Turun kaupunki§Päätöspöytäkirja1
Konsernihallinto 
Loppupvm 22.8.2021, Kaupunginjohtaja16316.06.2020 

4569-2020 (02 06 01, 09 06 00)

Vuokravapautuksen myöntäminen Taito Varsinais-Suomi ry

Kaupunginlakimies Petra Einiö 11.6.2020:

Asian tausta ja aikaisemmat päätökset

Maan hallitus on antanut valmiuslain käyttöönottoasetuksen eduskunnalle tiistaina 17. maaliskuuta 2020. Turun kaupunginhallitus on käsitellyt 30.3.2020 § 135 Turkupakettia, eli Turun kaupungin toimenpiteitä elinkeinoelämän ja kolmannen sektorin toimintaedellytysten helpottamiseksi koronaviruksen aiheuttamassa poikkeustilanteessa. Turkupaketin yhteydessä on vuokrien osalta päätetty, että Turun kaupungin vuokralaisen erillisestä pyynnöstä vuokranmaksua voidaan siirtää kolmella (3) kuukaudella ja siirretyille vuokrille laaditaan yksilöllinen maksuaikataulu takaisinmaksusopimuksineen enintään 24 kuukauden takaisinmaksuajalla. Kaupungin suljettavaksi määräämissä kulttuuri- ja liikuntalaitoksissa vapaa-aikatoimialan vuokralaisina olevien yrittäjien vuokrasopimusten vuokraa ei peritä siltä ajalta, kun kaupunki on määrännyt tilat suljettavaksi.

Turun kaupunginhallitus on 14.4.2020 § 152 käsitellyt Turkupakettiin liittyviä vuokria koskevia toimenpiteitä elinkeinoelämän ja kolmannen sektorin toimintaedellytysten helpottamiseksikoronaviruksen aiheuttamassa poikkeustilanteessa. Kaupunginhallitus päätti, että päätöksessä määritellyille vuokralaisille myönnetään vapautus vuokranmaksusta 1.4.2020 lukien 31.5.2020 saakka kuitenkin enintään valmiuslain käyttöönottoasetusten ja soveltamisasetusten voimassaolon ajaksi.

Maksuvapautuksen edellytysten arviointiin vaikuttavia seikkoja ovat olleet:

- vuokralainen on yksityisen sektorin yritysvuokralainen tai kolmannen sektorin toimija,

- toimialaan kohdistuu viranomaisen päätöksestä johtuva toimintakielto tai merkittävä rajoitus ja

- viranomaisen päätöksestä johtuvasta toimintakiellosta tai merkittävästä rajoituksesta aiheutuva vaikutus vuokralaisen toimintaan kokonaisuudessaan.

Samalla kaupunginhallitus päätti, että koronaviruksesta johtuvasta poikkeustilanteeseen perustuvista vuokranalennukista päättää Turun kaupunginjohtaja 31.8.2020 asti siten, että vapautus vuokranmaksusta voi kestää käyttöönottoasetusten ja soveltamisasetusten voimassaolon ajan tai kyseistä toimialaa koskevan aukiolorajoituksen ajan.

Vuokravapautuksen myöntäminen

Taito Varsinais-Suomi ry (jäljempänä ”Taito”) on vuokrannut Turun kaupungilta Vanhan Suurtorin 3 tiloja osoitteessa Uudenmaankatu 1. Katutason 185 m2:n suuruisessa tilassa toimii taitokeskus sekä Taito Shop -kauppa (54 m2). Kuukausivuokran määrä on 2065,90 euroa (alv 0 %). Kolmannen kerroksen tila on pienempi ja sen kuukausi vuokra on 409,12 euroa (alv 0 %). Tämän tilan vuokrasopimuksen Taito on irtisanonut päättyväksi toukokuun loppuun. Kolmannen kerroksen tilat ovat toimineet sekä galleria- että kurssitilana.

Taito on esittänyt kirjallisen vuokravapausanomuksen 25.5.2020 Turun kaupungille. Anomuksesta ei ole käynyt ilmi, mitä kohteita ja mitä ajanjaksoa vapautuspyyntö koskee. Kaupunki on pyytänyt lisäselvitystä asiaan 1.6.2020. Taito on toimittanut lisäselvityksen 5.6.2020. Tämän jälkeen Taitolta on edelleen pyydetty tarkennusta vapautuspyyntöön 8.6.2020 ja siihen on saatu vastaus samana päivänä.

