Turun kaupunki§Päätöspöytäkirja1
Konsernihallinto 
Kaupunginjohtaja22311.09.2020 

745-2019 (02 05 01)

Mannerheimin Lastensuojeluliiton Varissuon paikallisyhdistys ry:n avustuksen käyttötarkoituksen muutos

Hallintokoordinaattori Tanja Tuominen 31.8.2020:

Kaupunginhallitus hyväksyi 30.3.2020 § 135 nk. Turkupaketin, jonka tarkoituksena on helpottaa elinkeinoelämän sekä kolmannen sektorin toimintaedellytyksiä koronaviruksen aiheuttamassa poikkeustilanteessa.

Yhteisöille myönnettyjen avustusten osalta tarkennettiin, ettei vuodelle 2020 myönnettyjä avustuksia peritä takaisin, mikäli avustuksen käyttötarkoitusta on muutettu tai käyttöaikaa pidennetty. Turkupaketin mukaisesti käyttöaikaa voidaan pidentää enintään vuodella. Käyttötarkoituksen tai -ajan muutoksista avustuksen saajan tulee tehdä kirjallinen hakemus, joka toimitetaan avustusjärjestelmään kyseisen avustushakemuksen liitetiedostoihin. Käyttötarkoituksen muutoksesta ja avustuksen käyttöajan pidentämisestä päättää toimialajohtaja. Muuten noudatetaan pääasiallisesti kaupungin yleisiä avustusohjeita ja toimialakohtaisia avustusperiaatteita.

Mannerheimin Lastensuojeluliiton Varissuon Paikallisyhdistys ry on anonut avustuksen käyttötarkoitukseen muutosta liitteen 1 mukaisesti johtavan kaupunginsihteerin 24.9.2019 § 6 päätöksellä myönnettyyn 600€ kohdennettuun erityisavustukseen vuodelle 2020 Kokkikurssi eri kulttuureista -kerhon toteutukseen.

Liite 1Mannerheimin Lastensuojeluliiton Varissuon Paikallisyhdistys ry avustuksen käyttöajan muutos kohdennettuun erityisavustukseen 24.9.2019 § 6

PäätösPäätin, että Mannerheimin Lastensuojeluliiton Varissuon Paikallisyhdistys ry avustuksen käyttötarkoitusta muutetaan liitteen 1 mukaisesti.

 

Minna Arve

kaupunginjohtaja

 

Oikaisuvaatimusohje liitteenä

Jakelu

aoMannerheimin Lastensuojeluliiton Varissuon paikallisyhdistys ry
tiedAvustustoimikunta
tiedKaupunginhallitus
tiedXXXXX
tpvXXXXX


Liitteet:

Konha § 223
Liite 1:Mannerheimin Lastensuojeluliiton Varissuon Paikallisyhdistys ry avustuksen käyttöajan muutos kohdennettuun erityisavustukseen 24.9.2019 § 6