Turun kaupunki§Päätöspöytäkirja1
Konsernihallinto, hallintoryhmä 
Johtaja3201.04.2020 

3871-2020 (02 05 01)

Turun kaupungin Forum Marinum -säätiölle maksaman toiminta-avustuksen aikaistaminen elokuulta huhtikuulle

Konserniohjauksesta vastaava controller Sanna Lounaja 30.3.2020:

Kaupunginjohtajan toimialan vuoden 2020 määrärahoihin sisältyy Forum Marinum -säätiölle maksettava toiminta-avustus, yhteensä 574.300 euroa (Kh 19.12.2019 § 503). Avustus on suunniteltu maksettavaksi kahdessa erässä ajoittuen helmi- ja elokuulle, kummankin erän ollessa 287.150 euroa. Forum Marinum -säätiö esittää Turun kaupungin vuoden 2. toiminta-avustuserän aikaistamista elokuulta huhtikuulle. Perusteena on maan hallituksen määräys sulkea museoiden näyttelyt ja yleisötoiminta 18.3.2020 alkaen Covid-19 -epidemiasta johtuvista syistä. Tilanne on johtanut säätiön taloudellisen aseman välittömään ja oleelliseen huononemiseen. Säätiö aloittaa yt-menettelyn henkilöstön lomauttamiseksi ensi viikolla ja on jo supistanut menonsa aivan välttämättömään. Säätiön laskelmien mukaan huhti-toukokuulle ajoitetut säästötoimenpiteet huomioiden säätiön kassavarat loppuvat toukokuussa ilman lisätoimenpiteitä.

Esitän, että Turun kaupunki aikaistaa Forum Marinum -säätiön vuoden 2020 toiminta-avustuksen toisen erän maksamista elokuulta huhtikuulle. Perusteena maksun aikaistamiselle on Covid-19 -epidemian aiheuttama museoiden näyttelyjen ja yleisötoiminnan sulkeminen ja sen aiheuttama toimintatulojen menetys. Toiminta-avustuksen toimen maksuerä on suuruudeltaan 287.150 euroa ja maksetaan kustannuspaikan 11006 Kh/Sopimukseen perustuvat avustukset tilaukselliselta tilaukselta 50014 Kh/Museot.

PäätösPäätin, että Turun kaupunki aikaistaa Forum Marinum -säätiön vuoden 2020 toiminta-avustuksen toisen erän maksamista elokuulta huhtikuulle. Perusteena maksun aikaistamiselle on Covid-19 -epidemian aiheuttama museoiden näyttelyjen ja yleisötoiminnan sulkeminen ja sen aiheuttama toimintatulojen menetys. Toiminta-avustuksen toimen maksuerä on suuruudeltaan 287.150 euroa ja maksetaan kustannuspaikan 11006 Kh/Sopimukseen perustuvat avustukset tilaukselliselta tilaukselta 50014 Kh/Museot.

Tuomas Heikkinen

Johtaja

Oikaisuvaatimusohje liitteenä

Jakelu

aoForum Marinum -säätiö
tiedAvustustoimikunta
tiedKaupunginhallitus
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX