Turun kaupunki§Päätöspöytäkirja1
Konsernihallinto 
Loppupvm 22.8.2021, Kaupunginjohtaja20727.08.2020 

11235-2019 (02 05 01)

Runosmäen Eläkkeensaajat ry:n avustuksen käyttötarkoituksen muutos

Hallintokoordinaattori Tanja Tuominen 22.6.2020:

Kaupunginhallitus hyväksyi 30.3.2020 § 135 nk. Turkupaketin, jonka tarkoituksena on helpottaa elinkeinoelämän sekä kolmannen sektorin toimintaedellytyksiä koronaviruksen aiheuttamassa poikkeustilanteessa.

Yhteisöille myönnettyjen avustusten osalta tarkennettiin, ettei vuodelle 2020 myönnettyjä avustuksia peritä takaisin, mikäli avustuksen käyttötarkoitusta on muutettu tai käyttöaikaa pidennetty. Turkupaketin mukaisesti käyttöaikaa voidaan pidentää enintään vuodella. Käyttötarkoituksen tai -ajan muutoksista avustuksen saajan tulee tehdä kirjallinen hakemus, joka toimitetaan avustusjärjestelmään kyseisen avustushakemuksen liitetiedostoihin. Käyttötarkoituksen muutoksesta ja avustuksen käyttöajan pidentämisestä päättää toimialajohtaja. Muuten noudatetaan pääasiallisesti kaupungin yleisiä avustusohjeita ja toimialakohtaisia avustusperiaatteita.

Runosmäen eläkkeensaajat ry on anonut avustuksen käyttötarkoitukseen muutosta liitteen 1 mukaisesti kaupunginjohtajan 10.2.2020 § 40 päätöksellä myönnettyyn 2.000€ yleishyödyllisen yhdistyksen toiminta-avustukseen vuodelle 2020.

Liite 1            Runosmäen eläkkeensaajat ry:n muutoshakemus vuoden 2020 toiminta-avustukseen

Kaupunginjohtaja Minna Arve:

PäätösPäätin, että Runosmäen Eläkkeensaajat ry:n avustuksen käyttötarkoitusta muutetaan liitteen 1 mukaisesti.

 

Minna Arve

kaupunginjohtaja

 

Oikaisuvaatimusohje liitteenä

 

Jakelu

aoRunosmäen Eläkkeensaajat ry
tiedAvustustoimikunta
tiedKaupunginhallitus
tiedXXXXX
tpvXXXXX


Liitteet:

Konha § 207
Liite 1:Runosmäen Eläkkeensaajat ry:n muutoshakemus vuoden 2020 toiminta-avustukseen