Pyynnössään Taito toteaa, että he ovat joutuneet ajamaan alas toimintansa heti maaliskuun puolivälissä. Taito joutui perumaan kaikki vapaan sivistystyön lähikoulutukset valtioneuvoston linjausten mukaisesti. Taiton koko toiminta on ollut mitä suurimmissa määrin lähiopetusta ja iso osa Taiton asiakkaista kuuluu riskiryhmään. Käsityökursseja ja kutomotoimintaa ei ole ollut mahdollista toteuttaa etänä annetuissa aikaraameissa. Taitolla ei ole ollut tuloja maaliskuun puolivälin jälkeen. Kesän aikana Taito pystyy toteuttamaan ainoastaan lasten kesäkässät viikoilla 23 ja 24. Tavoite on, että Taito saisi toimintansa käyntiin syyskaudella.

Hallitus antoi maaliskuussa vahvan suosituksen kolmannen sektorin toimijoille sulkea yleisötilat. Lisäksi riskiryhmään kuuluville henkilöille annettiin vahva suoritus pysytellä eristyksessä. Taito sulki ovensa Suomen hallituksen tekemän linjauksen mukaisesti taitokeskuksen, mutta myös kaupan osalta.

Taito on kolmannen sektorin toimija ja sen toimintaan on kohdistunut hallituksen rajoitus ajalla 16.3.-31.5.2020. Rajoitus on johtanut siihen, ettei Taitoa ole voinut jatkaa toimintaansa ja siten kassavirta on rajoitusten vuoksi loppunut. Katutason tilassa toiminut Taito Shop (54 m2) ei ollut kiellon piirissa eli sen osalta tilat olisi voitu pitää auki. Kauppa kuitenkin suljettiin, koska sillä ei ollut asiakkaita.

1.6.2020 jälkeen ei ole ollut viranomaisen päätöksestä johtuvaa toimintakieltoa tai muuta merkittävää rajoitusta, jonka vuoksi vuokraa tulisi alentaa.

Hallituksen rajoituksista aiheutuva vaikutus vuokralaisen toimintaan kokonaisuudessaan on ollut merkittävä ajalla 16.3.-31.5.2020. Taito Varsinais-Suomi ry :llä ei ole mahdollisuutta maksaa vuokraa kyseiseltä ajalta kokonaisuudessaan.

Yhdistys on joutunut lomauttamaan koko henkilöstönsä. Huomioiden yhdistyksen toiminta ja toimenpiteet sekä kaupungin aikaisemmat vuokravapautukset muille vastaaville toimijoille, on perusteltua, että yhdistys vapautettaisiin vuokranmaksusta ajalta 16.3.-31.5.2020 katutason tilan osalta 131 m2:n suuruiselta alueelta (Taito Shopin osuus 54 m2 vähennetty) ja kolmannen kerroksen tilan osalta 50 % osuudesta kuukausivuokrasta. Vapautettavan vuokran määrä olisi katutason tilan osalta 1462,88 e/kk (alv 0 %) ja kolmannen kerroksen tilan osalta 204,56 euroa (alv 0 %). Vuokravapautus olisi siten yhteensä 1667,44 euroa/ kk (alv 0 %) ja koko ajalta 4168,10 euroa.

Kaupunginjohtaja Minna Arve:

PäätösPäätin myöntää Taito Varsinais-Suomi ry:lle vuokravapautuksen Vanhan Suurtori 3:n tiloista ajalla 16.3.-31.5.2020 siten, että yhdistys vapautetaan vuokranmaksusta katutason tilan osalta 131 m2:n osalta ja kolmannen kerroksen tilan osalta 50 % osuudesta kuukausivuokrasta. Vuokravapautus olisi siten yhteensä 1667,44 euroa/ kk (alv 0 %) ja koko ajalta 4168,10 euroa.

 

Minna Arve

kaupunginjohtaja

 

Oikaisuvaatimusohje liitteenä

Jakelu

aoTaito Varsinais-Suomi ry
tiedKaupunginhallitus
tiedKonsernihallinto, lakiasiat
tpvTilapalvelukeskus
tiedXXXXX