Turun kaupunki§Päätöspöytäkirja1
Konsernihallinto 
Kaupunginjohtaja18502.07.2020 

4569-2020 (02 06 01, 09 06 00)

Vuokravapautuksen myöntäminen Compass Group Oy:lle

Konsernihallinto, lakiasiat, kaupunginlakimies Riikka Lehtimäki 30.6.2020:

Asian tausta ja aikaisemmat päätökset

Maan hallitus on antanut valmiuslain käyttöönottoasetuksen eduskunnalle tiistaina 17. maaliskuuta 2020. Turun kaupunginhallitus on käsitellyt 30.3.2020 § 135 Turkupakettia, eli Turun kaupungin toimenpiteitä elinkeinoelämän ja kolmannen sektorin toimintaedellytysten helpottamiseksi koronaviruksen aiheuttamassa poikkeustilanteessa. Turkupaketin yhteydessä on vuokrien osalta päätetty, että Turun kaupungin vuokralaisen erillisestä pyynnöstä vuokranmaksua voidaan siirtää kolmella (3) kuukaudella ja siirretyille vuokrille laaditaan yksilöllinen maksuaikataulu takaisinmaksusopimuksineen enintään 24 kuukauden takaisinmaksuajalla. Kaupungin suljettavaksi määräämissä kulttuuri- ja liikuntalaitoksissa vapaa-aikatoimialan vuokralaisina olevien yrittäjien vuokrasopimusten vuokraa ei peritä siltä ajalta, kun kaupunki on määrännyt tilat suljettavaksi.

Turun kaupunginhallitus on 14.4.2020 § 152 käsitellyt Turkupakettiin liittyviä vuokria koskevia toimenpiteitä elinkeinoelämän ja kolmannen sektorin toimintaedellytysten helpottamiseksi koronaviruksen aiheuttamassa poikkeustilanteessa. Kaupunginhallitus päätti, että päätöksessä määritellyille vuokralaisille myönnetään vapautus vuokranmaksusta 1.4.2020 lukien 31.5.2020 saakka kuitenkin enintään valmiuslain käyttöönottoasetusten ja soveltamisasetusten voimassaolon ajaksi.

Maksuvapautuksen edellytysten arviointiin vaikuttavia seikkoja ovat olleet:

-       vuokralainen on yksityisen sektorin yritysvuokralainen tai kolmannen sektorin toimija,

-       toimialaan kohdistuu viranomaisen päätöksestä johtuva toimintakielto tai merkittävä rajoitus ja

-       viranomaisen päätöksestä johtuvasta toimintakiellosta tai merkittävästä rajoituksesta aiheutuva vaikutus vuokralaisen toimintaan kokonaisuudessaan.

Samalla kaupunginhallitus päätti, että koronaviruksesta johtuvasta poikkeustilanteeseen perustuvista vuokranalennukista päättää Turun kaupunginjohtaja 31.8.2020 asti siten, että vapautus vuokranmaksusta voi kestää käyttöönottoasetusten ja soveltamisasetusten voimassaolon ajan tai kyseistä toimialaa koskevan aukiolorajoituksen ajan.

Vuokravapautusten myöntäminen ja taloudelliset vaikutukset

Ensimmäisen Turkupaketin (30.3.2020 § 135) perusteella on seuraaville kaupungin suljettavaksi määräämissä kulttuuri- ja liikuntalaitoksissa vapaa-aikatoimialan vuokralaisina oleville vuokralaisille myönnetty vuokravapaus:

-      Tmi Ari Alonen, huhtikuun vuokra,

-      Kahvila Impivaara huhtikuun vuokra,

-       Turun Keilailuliitto Ry (Kupittaan kahvio), huhti- ja toukokuun vuokra

Yhteissummaltaan 7 439,14 euroa (alv 0%)

Kaupunginhallitus päätti 14.4.2020 § 152, että seuraaville vuokralaisille myönnetään vapautus vuokranmaksusta 1.4.2020 lukien 31.5.2020 saakka kuitenkin enintään valmiuslain käyttöönottoasetusten ja soveltamisasetusten voimassaolon ajaksi:

-       päätöksen liitteen 1 ravintoloiden ulkotarjoilualueiden vuokralaiset ja ravintolalaivat,

-       päätöksen liitteen 2 Kauppahallin yrittäjät ja kahvila- ja ravintolayrittäjät. Vuokravapautusta ei kuitenkaan myönnetä ajanjaksolta, jona toiminta on ollut suljettuna muun kuin valtioneuvoston asetuksen (M 15/2020 vp) vuoksi ja

-       ravintolat, joiden toiminnan Turun kaupunki on kieltänyt valmiuslain käyttöönottoasetusten ja soveltamisasetusten perusteella ja jotka eivät kuulu yllä mainittuihin vuokralaisiin. Näiden osalta vuokranvapautus koskee ajanjaksoa, jona toiminta on kaupungin määräyksestä keskeytetty.

Liitteessä 1 olevia vuokralaisia on yhteensä 62 kappaletta. Näiden osalta vuokrahelpotusten taloudellinen vaikutus on yhteensä 17.808,33 euroa kuukaudessa (alv 0%).

Liitteessä 2 olevia vuokralaisia on yhteensä 46 kappaletta. Näiden osalta vuokrahelpotusten taloudellinen vaikutus on yhteensä 66.196,59 euroa kuukaudessa (alv 0%).

