Turun kaupunki§Päätöspöytäkirja1
Konsernihallinto 
Kaupunginjohtaja10115.04.2020 

4407-2020 (00 00 01)

Eräiden operatiivisten yhteisöjen valvontavastuuhenkilön määritteleminen

Johtaja Tuomas Heikkinen ja konserniasioista vastaava controller Sanna Lounaja 13.4.2020:

Turun kaupungin hallintosäännön 40.1 §:n 14 kohdan mukaisesti kaupunginjohtaja päättää asioista, joita ei ole annettu muun toimielimen tai viranhaltijan tehtäväksi. Eräiden operatiivisten yhtiöiden osalta tulisi kaupunginjohtajan päättää, että tilapalvelujohtaja nimetään operatiivisten yhtiöiden valvontavastuuhenkilöksi.

Kuntalain (410/2015) 47.4 §:n 2 kohdan mukaisesti konserniohjeessa annetaan tarpeelliset määräykset ainakin konsernivalvonnan ja raportoinnin sekä riskienhallinnan järjestämisestä. Kuntalain 48.2 §:n mukaan konsernijohto vastaa kuntakonsernissa omistajaohjauksen toteuttamisesta sekä konsernivalvonnan järjestämisestä, jollei hallintosäännössä toisin määrätä.

Kuntalain 48 §:n mukaan kunnan konsernijohtoon kuuluvat kunnanhallitus, kunnanjohtaja ja muut hallintosäännössä määrätyt viranomaiset. Hallintosäännön 4 §:n mukaan kaupunginhallituksen konsernijaosto huolehtii kaupunkikonsernin konserniohjauksen ja -valvonnan täytäntöönpanosta sekä niiden toimivuudesta.

Turun kaupungin konserniohjeiden (kaupunginvaltuusto 12.12.2016 § 205) mukaan kaupunkikonserniin kuuluvat yhteisöt on jaettu strategisiin ja operatiivisiin yhteisöihin. Strategisissa yhteisöissä yhteiskuntapoliittisilla näkemyksillä on merkittävä rooli yhteisön ohjauksessa ja päätöksenteossa ja ne kuuluvat kaupunginhallituksen konsernijaoston toimivaltaan.

Muut kuin strategisiksi määritellyt yhteisöt ovat operatiivisia yhteisöjä. Operatiiviset yhteisöt toteuttavat omistajan yhtiölle antamaa erityistehtävää tehokkaasti ja taloudellisesti.

Turun kaupungin hallintosäännön (29.5.2017 § 105) 2. osan – Toiminnan ja talouden järjestäminen – 6. luvun - Johtavien viranhaltijoiden toimivalta ja kohdan 40 § - Kaupunginjohtajan toimivalta, mukaan sen lisäksi, mitä muualla on määrätty, kaupunginjohtajan tehtävänä on päättää asioista, joita ei ole annettu muun toimielimen tai viranhaltijan tehtäväksi.

Näin ollen kaupunginjohtajan tulisi nimetä valvontavastuuhenkilö niille operatiivisille yhtiöille, jotka aikaisemmit ovat olleet kiinteistöliikelaitoksen johtajan valvontavastuulla. Muiden, kuin tässä erikseen mainittujen operatiivisten yhtiöiden valvontavastuun tulisi olla kaupunginjohtajalla.

Operatiivisten yhtiöiden osalta kaupunginjohtajan tulisi päättää, että tilapalvelujohtaja nimetään seuraavien operatiivisten yhtiöiden valvontavastuuhenkilöksi:

As. Oy Kiialan Kartano

As. Oy Läntinen Pitkäkatu 27

As. Oy Nahkurinranta

As. Oy Pohjolanpolku

As. Oy Ropokontu

As. Oy Turun Pihlajanmarja

Koy Ilpoisten Liikekeskus

Koy Myllysarka

Koy Paakarlanpuisto

Koy Paashuolto

Koy Puutorin pysäköinti

Koy Turun Autopiha

Koy Turun Kaskenlinna

Koy Turun Lintula

Koy Turun Puistovalkama

Akseli Kiinteistöpalvelut Oy

Eskelin Pysäköintilaitos Oy

Kiikun Huolto Oy

P-Turkuparkki Oy

Runosmäen Lämpö Oy

Suikkilan Kauppakeskus Oy

Suikkilan Lämpö Oy

Varissuon Lämpö Oy

Pilot Turku Oy

Koy Turun kaupunginteatteri

Koy Turun Yli-Maarian koulu

Koy Turun Syvälahden koulu

ja että muiden, kuin tässä erikseen mainittujen operatiivisten yhtiöiden valvontavastuun tulisi olla kaupunginjohtajalla.

Kaupunginjohtaja Minna Arve:

PäätösPäätin nimetä tilapalvelujohtajan seuraavien operatiivisten yhtiöiden valvontavastuuhenkilöksi:

As. Oy Kiialan Kartano

As. Oy Läntinen Pitkäkatu 27

As. Oy Nahkurinranta

As. Oy Pohjolanpolku

As. Oy Ropokontu

As. Oy Turun Pihlajanmarja

Koy Ilpoisten Liikekeskus

Koy Myllysarka

Koy Paakarlanpuisto

Koy Paashuolto

Koy Puutorin pysäköinti

Koy Turun Autopiha

Koy Turun Kaskenlinna

Koy Turun Lintula

Koy Turun Puistovalkama

Akseli Kiinteistöpalvelut Oy

Eskelin Pysäköintilaitos Oy

Kiikun Huolto Oy

P-Turkuparkki Oy

Runosmäen Lämpö Oy

Suikkilan Kauppakeskus Oy

Suikkilan Lämpö Oy

Varissuon Lämpö Oy

Pilot Turku Oy

Koy Turun kaupunginteatteri

Koy Turun Yli-Maarian koulu

Koy Turun Syvälahden koulu

 

Muiden, kuin tässä erikseen mainittujen operatiivisten yhtiöiden valvontavastuu on kaupunginjohtajalla.

 

Minna Arve

kaupunginjohtaja

Jakelu

tiedKaupunginhallitus
tiedKonsernihallinto, lakiasiat
tiedXXXXX
tiedXXXXX
aoXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX