Turun kaupunki§Päätöspöytäkirja1
Konsernihallinto, hallintoryhmä 
Johtaja4827.05.2020 

5848-2020 (02 05 01)

Sitran Kesätyötä kiertotaloudesta -ideakilpailuun osallistuminen

Työllisyyspalvelujohtaja Riitta Uitto ja työkeskuksen johtaja Ari Laaksonen 19.5.2020:

Koronakriisi koettelee suomalaista yhteiskuntaa. Vaikutukset näkyvät yrityksissä, kunnissa ja ihmisten arjessa. Kriisin myötä myös monet kesätyöt on peruttu. Kanslerintiellä on juuri aloitettu poistotekstiilin käsittely, ja tarkoitus on hyödyntää käyttökelpoinen tekstiilijäte uudelleen ja kehittää siitä uusia tuotteita. Sitran idea-kilpailuun hakeutuminen on mahdollisuus aloittaa ideointia ja suunnittelua. Hakuaika on ollut 27.4.-8.5.20. Työllisyyspalvelukeskus haki mukaan kilpailuun 8.5.20 lähettämällä netin kautta hakemuksen. (Liite 1.) Tulkittiin, että kaupungin korona-ajan päivitetyn menettelyohjeen perusteella työllisyyspalvelujohtaja saattoi ratkaista kilpailuun osallistumisen.

Sitran ideakilpailusta

Sitra auttaa enintään kymmentä suomalaiskuntaa tai kuntayhtymää luomaan kesätyötä kiertotaloudesta: käytännössä palkkaamaan kesätyöntekijän uuteen kiertotalousaiheen projektiin.

Kesätyötä kiertotaloudesta -ideakilpailussa suomalaiset kunnat voivat hakea rahoitusta hankkeisiin, jotka:

  1. edistävät kiertotaloutta kunnassa,
  2. ovat selkeästi uusia hankkeita ja
  3. työllistävät kesätyöntekijän (nuoren tai vanhan)

Kukin valittu kunta tai kuntayhtymä palkkaa Sitran rahoituksella kesätyöntekijän toteuttamaan suunnitellun hankkeen pisimmillään 2 kk ajaksi aikavälillä 1.6.-30.9.2020. Rahoitusta myönnetään yhteensä enintään 10 hankkeelle. Sitran rahoitusosuus kesätyöntekijän palkasta on 2000 € / kk (+työnantajamaksut) enintään kahden kuukauden ajalta (yhteensä maksimissaan 6000 € / hanke). Rahoituksen saaja voi halutessaan korottaa palkkaa omakustanteisesti. Kiertotalous on talousmalli, jossa tuotanto ja kulutus perustuvat omistamisen sijasta palveluihin: jakamiseen, vuokraamiseen ja kierrätykseen. Arvokkaita materiaaleja ei lopuksi tuhota, vaan niistä kehitetään yhä uudelleen uusia tuotteita. Kunnille kiertotalous voi olla kilpailuvaltti, joka vahvistaa alueen elinvoimaisuutta ja auttaa saavuttamaan ilmastotavoitteet.

Sitra etsii hankkeita, jotka luovat kuntaan tai kuntayhtymään uusia kiertotalouden ratkaisuja tai toimintamalleja. Tuettava hanke voi liittyä esimerkiksi:

 

Liite 1 Kesätyötä kiertotaloudesta -hakemus

Liite 2Kesätyötä kiertotaloudesta -päätös

EhdotusTurun hakemus valittiin kymmenen parhaan idean joukkoon, mistä tuli tieto ja päätös 18.5.2020. (Liite 2.) Kesätyöntekijän palkkaaminen on mahdollista 1.6.-30.9.20. Sitran myöntämä rahoitus on 5040 euroa ja hakemuksessa arvioitujen kustannusten perusteella kaupungin omavastuu on 630 euroa. Varsinainen sopimus on tulossa Sitrasta allekirjoitettavaksi 30.5.2020 mennessä. Esitämme, suunnitelman hyväksymistä ja Sitrasta tulevan sopimuksen allekirjoittamista. Hyväksytylle hankkeelle perustetaan tilastollinen tilaus. Hankkeen yhteyshenkilö on Ari Laaksonen, ja toimintaa koordinoi työnjohtaja Kirsi Ailio.

Johtaja Tuomas Heikkinen:

PäätösPäätin hyväksyä Turun kaupungin osallistumisen suunnitelman mukaisesti Sitran Kesätyötä kiertotaloudesta -hankkeeseen ajalla 1.6. – 30.11.2020 sekä sopimuksen allekirjoittamisen.

Hankkeen tilastollinen tilaus perustetaan hallinnon kustannuspaikalle 22350. Omavastuuosuus sisällytetään työllisyyspalvelukeskuksen budjettiin.

Hankkeen yhteyshenkilö on Ari Laaksonen, ja toimintaa koordinoi työnjohtaja Kirsi Ailio.

Tuomas Heikkinen

johtaja

Jakelu

tiedKaupunginhallitus
tpvXXXXX
tpvXXXXX
tiedXXXXX
tpvXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX


Liitteet:

Khalr § 48
Liite 1:Kesätyötä kiertotaloudesta -hakemus
Liite 2:Kesätyötä kiertotaloudesta -päätös