Vuokralaisen vaatimus perusteluineen ja taloudellinen vaikutus

Compass Group Oy (jäljempänä Compass) on 8.4.2020 päivätyllä kirjeellä pyytänyt Turun kaupungilta vuokrahelpotuksia Mäntymäen valmistuskeittiön ja kahvilatilojen osalta. Perusteluna vaatimukselleen yhtiö esittää, että henkilöstöravintolan kävijämäärä on alle puolet normaalitasosta, kokous- ja edustustarjoilu on käytännössä loppunut ja kahvilan tuotto nollatasoa supistetuista aukioloajoista huolimatta. Kahvilapalvelu on kuitenkin haluttu tarjota hoitohenkilökunnan ja potilaiden jaksamista ajatellen.

Compass esittää Mäntymäen sairaalan valmistuskeittiön (sopimuksessa 2.10.2017 vuokran määrä 29.298,08€/kk alv. 0%), sekä Mäntymäen sairaalan kahvilan (sopimuksessa 2.10.2017 vuokran määrä 4.016€/kk alv. 0%)  osalta vuokran kohtuullistamista 50%:lla huhtikuun alusta heinäkuun loppuun saakka.

Liinahaan keittiön osalta (sopimuksessa 1.8.2019 vuokran määrä 3.700€/kk alv. 0%) Compass esittää nollavuokraa remontin keston ajalta keittiön ollessa kokonaan pois käytöstä lattiaremontin vuoksi. Remontti alkoi 9.3 ja päättynee arviolta toukokuun loppuun mennessä. Compass esittää nollavuokraa ajalle maaliskuu-toukokuu.

Kaupunki on kohteessa välivuokranantajana, koska Turun kaupunki myi kohteet vuoden 2019 alussa toteutetulla osakekaupalla Hemsölle. Kaupunki on esittänyt vuokralaisen vaatimuksen edelleen vuokranantajalleen Hemsölle.  Hemsö on ilmoittanut, että se voi tulla vastaan Mäntymäen valmistuskeittiön ja kahvilan osalta 30%:lla vaatimuksessa ilmoitetusta vuokrasta ja Liinahaan osalta vuokranalennus hyväksyttiin täysimääräisenä. Liinahaan osalta on todettava, että vaatimuksen peruste ei ole poikkeusolosuhteista johtunut liikevaihdon vähentyminen vaan peruste on kohteessa suoritettu korjaustyö, jonka johdosta tilat ovat tilapäisesti keittiön osalta pois käytöstä.

Kaupunginhallituksen ns. Turkupaketin linjausten mukaisesti esitämme, että kaupunki osallistuisi vuokrahelpotukseen esitetyn kahvilatilan osalta jäljelle jäävältä 20% osuudelta eli 803,2€/kk x3 (huhti-kesäkuu) yhteensä 2.409,6 €.

Vuokrahelpotus toteutettaisiin hyvityslaskulla jälkikäteen seuraavan laskutuksen yhteydessä ja Liinahaan vanhainkodin remontin osalta hyvityslaskuna, kun remontti on valmistunut.

Kyseessä olevasta tapauksesta ei voida johtaa linjauksia muihin vastaaviin tapauksiin, koska tässä tapauksessa Turun kaupunki toimii kohteessa välivuokranantajana ja viime kädessä päätös vuokrahelpotuksien antamisesta perustuu Päävuokranantajan myöntämään vuokrahelpotukseen.

Kahvilan osalta kaupunginhallituksen linjaus oli, että vuokravapautuksia voidaan myöntää aloille, joille kohdistuu valtioneuvoston rajoitustoimenpiteitä, kuitenkin enintään rajoitustoimenpiteiden keston ajaksi. Tämän perusteella esitetään, että kaupunki osallistuisi osaltaan vuokrahelpotuksen myöntämiseen Mäntymäen kahvilatilan osalta 20 %:lla huhtikuun alusta rajoitusten voimassaolon päättymiseen asti.

Kaupunginjohtaja Minna Arve:

PäätösPäätin myöntää Compass Group Oy:lle Mäntymäen sairaalan valmistuskeittiön (sopimuksessa 2.10.2017 vuokran määrä 29.298,08€/kk alv. 0%), sekä Mäntymäen sairaalan kahvilan (sopimuksessa 2.10.2017 vuokran määrä 4.016€/kk alv. 0%) osalta vuokraan  30%:n vuokrahelpotuksen valtioneuvoston rajoitustoimenpiteiden (ravintola- ja kahvilatoimintaan liittyvät rajoitukset) johdosta huhtikuun 2020 alusta heinäkuun loppuun 2020 saakka, edellytyksellä, että Turun kaupunki saa vastaavan helpotuksen vuokranantajaltaan Turun seudun sosiaali- ja terveyspalvelukiinteistöt Oy:ltä. Vuokrahyvitys tapahtuu jälkikäteen tehtävällä vuokrahyvityslaskulla.

Päätin lisäksi, että Turun kaupunki myöntää Compass Group Oy:lle 20% vuokrahelpotuksen Mäntymäen kahvilatilan osalta huhtikuun 2020 alusta kesäkuun 2020 loppuun, kuitenkin enintään valtioneuvoston ravintoloihin kohdistuvien rajoitustoimenpiteiden keston ajaksi.

Liinahaan keittiön osalta (sopimuksessa 1.8.2019 vuokran määrä 3.700€/kk alv. 0%) yhtiölle myönnetään vuokravapautus keittiöremontin keston ajalta, keittiön ollessa kokonaan pois käytöstä lattiaremontin vuoksi. Vuokrahyvitys tapahtuu jälkikäteen tehtävällä hyvityslaskulla.

 

Minna Arve

kaupunginjohtaja

 

Oikaisuvaatimusohje liitteenä

Jakelu

aoCompass Group FS Finland Oy
tiedKaupunginhallitus
tiedKonsernihallinto, lakiasiat
tpvTilapalvelukeskus
tiedXXXXX
tiedXXXXX