupaa.

Lisäksi esitän, että autonkuljettaja-vahtimestari XXXXX kanssa voidaan tehdä työsopimus perustettavan palveluasiantuntijan toimeen 1.11.2020 lukien.

Henkilöstöjohtaja Sinikka Valtonen ja palvelussuhdepäällikkö Urpo Matilainen 7.10.2020:

Hankintapäällikkö Susanna Sarvanto-Hohtari on esittänyt, että konsernihallinnon yhteisten palveluiden palvelualueen hankintapalvelut -yksiköön perustetaan 1.11.2020 lukien palveluasiantuntijan työsopimussuhteinen toimi.

Uusi palveluasiantuntijan toimi tarvitaan, jotta hankintapalveluiden vastuulle määrättyyn Turun kaupungin ajoneuvohallintaan liittyvät tehtävät saadaan hoidettua.

Esityksen mukaan keskitetty ajoneuvohallinta edellyttää, että ajoneuvohallinnan tehtäviä ei hoideta hajautetusti vaan että osaaminen keskitetään ja että tehtävää varten perustetaan uusi palveluasiantuntijan toimi.

Palvelusasiantuntijan päävastuulla on Turun kaupungin keskitetyn ajoneuvohallinnan kehittäminen ja ylläpito. Asiantuntijan tehtävänä on muun muassa hallinnoida kaupungin ajoneuvokalustoa, ohjeistaa ajoneuvoihin liittyvissä kysymyksissä, valvoa toimintaa, vastata ajoneuvohallintaan liittyvistä selvitys-, suunnittelu- ja valmistelutehtävistä sekä osallistua kilpailutuksiin asiantuntijan roolissa.

Hankintapäällikkö Sarvanto-Hohtari on lisäksi esittänyt, että perustettava toimi täytetään ottamalla toimeen autonkuljettaja-vahtimestarin toimen (vakanssinumero 000177) hoitaja XXXXX Jos toimen täyttäminen tehdään esitetyllä tavalla ei toimen perustaminen lisää kaupunkitasoista työvoiman käyttöä.

Kaupunginjohtajan päätöksen 28.8.2020 § 216 mukaan palvelualueiden yksiköiden johtajat ottavat omien yksikköjensä henkilöstön, täyttöluvan myöntää kansliapäällikkö. Toimen perustamista koskevan päätöksen jälkeen hankintapäällikön tulee tehdä työsopimus autonkuljettaja-vahtimestari XXXXX kanssa ja Haikolan tulee irtisanoutua vanhasta toimestaan.

Hankintapäällikön näkemyksen mukaan uuden toimen tehtävän vaativuus vertautuu vaativuustasoltaan hankintapalveluiden palveluasiantuntijoiden ja ratkaisuasiantuntijoiden väliselle vaativuustasolle. Tällä perusteella toimen tehtäväkohtaiseksi palkaksi on esitetty 2 500 euroa kuukaudessa.

Esitetyn tehtäväkohtaisen palkan voidaan katsoa olevan linjassa hankintapalveluiden vastaavan vaativuustason työtehtävissä maksettavien palkkojen kanssa, eikä konsernihallinnon henkilöstöyksiköllä ole huomauttamista perustettavaksi esitetyn toimen tehtäväkohtaisesta palkasta.

Hankintapäällikkö on esittänyt, että perustettavan toimen kelpoisuusvaatimukseksi vahvistetaan soveltuva korkeakoulututkinto, aiempi opistoasteinen tutkinto tai soveltuva ammatillinen tutkinto ja riittävä tehtävään soveltuva työkokemus. Konsernihallinnon henkilöstöyksiköllä ei ole huomautettavaa perustettavaksi esitetyn toimen kelpoisuusvaatimuksen osalta.

Perustettavaksi esitetyn toimen toiminnallisen tarpeen osalta konsernihallinnon henkilöstöyksiköllä ei ole perusteita lausua toisin hankintapäällikön esityksen kanssa.

Kansliapäällikkö Tuomas Heikkinen:

PäätösPäätin, että

-        Turun kaupunkiin, ensimmäisenä sijoituspaikkana konsernihallinto yhteiset palvelut -palvelualueen hankintapalvelut -yksikkö perustetaan 1.11.2020 lukien palveluasiantuntijan toimi, jonka tehtäväkohtainen palkka on 2.500 €/kk (KVTES/hinnoittelematon) ja jonka kelpoisuusvaatimuksena on soveltuva ammattikorkeakoulututkinto, aiempi opistoasteinen tutkinto tai soveltuva ammatillinen tutkinto sekä riittävä tehtävään soveltuva työkokemus,

-        että perustettava toimi voidaan täyttää tekemällä työsopimus autonkuljettaja-vahtimestari XXXXX kanssa ja,

-        että palvelussuhdetta varten tarvittavat määrärahat siirretään 1.11.2020 lukien yhteiset palvelut palvelualueen yleishallintopalvelut yksiköstä hankintapalvelut yksikköön

 

Tuomas Heikkinen

kansliapäällikkö

 

Oikaisuvaatimusohjeet liitteenä

Jakelu

tiedKaupunginhallitus
tpvKonsernihallinto, henkilöstöpalvelukeskus
tiedKonsernihallinto, henkilöstöpalvelut
tiedKonsernihallinto, kuljetuspalvelut
aoXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX