Turun kaupunki§Päätöspöytäkirja1
Konsernihallinto 
Kaupunginjohtaja10416.04.2020 

3819-2020 (01 01 00)

Yleiskaavasuunnittelijan toimen perustaminen kaupunkiympäristötoimialalle

Kaupunkisuunnittelu ja maaomaisuus, maankäyttöjohtaja Jyrki Lappi 26.3.2020:

Kaupunkiympäristötoimialan kaupunkisuunnittelu ja maaomaisuuden palvelualueella on vakinaisesti täytettynä suunnitteluavustajan toimi (vak. nro 607033), jonka tehtävät on muutettu vaativammaksi. Vakanssin tehtäväkuvaus on uudelleenarvioitu teknisten sopimuksen vakanssien tehtävien vaativuuden arviointiryhmässä 12.3.2020 ja ryhmä määritteli vakanssin palkaksi 2.918,79 € (TS II, VL 2D).

Koska olennaisesti vaativammiksi muuttuneiden tehtävien myötä toimen tehtäväkohtainen palkka, nimike, kelpoisuusvaatimus ja hinnoitteluryhmä muuttuvat, on tarkoituksenmukaisempaa perustaa uusi yleiskaavasuunnittelijan toimi ja lakkauttaa suunnitteluavustajan toimi, kun tehtävän hoitaja on siirretty uuteen toimeen. Vakanssin kelpoisuusehdoksi tulee vahvistaa tehtävään soveltuva ylempi korkeakoulututkinto.

Yleiskaavasuunnittelijan tehtävänkuva koostuu kaavan valmistelunaikaisten erillisselvitysten laadinnasta, kaavan vaikutusten arvioinnista, osallistamisesta, kaava-aineistojen ylläpidosta sekä itse kaavakartan piirtämisestä.

Tehtävän vaativuuden muutos aiheuttaa vuositasolla n. 13.000 euron lisäyksen palkkakustannuksiin, jotka voidaan kattaa yleiskaavoituksen kaavoitusinsinöörin avoimesta toimesta säästyvillä määrärahoilla.

Toimialajohtaja Christina Hovi 27.3.2020:

Kaupunkiympäristötoimiala esittää kaupunginjohtajalle,

- että kaupunkiympäristötoimialalle perustetaan yleiskaavasuunnittelijan työsopimussuhteinen toimi, jonka tehtäväkohtainen palkka on 2.918,79 €/kk (TS II, VL 2D) ja jonka kelpoisuusehdoksi vahvistetaan tehtävään soveltuva ylempi korkeakoulututkinto,

- että perustettavan toimen saa täyttää ilman erillistä palkkaamislupaa ja

- että suunnitteluavustajan toimi (vak. nro 607033) lakkautetaan, kun uusi yleiskaavasuunnittelijan vakanssi on täytetty.

Henkilöstöjohtaja Sinikka Valtonen ja palvelussuhdepäällikkö Tarja Kullanmäki 31.3.2020:

Kaupunkiympäristötoimialan toimialajohtaja on esittänyt, että kaupunkiympäristötoimialan kaupunkisuunnittelu ja maaomaisuuden palvelualueelle perustetaan 1.4.2020 lukien yleiskaavasuunnittelijan työsopimussuhteinen toimi, jonka tehtäväkohtainen palkka on 2.918,79 €/kk (TS/ PR II, 5 01 02 01 4) ja jonka kelpoisuusvaatimuksena on tehtävään soveltuva ylempi korkeakoulututkinto.

Toimialan esityksen mukaan toimialalla olevan suunnitteluavustajan toimen (vak.nro 607033) tehtävät ovat muuttuneet olennaisesti vaativammiksi. Muuttuneiden tehtävien myötä toimen tehtäväkohtainen palkka, nimike, kelpoisuusvaatimus ja hinnoitteluryhmä muuttuvat, joten on tarkoituksenmukaisempaa perustaa uusi yleiskaavasuunnittelijan toimi ja lakkauttaa suunnitteluavustajan toimi, kun tehtävän hoitaja on siirretty uuteen toimeen.

Toimiala on esittänyt perustettavan toimen tehtäväkohtaiseksi palkaksi 2.918,79 €/kk. TS:n TVA-ryhmä on kokouksessaan 12.3.2020 käsitellyt perustettavan yleiskaavasuunnittelijan toimen tehtäväkuvauksen sekä tehtävän vaativuustekijät -lomakkeen ja arvioinut tehtävän vaativuustason. Arvioinnin perusteella yleiskaavasuunnittelijan toimen tehtäväkohtaisen palkan tulisi olla 2.918,79 €/kk.

Toimiala on esittänyt perustettavan toimen kelpoisuusvaatimukseksi tehtävään soveltuva ylempi korkeakoulututkinto. Strategisella HR:llä ei ole huomautettavaa esitetyn kelpoisuusvaatimuksen osalta.

Toimialan esityksen mukaan tehtävän vaativuuden muutos aiheuttaa vuositasolla n. 13.000 euron lisäyksen palkkakustannuksiin. Strateginen HR toteaa, että vakanssin perustamisesta aiheutuvat palkkakustannukset tulee tehdä toimialan talousarvion muutoksena siten, että näkyviin tulevat toimen perustamisesta aiheutuneet palkkakustannukset sekä niiden kattaminen yleiskaavoituksen kaavoitusinsinöörin avoimesta toimesta säästyvillä määrärahoilla, jolloin toimialan palkkakustannukset eivät nouse.

Toimiala vastaa siitä, että toiminta on järjestetty tarkoituksenmukaisimmalla tavalla. Perustettavaksi esitetyn toimen toiminnallisen tarpeen osalta strategisella HR:llä ei ole perusteita lausua toisin esityksen kanssa.

Liite 1                                  Vakanssin perustamislomake

Kaupunginjohtaja Minna Arve:

PäätösPäätin,

-       että Turun kaupunkiin, ensimmäisenä sijoituspaikkana kaupunkiympäristötoimialan kaupunkisuunnittelu ja maaomaisuuden palvelualue perustetaan 1.4.2020 lukien yleiskaavasuunnittelijan työsopimussuhteinen toimi, jonka tehtäväkohtainen palkka on 2.918,79 €/kk (TS/ PR II, 5 01 02 01 4) ja jonka kelpoisuusvaatimuksena on tehtävään soveltuva ylempi korkeakoulututkinto,

-       että kaupunkiympäristötoimiala saa luvan täyttää tällä päätöksellä perustettavan toimen ilman erillistä palkkaamislupaa ja

-       että toimialajohtaja voi lakkauttaa omalla päätöksellään suunnitteluavustajan toimen (vak. nro 607033), kun perustettava yleiskaavasuunnittelijan vakanssi on täytetty

 

Minna Arve

kaupunginjohtaja

Jakelu

tpvHenkilöstöasioiden palvelukeskus
tiedKaupunginhallitus
tpvKaupunkiympäristötoimiala
tiedKonsernihallinto, strateginen HR
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX


Liitteet:

Konha § 104
Liite 1:Vakanssin perustamislomake